keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Metsästäjäliitto: Pantaseurannasta paljon hyötyä


Metsästäjäliitto pitää susien pantaseurannan tietojen välittämistä verkkosivujen kautta merkittävänä edistysaskeleena koiravahinkojen ehkäisyssä.
Sen avulla vahingot ovatkin vähentyneet, koska metsästäjät pystyvät paremmin välttämään riskialueita. Tästä hyötyvät myös sudet.
Metsästäjäliitto tuomitsee pantatiedon mahdollisen käyttämisen laittomuuksiin. Palvelusta on suuri hyöty metsästyskoiratoiminnalle, eikä sen tulevaisuutta tulisi vaarantaa.
Liitto huomauttaa, että paikannustietoa käyttävät myös muut kuin metsästäjät. Tyypillisesti koiran kanssa metsästävät välttävät aluetta, jolla tietävät olevan susia. Sen sijaan paikannustieto lisää susibongausta ja siten liikennettä.
TS

Etelä-Savossa liikkuu muutama susi

Tuoreen suurpetolausunnon mukaan Etelä-Savossa liikkuu 2-3 sutta.


Suden jälki
Kuva: Yle
Etelä-Savon susikanta on vakiintunut muutamaan yksilöön.
Tuoreen suurpetolausunnon mukaan Etelä-Savossa liikkuu muutamia yksittäisiä susia, mutta pareja tai laumoja ei ole havaittu. Määrä on vähäinen esimerkiksi verrattuna Pohjois-Karjalaan missä liikkuu 35-45 sutta. Itä-Suomessa elää yli puolet Suomen susista.
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos arvioi Suomen susikannan kooksi tällä hetkellä 140-155 sutta. Viime vuonna helmikuun alussa susia oli 120-135. Suurpetolausunnon tiedot perustuvat metsästäjiltä saatuihin tietoihin.
Kalle Pallonen Yle Etelä-Savo 

(Lähde: www.yle.fi)
http://yle.fi/uutiset/etela-savossa_liikkuu_muutama_susi/7081627 

Kapisista susista ei uusia havaintoja Satakunnassa

Köyliöstä löytyi kapinen susi kuukausi sitten. Tuolloin arveltiin, että myös muilla susilla saattaa olla kapia.


Kuvassa kaksi sutta seisoo talvimaisemassa ja katsoo kuvan takareunaan.
Kuva: Seppo Nykänen
Kapia sairastavista susista ei ole enää tehty havaintoja eteläisessä Satakunnassa. RKTL:n tutkimusapulaisen Antti Härkälän mukaan havainnot loppuivat tammikuun pakkasjaksoon.
Köyliöstä löydettiin tammikuussa todennäköisesti kapiin kuollut susi syrjäisellä alueella sijaitsevasta ulkorakennuksesta. Tutkimukset suden kuolinsyyn varmistamiseksi ovat yhä  kesken.
Alueella tehtiin sairaasta sudesta runsaasti havaintoja ennen pakkasjakson alkua. Sudet liikkuvat pääasiassa Köyliön, Kokemäen ja Huittisten alueella.

Lue myös

Jari Pelkonen Yle Satakunta

(Lähde: www.yle.fi)
http://yle.fi/uutiset/kapisista_susista_ei_uusia_havaintoja_satakunnassa/7082440