keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Nainen näki 5 suden lauman työmatkallaan



Antero Komulainen

Kuhmolainen museotyöntekijä Maire Honkamaa näki työmatkallaan 5 suden lauman Lentuan kylällä tänään keskiviikkoaamuna. Susilauma liikkui noin kilometrin päässä Lentuan koulusta.

Honkamaa ajoi aamulla Lentiiran tietä keskustaan päin ja teki havainnon Lentiiran tiellä kello 7.30. Honkamaa on nähnyt suden luonnossa aikaisemminkin.

– Tarkastin havaintopaikan etäisyyden sillalta auton mittarilla.

Havaintopaikka osuu Lentualla Joutensuon peltoaukean kohdalle, missä ohiajavat näkevät melko usein myös metsäpeuroja

– Ensin näin tien oikealla puolella ojassa juoksevan eläimen tien suunnassa. Ajattelin aluksi, että se on koira. Hiljennin vauhtia, jolloin metsästä tuli 4 sutta ja ne menivät tien yli. Se tien vartta juossut susi jäi vielä tien oikealla puollelle.

Lentuan alueella on tehty havaintoja isosta susilaumasta pitkin syksyä, myös karhujahdin aikaan. Lentiirassa Rytipalosen suunnalla on toinen iso lauma.

Havaintopaikan lähellä on myös Lentuan Metsästysseuran ja hirviporukan käyttämä metsästys- ja lahtivaja.

Susilaumahavainnon tehnyt Maire Honkamaa on nähnyt suden luonnossa ennenkin. Toissa talvena hän näki ensin pihassa metsäpeuralauman ja 100 metrin päässä talon tiellä suden. Honkamaa arvioi, että metsäpeurat pakenivat ehkä sudelta turvaan talon pihapiiriin.

Ensimmäisen susihavainnon Honkamaa teki Korkanassa kotipihassaan 70-luvun lopulla. Silloin susi yritti viedä talon koiran kotipihasta.

(Lähde: www.kainuunsanomat.fi)
http://www.kainuunsanomat.fi/kuhmolainen/kuhmo/nainen-naki-5-suden-lauman-tyomatkallaan/

Suomessa on tuhatkunta koirasutta




Susi ja koira ovat samaa alkuperää ja voivat risteytyä keskenään. Suomessakin on laaja harrastajajoukko, joka kasvattaa koirasusia. Maassamme on ehkä tuhatkunta koirasutta, jotka eivät ole kirjoissa eikä kansissa.


Suomessa on tällä hetkellä tuhatkunta koirasutta, Suomen koirasusiyhdistyksen puheenjohtaja Taru Pekkarinen arvioi.

Koirasudet kiinnostavat niin paljon, että Suomen riistakeskus sekä Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos Rktl järjestivät elokuussa Turussa seminaarin aiheesta. Tilaisuudessa käytiin läpi koiran ja suden sekä näiden risteymien genetiikkaa. Seminaari liittyi susikannan hoitosuunnitelman päivitystyöhön.

Luontoon joutuneet koirasudet pyritään poistamaan viranomaistoimin.

Viime vuosina koiran ja suden risteymiä on poistettu Suomen luonnosta muutamia, esimerkiksi Juvalla vuonna 2005.

Rktl:n tutkijalta Ilpo Kojolalta kysyttiin Turun seminaarissa, miksi Juvalla ei otettu eläimistä geeninäytteitä mahdollisen sukulaisuuden toteamiseksi. ”Hybridisusitarhan omistaja kielsi toimenpiteen”, Kojola vastasi.

Koirasusia lemmikkeinä

Pekkarisen mukaan Suomen koirasudet ovat niin sanotusti paperittomia koiria. Vain pieni osa koirasusien omistajista kuuluu yhdistykseen.

Nelisenkymmentä koirasuden omistajaa tai eläimistä kiinnostunutta on liittynyt mukaan toimintaan. Pekkarinen itse omistaa kuusi huskya ja viisi koirasutta.

”Sana susi on jo monelle se syy, että haluaa eläimen itselleen. Näin ei pitäisi kuitenkaan toimia”, sanoo Pekkarinen. ”Minua itseäni viehättää koirasusissa niiden susimainen ulkonäkö.”

Yhdistyksen edustajat sanoivat Turun seminaarissa suhtautuvansa myönteisesti, mikäli koirasusista haluttaisiin ottaa näytteet Suomen susikannan geenitutkimusta varten.

JOHANNA HEIKKILÄ

(Lähde: www.maaseuduntulevaisuus.fi)
http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/ymp%C3%A4rist%C3%B6/suomessa-on-tuhatkunta-koirasutta-1.72013

”Kolmijalkainen” susi kuvautti itsensä Kuhmoisissa

Kuva: Arkisto
Puuttuuko eläimeltä vasen etujalka. Mitä mieltä olet?


Susi hyökkäsi hirvikoiran kimppuun syyskuun lopussa Kuhmoisten Ruolahti–Närvä -alueella. Viime lauantaina, hyökkäyspaikalta parin kilometrin päässä, metsään sijoitettuun riistakameraan tallentui hämmentävä kuva: koiraeläin, jolla näyttäisi olevan vain kolme jalkaa.

Kuva on otettu puoli viideltä aamulla ja se on sen verran epäselvä, mutta vasenta etujalkaa kuvassa ei näy.

– Sudelta näyttää, Kuhmoisten riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Kari Laatikainen toteaa.

Kuva mahdollisesti kolmijalkaisesta eläimestä on lähetetty eteenpäin tutkittavaksi ja metsään on sijoitettu lisää riistakameroita.

– Toivotaan, että saadaan lisää kuvia ja asia selväisi tarkemmin.

Se, että susi olisi jollain tapaa loukkaantunut, sopisi viime aikojen tapahtumiin. Kaksi kertaa susi on käynyt koiran kimppuun, mutta se ei ole saanut niitä hengiltä. Laatikainen kertoo myös, että parin viime viikon aikana Kuhmoisten alueelta on tullut useita havaintoja talojen pihoissa ja roskakatoksissa pyörivästä sudennäköisestä eläimestä.

– Täyttä varmuutta ei tietenkään ole mistään, asiaa tutkitaan.

Pentti Korhonen, joka syyskuun alussa näki suden jahtaamassa omaa ajokoiraansa, on myös nähnyt riistakameran kuvan. Korhosen mukaan susi, jonka he näkivät, liikkui neljällä jalalla.

– Näyttää kyllä kuvan perusteella samalta eläimeltä kuin mitä minä näin.

(Lähde: www.jamsanseutu.fi)
http://www.jamsanseutu.fi/Uutiset/1194932036015/artikkeli/kolmijalkainen+susi+kuvautti+itsensa+kuhmoisissa.html