keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Metsästysmatkailu hyytyy Kainuussa, kun omaa koiraa suojellaan susilta

 

Kainuu menettää metsästysmatkailijoita susien aiheuttamien koiravahinkojen vuoksi. Kainuuseen tultaisiin mielellään metsästysmatkalle, mutta pennusta asti kasvatettua koiraa ei uskalleta päästää maastoon.

 

Metsästäjä ase kädessä.
Kuva: Riikka Rautiainen / Yle

Kainuulaiset matkailuyrittäjät menettävät paljon, kun metsästysmatkailijoita ei tule maakuntaan siinä määrin kuin aikaisemmin. Näin toteaa Kainuun Ajokoirakerhon puheenjohtaja Jouni Huovinen, joka kertoo, että metsästysmatkailijat jättävät tulematta susipelon vuoksi.

– On tehty laskelmia, joiden mukaan metsästysmatkailija käyttää viikossa noin 1300 euroa majoitukseen, lupiin, ruokaan ja kaikkeen muuhun. Kun lomansa syksyksi järjestäneitä miesporukoita jättää tulematta, niin onhan se merkittävä menetys alueen yrityksille.

Kainuu on erittäin hyvää metsästysaluetta, missä on hienot maastot ja hieno, puhdas luonto Huovinen kuvailee ja jatkaa, että metsästysmatkailijat haluaisivat kyllä tulla Kainuuseen, mutta riskejä ei haluta ottaa.

– Jos on kasvattanut koiran pennusta, se alkaa olla 3–4-vuotias ja toimii metsässä hienosti, niin kyllä sen varoen laskee irti täällä. Pitää olla varma tieto, ettei alueella ole petoja.

 

Ajokokeiden järjestäminen on tarkkaan mietinnässä


Kainuun Ajokoirakerhon puheenjohtaja Jouni Huovinen kertoo, että sudet ja niiden aiheuttamat koiravahingot ovat metsästäjien huulilla ja omistajat pelkäävät koiriensa puolesta. Myös ajokokeiden järjestäminen on vaikeutunut susien vuoksi. Huovinen kertoo, että on mietittävä ja valittava todella tarkkaan maastot, missä kokeita voidaan järjestää.

– Sitäkin on mietittävä, voidaanko ajokokeita ylipäätään järjestää. Tulevaisuutta mietimme hyvin tarkkaan, että minne kisoja voidaan viedä.
"Takavuosina Sotkamo on ollut hieno paikka järjestää tällaisia kisoja.
– Jouni Huovinen
Jo nyt on mietitty ensi syksyä, joilloin Kainuussa on suunniteltu järjestettävän koko Pohjois-Suomea koskeva ajokoe, jonka kolme parasta pääsee SM-kilpailuihin. Huovisen mukaan on pähkäiltävä todella tarkkaan, minne päin Kainuuta tällainen kisa voidaan sijoittaa.

– Tarvitsemme majoitustiloja ja ruokailutiloja. Koe kestää kaksi päivää, joten koiran omistajat ovat täällä silloin kolme vuorokautta. Tarvitsemme paljon tilaa ja tasapuolisia, hyviä maastoja, Huovinen selvittää.

– Takavuosina Sotkamo on ollut hieno paikka järjestää tällaisia kisoja. Siellä on majoitusliikkeitä, jotka ovat suhtautuneet meihin hyvin. Se puhuttaa hyvinkin paljon, että missä päin kisa nyt voidaan järjestää, hän jatkaa.

 

Susiseurannan puuttuminen on iso menetys


Hankaluuksia on kuluvana syksynä lisännyt se, ettei Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen Susien pantaseuranta -verkkopalvelu ole ollut käytössä. Palvelua ei voitu avata, koska viime talvena ei saatu pannoitettua yhtään sutta.

Palvelun puuttuminen on Huovisen mielestä ollut merkittävä huononnus harrastukseen.

– Kun vuosi sitten järjestimme ajokokeita, niin pystyimme vielä koeaamuna tarkastamaan laumojen liikkeet ja sijainnin. Jos lauma oli tullut alueella, missä ajokoetta oli tarkoitus järjestää, niin pystyimme vielä aamulla perumaan sen alueen ja ottamaan toisen alueen käyttöön.

Minna Heikura Yle Kainuu 

(Lähde: www.yle.fi)
http://yle.fi/uutiset/metsastysmatkailu_hyytyy_kainuussa_kun_omaa_koiraa_suojellaan_susilta/7556759 

Sotkamossa on kyllästytty susitilanteeseen, koulukyydeissä poikkeusjärjestelyjä

 

Sotkamossa on pitänyt järjestellä koulukyytejä, koska vanhemmat eivät uskalla päästää lapsia tien varteen odottamaan koulukyytiä. Sotkamon riistanhoitoyhdityksen toiminnanohjaajan mielestä tilanne on äärimmäisen hankala, koska paikalliset ovat susien edessä voimattomia.




Susi hakkuuaukealla
Kuva: Pentti Kallinen / Yle

Sotkamossa on tehty järjestelyjä koulukyydityksiin susipelkojen vuoksi. Sivistysjohtaja Mika Kilpeläinen kertoo, että poikkeusjärjestelyä vaativia tapauksia on alle kymmenen.

– Järjestely on pitkälti niin, että kun normaalisti taksi hakee pihatien varresta, niin nyt se on hakenut pihasta. Sellaiset puolen kilometrin matkat ovat jääneet pois.

Poikkeusjärjestelyjä on tehty niiden koululaisten perheille, joiden pihapiirissä sudet ovat todistettavaksi liikkuneet. Kilpeläisen mukaan tarkoitus ei ole, että kaikki oppilaat alettaisi hakemaan pihasta, eikä se olisi käytännössä mahdollistakaan.

