perjantai 27. helmikuuta 2015

Oulun alueella sai kaataa yhden suden – se tapettiin melkein heti

 

Suden metsästys alkoi maanantaina 23. helmikuuta. Oulun alueella oli yksi sudenkaatolupa.

 

Kuvassa kaksi sutta seisoo talvimaisemassa ja katsoo kuvan takareunaan.
Kuva: Seppo Nykänen

Oulun alueella kaadettiin susi heti metsästyksen alettua. Ainoa alueelle saatu kannanhoidollinen sudenpyyntilupa käytettiin toisena päivänä metsästyksen alkamisesta eli tiistaina.

Susi kaadettin Haapajärven-Reisjärven riistanhoitoyhdistyksen alueella.

Suden kannanhoidollinen metsästys alkoi 23. päivä maanantaina ensimmäistä kertaa kahdeksaan vuoteen. Yhteensä neljän ensimmäisen metsästyspäivän aikana on kaadettu kaksitoista sutta.

Susi on luokiteltu Suomessa uhanalaiseksi, ja viime vuosina niitä on metsästetty ainoastaan, jos ne ovat aiheuttaneet vahinkoja.

Suomen riistakeskus myönsi koko maahan tänä vuonna 24 poikkeuslupaa, joista suurimmasta osasta valitettiin. Pohjois-Hämeessä, Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa susia ei saa metsästää, koska valitusten käsittely on kesken.


Anna Leppävuori / Yle Oulu Yle Oulu

(Lähde: www.yle.fi)
http://yle.fi/uutiset/oulun_alueella_sai_kaataa_yhden_suden__se_tapettiin_melkein_heti/7834217

Neljän pyyntipäivän aikana on kaadettu 12 sutta



Tällä viikolla alkaneessa suden kannanhoidollisessa metsästyksessä on saatu tähän mennessä saaliiksi 12 sutta.

Suomen riistakeskuksen mukaan Kainuussa on kaadettu kuusi sutta, joista neljä Kuhmossa, yksi Sotkamossa ja yksi Kajaanissa.

Perhossa Pohjanmaalla on saatu kiinni kaksi sutta. Pohjois-Karjalassa on saatu saaliiksi kaksi sutta, joista toinen Ilomantsissa ja toinen Enossa.

Varpaisjärvellä Pohjois-Savossa on kaadettu yksi susi. Samoin yksi susi on pyydetty Oulun lupa-alueella.

Jahdissa saa pyytää yhteensä 19 sutta.

Riistakeskus myönsi 24 poikkeuslupaa, mutta Hämeenlinnan ja Turun hallinto-oikeudet kielsivät välipäätöksillään yhteensä viiden suden pyynnin Pohjois-Hämeessä, Satakunnassa ja Varsinais-Suomessa.

Kaikista poikkeusluvista valitettiin hallinto-oikeuteen, mutta kaikkia valituksia ei ole ehditty käsitellä.

Sudenpyynnin poikkeusluvat ovat voimassa maaliskuun puoleenväliin saakka.
 
STT
 
(Lähde: www.iltalehti.fi)

tiistai 24. helmikuuta 2015

Perhossa kaadettiin toinen susi

 
Keski-Pohjanmaan kolmesta kannanhoidollisesta susiluvasta on nyt käytetty kaksi. Perhossa kaadettiin ensimmäinen susi maanantaina ja toinen tiistaina Salamajärvi-Mökälän välisestä erämaasta.

Jahtiin osallistui tiistaina 42 metsästäjää Perhosta, Lestijärveltä, Halsualta ja Vetelistä. Metsästys tapahtui lippusiimapyyntinä, jolla susilauma saarrettiin ja ajomies ajoi hiihtäen sudet jälkiä pitkin liikkeelle.

Susien ruhot toimitetaan Luonnonvarakeskukseen Taivalkoskelle tutkittavaksi.

(Lähde: www.kp24.fi)
http://www.kp24.fi/uutiset/Default.aspx?newsid=384601

Nuori naarassusi kaadettiin Ilomantsissa

 
Karjalainen 
 

Nuori naarassusi kaadettiin  tiistaina Ilomantsin Multikankaan alueella. Maanantaina Ilomantsi-Tuupovaara-alueella käynnistyneen kannanhoidollisen 12 metsästysseuran yhteisjahdin tavoitteena on harventaa alueen voimakasta susikantaa.

Edellisen kerran sutta metsästettiin Suomessa kannanhoidollisesti vuonna 2007.

