torstai 12. joulukuuta 2013

Ilveksiä liikkeellä, susiakin on nähty

Kuva: Arkisto

Jämsässä ja Kuhmoisissa saa kaataa tänä vuonna yhteensä kuusi tupsukorvaa.


Ilveksiä on kierretty joulukuun alusta sekä Jämsässä että Kuhmoisissa. Lupia molemmilla riistanhoitoyhdistyksillä on kolme. Ilveksiä saa metsästää helmikuun loppuun. Kaikki luvat on vielä käyttämättä.
– Pyynti kohdistuu aikuisiin yksilöihin, kertoo Jämsän riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Pasi Myyry.
Suurpetoja on runsaasti Jämsän alueella. Esimerkiksi tuoreita susihavaintoja on tehty hirvi- ja ilvesjahtien yhteydessä. Alueella on lähiaikoina nähty yksittäinen nuori uros. Vaikka susi on liikkunut laajalla alueella, esimerkiksi kotieläinvahinkoja ei sen jäljiltä ole todettu.
Suurpetojen liikkeistä ja lukumääristä saadaan tarkempaa tietoa, kun sekä Kuhmoisissa että Jämsässä järjestetään lumilaskenta. Laskenta suoritetaan alkuvuodesta 2014 siten, että metsästäjät jalkautuvat metsiin ja havainnot kirjataan ylös.
Tällä hetkellä jälkiä merkitään Suurpetohavaintojärjestelmä Tassuun, joka on Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen ylläpitämä järjestelmä.
Tiistaina 10. joulukuuta Tassuun oli merkitty vuoden 2013 aikana Jämsän riistanhoitoyhdistyksen alueelle yhteensä 396 ilveshavaintoa. Jos Längelmäen rhy:n alue lasketaan mukaan, on Jämsän seudulla ilvesmerkintöjä Tassussa yhteensä 495 kappaletta.
Kuhmoisten riistanhoitoyhdistyksen alueelle havaintoja oli merkitty 369 kappaletta.

(Lähde: www.jamsanseutu.fi)
http://www.jamsanseutu.fi/Luonto/1194859841387/artikkeli/ilveksia+liikkeella+susiakin+on+nahty.html

Perho pyytää poliisia apuun susien häätöön

Ympäristö
torstai, 12:57


Keskipohjalaisen Perhon kunnanhallitus pyytää poliisilta virka-apua susien karkottamiseen asutuksen läheltä. Kunnanhallituksella on huoli asukkaiden turvallisuudesta ja petopelosta.
Perhon kirkonkylän lähellä on tehty useita havaintoja kahdesta sudesta. Pitäjän jollakin kolkalla on nähty yksinäisen suden juoksevan kahden talon välistä keskellä päivää.
Perhon riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Aleksi Anttila ei osaa sanoa, montako sutta kunnan alueella liikkuu.
Toissa lauantaina susi tappoi suomenajokoiran metsästystilanteessa. Raadeltu koira löytyi metsästä vajaan 300 metrin päästä lähimmästä navetasta.
Asiasta kertoi keskiviikkona sanomalehti Keskisuomalainen.
Reijo Vesterinen