– Tarkoitus ei ole, että tätäkään järjestelyä jatketaan maailmaan tappiin vaan tilannetta tarkastellaan parin viikon välein, hän kertoo.

 

Susi ryntäsi pihaan kouluun lähtiessä


Tämä ei ole ensimmäinen syksy, kun vastaavia järjestelyjä joudutaan tekemään. Sotkamon riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Jukka Kemppaisen mukaan myös viime syksynä oli vastaavia järjestelyjä Sumsan kylällä Sotkamossa. Hänen mukaansa näyttääkin siltä, että asiasta on tulossa jokasyksyinen riesa.

"Rhy:ltä on lähtenyt kunnalle lausunto, jossa se toteaa, että kyyditys kotiovelta on perusteltua.
– Jukka Kemppainen

– Yhtenä aamuna isä oli viemässä lastaan pysäkille, kun susi ryntäsi juuri silloin pihaan. Sen jälkeen kunta on hakenut oppilaat pihasta. Riistanhoitoyhdistykseltä on lähtenyt kunnalle lausunto, jossa se toteaa, että kyyditys kotiovelta on perusteltua. Susi voi aiheuttaa lapsille ainakin henkisiä vahinkoja ja miksei fyysisiäkin, Kemppainen sanoo.

Kyydityksien poikkeusjärjestelyt ovat lähteneet vanhempien aloitteesta. Sekä Kilpeläinen että Kemppainen huomauttavat, ettei suden käytös ole normaalia, jos se tulee pihapiiriin.

– Osa vanhemmista uskaltaa päästää lapsen odottamaan koulukyytiä osa ei. Se on hyvin yksilöllistä. Mielestäni ei kannata lapsen henkeä uhata sillä, että susi pyörii pihassa. Ilman muuta pitää silloin pitää hakea pihasta, Kemppainen toteaa.

Virkavalta pesee asiassa kätensä


Riistakeskukselta on Jukka Kemppaisen mukaan useamman kerran haettu kaatolupaa susille, jotka liikkuvat pihoissa. Toistaiseksi yhtään lupaa ei ole saatu.

– Kriteerit ovat niin tiukat, ettei lupaa millään irtoa. Poliisia on pyydetty puuttumaan asiaan useaan kertaan. Poliisi ei ole tehnyt kertakaikkiaan mitään, ei ole käynyt edes katsomassa paikan päällä. Poliisi pesee kätensä hommasta, Kemppainen päivittelee.

Hän muistaa parin vuoden takaa tapauksen, jossa viiden suden lauma pyöri pihoissa Huhtikankaalla.

– Tuolloin Riistakeskus epäsi luvan. Poliisia oltiin neljä kertaa vailla toimenpiteisiin, että tilanne paranisi. Sillä ei ollut mitään vaikutusta.

Kainuun Ajokoirakerhon puheenjohtaja Jouni Huovisen mukaan susien metsästykseen tulisi saada lupia ja nopeasti.

"Onko oikein, että vanhemmat pelkäävät lastensa puolesta? Asia ei ole oikealla mallilla. Kantaa pitäisi saada vähemmäksi.
– Jouni Huovinen

– Sellaiset sudet pitäisi saada poistettua, mitkä pyörivät asutusten lähellä ja käyvät koiriin kiinni. Kun mietitään asiaa vielä siltä kannalta, että Kainuussa on jouduttu järjestämään petokuljetuksia koululaisille, kun vanhemmat eivät uskalla päästää heitä kotoa tienvarteen odottamaan koulubussia, Huovinen ihmettelee.

– Onko oikein, että vanhemmat pelkäävät lastensa puolesta? Asia ei ole oikealla mallilla. Kantaa pitäisi saada vähemmäksi.

"Tilanne on kuin piinapenkki paikallisille"


Sotkamon riistanhoitoyhdityksen toiminnanohjaaja Jukka Kemppainen kertoo saavansa paljon yhteydenottoja asiasta paikallisilta.

– Mielestäni tilanne on tosi hankala, eikä tämä ole edes perustuslainmukaista toimintaa. Tämä on suorastaan piinapenkki paikallisille. Esimerkiksi sunnuntai-iltana viimeksi Naapurivaaralla oli susi pihassa. Vaikka näitä olisi kuinka paljon, lupaa ongelmaelukoiden poistamiseen pihoista ei saa.

Kemppainen huomauttaa, että vaikka susi ei ole tehnyt vuosisataan mitään ihmiselle, kyseessä on villieläin.

– Susi ottaa ruuan sieltä mistä sen saa. Varsinkin jos on huonokuntoinen susi, joka ei saa luonnosta ravintoa, ottaa se ravinnon sieltä mistä sen saa.

Keinot ovat vähissä, mutta Kemppaisen mukaan viritteillä on toimia, joilla tilannetta pystyttäisi parantamaan. Muun muassa Riistakeskuksen julkisten hallintotehtävien päällikkö Sauli Härkönen kävi kuulemassa paikallisia viime viikolla, minkä lisäksi Sotkamoon on tulossa vielä syksyn aikana Kemppaisen mukaan ministeritason vieraita.

Tiistai-iltana Sotkamon kunnanvaltuusto hyväksyi kokouksessaan julkilausuman, jossa muun muassa ehdotetaan, että susikantaa voitaisiin hoitaa paikallisen tilanteen mukaan valtakunnallisesta tilanteesta huolimatta.

Minna Heikura Yle Kainuu

(Lähde: www.yle.fi)
http://yle.fi/uutiset/sotkamossa_on_kyllastytty_susitilanteeseen_koulukyydeissa_poikkeusjarjestelyja/7557603