keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Sudenpyyntilupa Sotkamoon – viimeisin koiravahinko tiistaina

 

Suomen riistakeskus on myöntänyt poikkeusluvan suden pyyntiin sekä Kainuussa että Pohjois-Karjalassa. Kainuun poikkeuslupa on myönnetty Sotkamon pohjois-osaan, jossa sudet ovat aiheuttaneet toistuvasti koiravahinkoja syksyn aikana.

 

Susi seisoo lumessa.
Kuva: Seppo Nykänen / Yle

Sudet ovat tappaneet tai vahingoittaneet Sotkamossa ainakin kuutta koiraa, ja tapauksista kolme on ollut päätöksessä myönnetyllä poikkeuslupa-alueella. Viimeisin vahinko on todettu tiistaina, jolloin susi raateli suomenajokoiraa. Lisäksi sudet ovat toistuvasti liikkuneet asuttujen talojen pihoissa.

Poikkeuslupa on myönnetty rajatulle alueelle, jossa vahinkoja ja ongelmia on eniten tapahtunut. Lupa on voimassa kolme viikkoa.

Poikkeuslupaan on sisällytetty ehto, jonka mukaan pyynti voidaan aloittaa vasta sitten, kun susi on tullut päätöksen antamisen jälkeen lähemmäksi kuin 100 metriä asuttua rakennusta, tai kun katkeamattomalla jäljityksellä voidaan varmistaa pyynnin kohdistuminen juuri siihen suteen, joka on liikkunut asuinrakennuksen tuntumassa.

Sotkamon lupahakemus on jätetty jo syyskuun lopussa. Lumen puuttuessa lupaa ei ole voitu ratkaista aikaisemmin, vaan vahinkoa aiheuttavan suden yksilöimiseksi on hakijakin nähnyt tarpeelliseksi odottaa lumikelejä.

Maa- ja metsätalousministeriön antamassa asetuksessa on säädetty suurin sallittu saalismäärä. Metsästyskaudella 2014–2015 poronhoitoalueen ulkopuolella saa pyytää kymmenen sutta.

 

Lue myös

 

Arto Loukasmäki Yle Kainuu

(Lähde: www.yle.fi)
http://yle.fi/uutiset/sudenpyyntilupa_sotkamoon__viimeisin_koiravahinko_tiistaina/7602864

11 lammasta ja yksi nauta raadeltu - Keski-Karjalaan erityislupa suden tappamiseen

 
Karjalainen 
 
 


Suomen riistakeskus on myöntänyt poikkeusluvan suden pyyntiin sekä Kainuussa että Pohjois-Karjalassa. Maa- ja metsätalousministeriön antamassa asetuksessa on säädetty suurin sallittu saalismäärä, joka metsästysvuonna 2014-2015 poronhoitoalueen ulkopuolella on kymmenen sutta.

Kainuun poikkeuslupa on myönnetty Sotkamon pohjoisosaan, jossa sudet ovat aiheuttaneet toistuvasti koiravahinkoja syksyn aikana. Sudet ovat tappaneet tai vahingoittaneet kunnan alueella ainakin kuutta koiraa, ja tapauksista kolme on ollut päätöksessä myönnetyllä poikkeuslupa-alueella. Viimeisin vahinko on todettu tämän viikon tiistaina, jolloin susi raateli suomenajokoiraa. Lisäksi sudet ovat toistuvasti liikkuneet asuttujen talojen pihoissa.

Pohjois-Karjalan yksi poikkeuslupa on myönnetty Tohmajärvelle ja Kiteelle sijoittuvalle hakemusalueelle. Tohmajärven ja Kiteen kuntien alueella sudet ovat aiheuttaneet vahinkoja neljällä lammastilalla ja yhdellä nautatilalla. Lampaita sudet ovat tappaneet yksitoista ja nautoja yhden. Lisäksi sudet ovat tappaneet yhden koiran. Hakemusalueella vahingot ovat seitsemän lammasta ja yksi koira.