Lue susijahdista lisää keskiviikon Karjalaisesta.

(Lähde: www.karjalainen.fi)
http://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/maakunta/item/68623-nuori-naarassusi-kaadettiin-ilomantsissa

Hukka voi kulkea lähes 1000 kilometriä kuukaudessa – katso pantasuden siksakki kartalta



Alfanaaras Kara veti Virroilla viime keväänä kuukaudessa melkoisen siksakin. Pantasusi Karan liikkeet viime vuoden maalis-huhtikuulta kuvaavat melko hyvin sitä, miten naarassudet keväisin ennen poikimista tavallisesti liikkuvat.

Parhaimmillaan susi saattaa liikkua kuukauden aikana jopa lähes 1000 kilometriä. Liikkumisen määrä riippuu kuitenkin hyvin pitkälti suden iästä ja statuksesta.

– Nuori reviiriään hakeva susi voi kulkea 20-30 kilometriä vuorokaudessa, joten nuorelle sudelle voi tulla jopa 1000 kilometriä kuukaudessa täyteen, Luonnonvarakeskus Luken suunnittelija Sanna Kokko kuvailee.
Kara ei ole kuitenkaan enää nuori vaan aikuinen. Pannan se sai ensimmäisen kerran vuonna 2011. Karan tarkkaa ikä selvitetään vasta, kun aika siitä jättää.

– Suden ikä määritetään kuolleen suden kulmahampaasta. Elävältä sudelta ei luonnollisesti aleta kulmahammasta kaivamaan, Kokko sanoo.

Susijahdissa jo ensimmäinen osuma Perhossa – koko maassa kaadettu kolme

 

Perhossa suden metsästys on alkanut vauhdilla, sillä ensimmäisenä jahtipäivänä kaatui jo yksi eläin. Suomen Riistakeskus on myöntänyt reilut parikymmentä kannanhoidollista lupaa susien metsästykseen koko maahan – Keski-Pohjanmaalle lupia on myönnetty kolme, joista Perhon kaadon jälkeen kaksi on käyttämättä.



Susi.
Kuva: Jaakko Avikainen / Lehtikuva

Koko Suomessa susisaalis oli maanantaina iltapäivällä kolme sutta, kertoo Suomen Riistakeskuksen päällikkö Sauli Härkönen.

– Yksi kaadettiin Oulun seudulla, yksi Perhossa ja kolmas Pohjois-Savossa Lapinlahden Varpaisjärvellä, Härkönen luettelee.

Kannanhoidollisessa metsästyksessä pyyntiaika kestää kolme viikkoa. Metsästyksellä susien aiheuttamat haitat pyritään saamaan kuriin.

Perhon, Halsuan ja Lestijärven alueelle on myönnetty kaksi suden kaatolupaa, joten toinen on vielä käyttämättä. Seudulla liikkuu arviolta yhdeksän suden lauma.

Lisäksi Toholammin ja Lestijärven susireviirille on myönnetty lupa yhden suden kaatoon. Jahtiin saa osallistua enimmillään 50 metsästäjää.

Iina Kluukeri Yle Keski-Pohjanmaa 

(Lähde: www.yle.fi)
http://yle.fi/uutiset/susijahdissa_jo_ensimmainen_osuma_perhossa__koko_maassa_kaadettu_kolme/7825052 

maanantai 23. helmikuuta 2015

Susijahti alkoi valituksista huolimatta Lapinlahdella: lähes 50 miehen seurue sai saaliiksi nuoren susiuroksen

 

Luonnonsuojelupiiri valitti Itä-Suomen hallinto-oikeuteen maakuntaan myönnetyistä kahdesta poikkeusluvasta. Valitukset eivät kuitenkaan vaikuta susien metsästykseen ainakaan vielä tällä viikolla.



Susi hakkuuaukealla
Kuva: Pentti Kallinen / Yle

Ensimmäinen kannanhoidollisen metsästyksen nimissä jahdattu susi ammuttiin maanantaina Lapinlahdella.

Pohjois-Savoon on myönnetty poikkeusluvat kahden suden kaatamiseen. Samoin kuin monilla muilla sudenmetsästysalueilla, luvista on valitettu hallinto-oikeuteen. Oikeus ei ole kuitenkaan vielä määrännyt täytäntöönpanokieltoa, minkä vuoksi susijahti pääsi alkamaan normaalisti.

