perjantai 25. huhtikuuta 2014

Lounais-Suomen susiasenteet poikkeavat muusta Suomesta – sudet haluttaisiin jopa hävittää kokonaan

Lounais-Suomen susiasenteet eroavat muusta Suomesta, selviää Suomen riistakeskuksen kyselystä. Kyselyn mukaan Lounais-Suomessa esitetään, että sudet pitäisi jopa hävittää kokonaan alueelta. Muualla Suomessa vastaavia näkemyksiä ei kyselyssä noussut esiin. 

 

susi silmät
Kuva: Yle

Suomen riistakeskus kerää nettikyselyllä kansalaisten mielipiteitä susikannan hoidosta. Ensimmäinen kysely on saatu päätökseen. Kyselystä selviää, että Suomessa on alueellisia eroja siinä, miten susiin ja susikannan hoitoon suhtaudutaan. Lounais-Suomen asenteet susiin poikkeavat kyselyn mukaan muusta Suomesta.

– Lounaisessa Suomessa esitetään, että sudet pitäisi jopa hävittää kokonaan alueelta. Muilla alueilla ei noussut esille, että sudet pitäisi kokonaan hävittää. Laajemmin haluttiin kyllä, että susille, jotka tulevat pihapiiriin tai lähelle asutusta, voitaisiin tehdä jotain, kertoo projektipäällikkö Mikael Luoma Suomen riistakeskuksesta.

– Toisaalta Lounais-Suomessa ihmisten suhtautuminen on kaksijakoista. Esitetään myös, että Lounais-Suomeenkin sudet sopivat: vahingot ovat olleet aika vähäisiä ja ravintokohteita on paljon tarjolla. Osa vastaajista toivoo ennaltaehkäiseviä toimia ja oikeanlaista susitiedotusta, jatkaa Luoma.

 

Mielipiteitä ja parannusehdotuksia toivotaan edelleen

"Esitetään myös, että Lounais-Suomeenkin sudet sopivat: vahingot ovat olleet aika vähäisiä ja ravintokohteita on tarjolla paljon.
– Mikael Luoma
 
Ensimmäisessä keskusteluosiossa keskityttiin suden ongelmallisuuteen, syihin ja miten näihin ongelmiin tulisi puuttua. Seuraavan keskustelun Suomen riistakeskus avaa perjantaina.

– Toivomme, että jälleen käydään rakentavaa ja kehittävää keskustelua. Nyt keskusteluun laitetaan kysymyksiä, jotka ovat konkreettisia ja kysymyksiä sidotaan enemmän paikallisiin susireviireihin. Toivotaan, että syntyy uudenlaisia ideoita ja ajatuksia siitä, miten susikannan hoitoa tulevaisuudessa voitaisiin entistä paremmin hoitaa, sanoo projektipäällikkö Mikael Luoma.


Yle Turku  

(Lähde: www.yle.fi)
http://yle.fi/uutiset/lounais-suomen_susiasenteet_poikkeavat_muusta_suomesta__sudet_haluttaisiin_jopa_havittaa_kokonaan/7204843 

Poliisi keskeytti susitutkinnan


Pohjois-Karjalan poliisi on keskeyttänyt epäillyn törkeän metsästysrikoksen tutkinnan Tohmajärvellä ja Joensuussa.

Esitutkinnassa varmistui, että maastosta taltioidut verijäljet ovat peräisin pantasusi Sakosta. Kyseessä on urossusi ja verijälkiä on taltioitu yli kymmenen kilometrin päässä toisistaan. Sako on lähtöisin Kuhmon Saunajärven laumasta.

Poliisi ei pystynyt esitutkinnassa sulkemaan rikoksen mahdollisuutta pois. Törkeän metsästysrikoksen osalta suden tahallinen vahingoittamisyrityskin täyttää rikoksen tunnusmerkistön, tiedottaa tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Simo Hämäläinen.

Ketään tiettyä henkilöä tai henkilöitä ei ole ollut rikoksesta epäiltynä asiassa. Tutkinta on näin ollen keskeytetty. Tutkintaa voidaan kuitenkin jatkaa, mikäli asiaan saadaan jotain lisäselvitystä.

Tapahtuman yhteydessä tuli ilmi Tohmajärvellä laiton haaska. Poliisi löysi haaskan tarkastaessaan pantasuden paikannuspisteitä ja -jälkiä. Pantasusi oli paikantunut usein tälle alueelle.

Kyseessä oli hevosen ruho, josta ei ole tehty asianmukaista ilmoitusta, ja asiasta on kirjattu rikosilmoitus rikosnimikkeellä eläintunnistusjärjestelmästä annetun lain rikkominen. Kyseistä rikoksesta seuraa sakkorangaistus. Tämänkin tapauksen osalta tutkinta on keskeytetty.

(Lähde: www.kainuunsanomat.fi)
http://www.kainuunsanomat.fi/kuhmolainen/kuhmo/poliisi-keskeytti-susitutkinnan/