Lammastiloilla vahingot ovat tapahtuneet petoaidoista huolimatta. Lisäksi sudet ovat toistuvasti liikkuneet asuttujen talojen pihoissa ja muun muassa yrittäneet mennä koiratarhaan. Viimeiset pihakäynnit on todettu lokakuun lopussa.

Poikkeusluvat on myönnetty rajatulle alueelle, jossa vahinkoja ja ongelmia on eniten tapahtunut. Luvat ovat voimassa kolme viikkoa. Poikkeuslupiin on sisällytetty ehto, jonka mukaan pyynti voidaan aloittaa vasta sitten, kun susi on tullut päätöksen antamisen jälkeen lähemmäksi kuin sata metriä asuttua rakennusta tai kun katkeamattomalla jäljityksellä voidaan varmistaa pyynnin kohdistuminen juuri asuinrakennuksen tuntumassa vierailleeseen yksilöön.

(Lähde: www.karjalainen.fi)
http://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/kotimaa/item/59955-11-lammasta-ja-yksi-nauta-raadeltu-keski-karjalaan-erityislupa-suden-tappamiseen

Susi-Kalle tukee Wassbergiä - ”Mies vastaan susi olisi reilu peli”

 

 

Kalevi Oikaraisesta tuli suomalainen hiihtolegenda, kun hän voitti 50 kilometrin MM-kultaa 1970 Ylä-Tatralla. Thomas Wassberg pystyi samaan 12 vuotta myöhemmin Oslossa.
 
Oikarainen on jo yli 50 vuotta kantanut lempinimeä Susi-Kalle, jonka hän sai 27-vuotiaana joulukuussa 1963. Kuusamossa liikkui poromiesten viikkoja jahtaama häirikkösusi. Rajamies Oikaraisen korviin tuli vinkki suden liikkeistä, ja mies lähti saman tien matkaan.

- Se oli hämärästä hämärään jahti 60-senttisessä lumessa Koillismaan lyhyessä päivässä. Hiihdin sutta kiinni koko joulukuisen päivän, oli aikamoista rämpimistä. Päivän päätteeksi ammuin sen viimeisessä valossa 60-70 metristä lintuluodikolla. Tämä tapahtui 10 kilometriä Kuusamon keskustasta kohti Rukaa. Muita susia en ole sitä ennen enkä sen koommin ampunut, ikänsä luonnossa liikkunut ja Suomen petoeläimet hyvin tunteva Oikarainen muisteli.

Oikarainen katsoo, että Ruotsin susipoliitikkaa arvosteleva Wassberg on oikealla asialla.

- On selvä, että susilaumassa ruuantarve kasvaa niin, että sitä haetaan luonnosta mistä vain ja lopulta pihoilta. Luonnossa ja pihoilla voi olla myös lapsia. Yksinään liikkuva susi on paljon vaarattomampi olento. Kanta olisi järkevää pitää koko ajan hilittynä eikä antaa sen koon muuttua hallitsemattomasti. Se johtaa vain vaikeuksiin.

Oikaraisen mukaan susiongelma on Kuusamon seudun poronhoitoalueella pääasiassa kurissa, mutta tilanne on huonompi etelään päin, kohti Kainuuta mentäessä.

- Aikanaan kun porojaan sai suojella vapaammin oli varmaa, että häiriöksi käyneeltä sudelta lähti turkki. Poromiehet pitivät kyllä siitä huolen. Nyt luvat ovat tiukemmassa.

Oikarainen painottaa, että hänestä tietty susikanta ilman muuta kuuluu Suomen luontoon.

- Ja sudenmetsästyksessä en hyväksy mitään helikoptereita, maastoautoja ja moottorikelkkoja enkä tielle ampumista. Mies vastaan susi olisi reilu peli. Niin harva nykyihminen pystyy luonnossa omin nokkineen suden kellistämään, ettei taatusti olisi sukupuuton vaaraa. On se niin vaikea homma ja taitava eläin. 
 
Pekka Holopainen

(Lähde: www.iltasanomat.fi)
http://www.iltasanomat.fi/maastohiihto/art-1288760098766.html