Maanantaina susijahti keskittyi Lapinlahden Varpaisjärvelle, jossa metsästysseurue oli motittanut neljän suden lauman.

– Siinä oli neljä sutta aamulla motissa, mutta kun mentiin palaveriin, koko joukkue karkasi salolle Muuraismäkeen. Siitä sitten lähdettiin ajamaan passit uusiin paikkoihin, kertaa tapahtumia metsästysporukassa mukana ollut Risto Mustonen.

Lähes 50 miehen voimin pyöritetty jahti tuotti tulosta lopulta iltapäivällä puoli viiden aikaan. Metsästäjien saaliiksi jäi nuori urossusi, joka oli Mustosen mukaan viimekeväisiä pentuja.

Hänen näkökulmastaan poikkeusluvalle on ollut Pohjois-Savossa todellinen tarve.

– Metsästys on ollut erittäin hankalaa. Sudet ovat tappaneet kolme koiraa ja raadelleet yhden semmoiseen kuntoon, että siitä ei metsästyskoiraa tule ollenkaan. Ja pihoissa on niitä on käynyt paljon, Mustonen luettelee.

Susijahti jatkuu tiistaina Sonkajärvellä. Osassa Suomea metsästys ei ole päässyt alkamaan valitusten vuoksi. Susijahtiin on myönnetty koko maassa 24 poikkeuslupaa, joista kaikista on valitettu.

Veli-Pekka Hämäläinen Yle Savo 

(Lähde: www.yle.fi)
http://yle.fi/uutiset/susijahti_alkoi_valituksista_huolimatta_lapinlahdella_lahes_50_miehen_seurue_sai_saaliiksi_nuoren_susiuroksen/7824193 

Kannanhoidollista sudenpyyntiä ensimmäistä kertaa kahdeksaan vuoteen

 
Karjalainen

Maanantaina muun muassa Pohjois-Karjalassa alkanutta kannanhoidollisen sudenpyynnin etenemistä voi seurata Suomen riistakeskuksen sivuilla olevasta susisaalistaulukosta.
Suomen riistakeskus on myöntänyt koko maahan 24 poikkeuslupaa susien kannanhoidolliseen metsästykseen, ja luvat ovat voimassa 21 vuorokautta.
Saalistiedot päivittyvät taulukkoon automaattisesti saalisilmoituksen hyväksymisen jälkeen. Taulukkoon päivitetään tarkemmat tiedot pyydetyistä susista, kun kaadetut yksilöt on tutkittu Luonnonvarakeskuksessa. Taulukosta näkyvät kaadetun suden sukupuoli, ikäluokka, metsästysaika ja -paikka kartalla sekä Luonnonvarakeskuksen tieto, mikäli yksilö osoittautuu alfanaaraaksi.

Kannanhoidollista sudenpyyntiä johtaa metsästyksenjohtaja, joka vastaa turvallisen pyynnin suunnittelusta ja ohjeistaa pyyntiin osallistuvat metsästäjät. Lupaehtojen mukaan pyyntiin saa osallistua enintään 50 henkilöä yhtä susireviiriä kohti. Metsästäjät ovat saaneet koulutusta lupaehtojen mukaiseen pyyntiin riistakeskusalueiden toimihenkilöiltä.

Pyynti suositellaan kohdistettavan haittaa tai vahinkoa aiheuttaneisiin nuoriin yksilöihin. Metsästyksen kohdistaminen nuoriin yksilöihin turvaa lauman säilymisen elinvoimaisena. Alueellisesti myönnetyt luvat perustuvat Tassu-suurpetohavaintojärjestelmään kirjattuihin ja tarkastettuihin susihavaintoihin, muutoin kerättyihin tietoihin sekä susista aiheutuneisiin vaikutuksiin.

Kannanhoidollinen sudenpyynti on osa maa- ja metsätalousministeriön hyväksymää Suomen susikannan hoitosuunnitelmaa. Reviiriperusteisella kannanhoidollisella metsästyksellä pyritään turvaamaan suotuisalla suojeluntasolla oleva susikanta ja edistämään ihmisten ja susien rinnakkaiseloa susikannanhoitosuunnitelman tavoitteiden mukaisesti.

Susikannan kasvettua kannanhoidollinen pyynti on jälleen mahdollista. Viimeksi susia pyydettiin kannanhoidollisista syistä vuonna 2007. Metsästys alkaa aluksi kaksivuotisena kokeiluna, jonka avulla saadaan tietoa sen vaikutuksista lauman elinvoimaisuuteen ja suden käyttäytymiseen sekä kansalaisten asenteisiin.

(Lähde: www.karjalainen.fi)
http://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/kotimaa/item/68477-kannanhoidollista-sudenpyyntia-ensimmaista-kertaa-kahdeksaan-vuoteen

perjantai 20. helmikuuta 2015

Luon­non­suo­je­lu­lii­ton ja Met­säs­tä­jä­lii­ton yhteinen lausuma: Tuki suden met­säs­tyk­sel­le



Maa- ja metsätalousministeriö on myöntänyt luvan 29 suden kaatoon.
Maa- ja metsätalousministeriö on myöntänyt luvan 29 suden kaatoon. 
KUVA: Jarmo Kontiainen


Lausumassa Sulkava ja Kontro tukevat maa- ja metsätalousministeriön päätöstä suden kannanhoidollisesta metsästyksestä. Ministeriö on antanut luvan enintään 29 suden kaatamiseen. Sudenmetsästys alkaa ensi maanantaina 23. helmikuuta.

Kannanhoidollista metsästystä perustellaan Luonnonvarakeskuksen tekemällä arviolla susikannan suuruudesta.

Sekä luonnonsuojeluliitto että metsästäjäliitto vastustaa jyrkästi salametsästystä. Sulkavan ja Kontron mukaan kannanhoidollisen metsästyksen salliminen keskeinen keino susien salakaatojen poistamiseen. Lisäksi metsästys voi lisätä susien arkuutta, ja susikannan hoito on mahdollista saada kestävälle pohjalle.

Sudenmetsästys ei välttämättä toteudu koko maassa, koska asiasta on tehty valituksia. Sekä Sulkava että Kontro toivovat, että valituksia ministeriön päätöksestä ei tulisi.

(Lähde: www.kaleva.fi)
http://www.kaleva.fi/teemat/luonto/luonnonsuojeluliiton-ja-metsastajaliiton-yhteinen-lausuma-tuki-suden-metsastykselle/690083/

Ensi viikolle suunnitellut susijahdit peruuntuvat

 




Turun hallinto-oikeus keskeytti päätöksellään Varsinais-Suomeen kolmen suden kaatamiseen myönnettyjen poikkeuslupien ja Satakuntaan myönnetyn yhden kaatoluvan täytäntöönpanon.

Hämeenlinnan hallinto-oikeus keskeytti Pohjois-Hämeeseen myönnetyn kaatoluvan täytäntöönpanon.

Käytännössä keskeyttäminen tarkoittaa ensi viikolle suunniteltujen susijahtien peruuntumista.

–  Kannanhoidolliset poikkeusluvat on myönnetty tietylle ajalle, joka oli jo valmiiksi kovin myöhäinen. Arvioin, että jahdit peruuntuvat tässä tilanteessa kokonaan, riistapäällikkö Mikko Toivola Suomen riistakeskuksen Varsinais-Suomen toimipisteestä kertoo.

Suomen riistakeskuksen 23. tammikuuta myöntämät olisivat astuneet voimaan 23. helmikuuta 21 vuorokauden ajaksi. Hallinto-oikeuden varsinaisia päätöksiä asiassa jouduttaneen odottamaan kuukausia.

– Susien lisääntymiskausi alkaa ja kesä on tulossa. Kyllä tämä nyt oli tässä, Toivola miettii.

TS–ANNE SAVOLAINEN

(Lähde: www.ts.fi)
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/737580/Ensi+viikolle+suunnitellut+susijahdit+peruuntuvat

Kaikista susiluvista valitettiin

 
 
Maanantaina susien metsästystä ei aloiteta Pohjois-Hämeessä, Satakunnassa eikä Varsinais-Suomessa.
Maanantaina susien metsästystä ei aloiteta Pohjois-Hämeessä, Satakunnassa eikä Varsinais-Suomessa. Hämeenlinnan ja Turun hallinto-oikeudet kielsivät välipäätöksissään susien pyynnin näillä alueilla siihen asti, kunnes valitus on ratkaistu oikeudessa. Kolmelle alueelle oli myönnetty yhteensä viisi suden kaatolupaa.

– Susia ei näillä alueilla tänä pyyntikautena kyllä kaadeta. Hallinto-oikeudessa käsittelyajat ovat useita kuukausia, kun taas kannanhoidolliset poikkeusluvat ovat voimassa kolme viikkoa, kertoo julkisten hallintotehtävien päällikkö Sauli Härkönen Suomen riistakeskuksesta.

Riistakeskus myönsi 24 kannanhoidollista poikkeuslupaa, joista kaikista valitettiin hallinto-oikeuteen. Kaikki hallinto-oikeudet eivät vielä perjantaina olleet ehtineet käsitellä valituksia. Poikkeusluvista ovat valittaneet pääasiassa luonnonsuojeluyhdistykset.

Härköselle valitusryöppy ei tullut yllätyksenä.

– Meille ilmoitettiin suoraan, että kaikista päätöksistä valitetaan.

Kannanhoidollisella metsästyksellä pyritään pitämään susien aiheuttamat haitat kurissa. Kaatoluvilla suositellaan metsästettävän nuoria haittaa aiheuttaneita susia.

Pyynti tarkassa valvonnassa

Eniten poikkeuslupia on myönnetty Kainuuseen, joka sai luvan seitsemän suden pyytämiseen. Toiseksi eniten lupia sai Pohjois-Karjala. Sinne tulleesta kuudesta luvasta hallinto-oikeuteen valitti Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjois-Karjalan luonnonsuojelupiiri.

– Riistakeskuksen myöntämät poikkeusluvat ovat ristiriidassa sen kanssa, mitä on säädetty metsästämisestä lisääntymiskauden aikana. Pyynti pitäisi kohdentaa muihin kuin susilauman johtajayksilöihin. Miten on varmennettu, että pyyntiluvan saanut metsästysseurue voi tämän toteuttaa, perustelee valitusta luonnonsuojelupiirin puheenjohtaja Sanna Saarnio.

Metsähallitus peräänkuuluttaa tässä metsästäjien vastuuta.

– Jos lauman johtaja eli alfayksilö ammutaan, voi lauma hajaantua. Silloin mahdollisia häirikköyksilöitä saattaa lähteä vaeltamaan aiheuttaen paikallisia ongelmia, sanoo Pohjanmaan erätarkastaja Markus Aho.

Metsähallitus aikoo valvoa suden metsästystä tehostetusti valtion alueilla yhdessä poliisin, Rajavartiolaitoksen ja metsästyksenvalvojien kanssa.

– Kannanhoidollinen metsästys on yhteiskunnassa tällä hetkellä suurennuslasin alla. Haluamme turvata valvonnalla laillisen metsästyksen, Aho toteaa.

Metsähallituksen mukaan kannanhoidollinen metsästys saattaa aiheuttaa paikoin mielenilmauksia. Se muistuttaa, että metsästyksen tahallinen häirintä on rangaistavaa.

Kahden vuoden kokeilu

Maa- ja metsätalousministeriö hyväksyi viime kuussa uuden sudenhoitosuunnitelman. Sen mukaan suojellun suden metsästystä kokeillaan kaksi vuotta.

Suden metsästykseen ei ole myönnetty kannanhoidollisia poikkeuslupia vuoden 2007 jälkeen, vaan kaikki luvat ovat olleet vahinkoperusteisia. Kannanhoidollisen metsästyksen lisäksi susia saa yhä kaataa Suomen riistakeskuksen myöntämällä vahinkoperusteisella poikkeusluvalla tai poliisin määräyksellä.

Luonnonvarakeskuksen mukaan Suomen susikanta on tällä hetkellä 220–245 yksilöä.

Suden kannanhoidollinen metsästys alkaa maanantaina

 



Sudet Suden kannanhoidollinen metsästys alkaa maanantaina kahdeksan vuoden tauon jälkeen. Suomen riistakeskus on myöntänyt 24 poikkeuslupaa kannanhoidolliseen metsästykseen.

Eniten lupia on myönnetty Kainuuseen ja Pohjois-Karjalaan. Kainuussa saa kaataa seitsemän sutta ja Pohjois-Karjalassa kuusi. Poikkeusluvat ovat voimassa kolme viikkoa.

Pyynnin suositellaan kohdistuvan haittaa tai vahinkoa aiheuttaneisiin susiyksilöihin.

Maa- ja metsätalousministeriö hyväksyi viime kuussa uuden sudenhoitosuunnitelman. Sen mukaan kannanhoidollista metsästystä kokeillaan kaksi vuotta.

Kannanhoidollisen metsästyksen lisäksi susia saa yhä kaataa Suomen riistakeskuksen myöntämällä vahinkoperusteisella poikkeusluvalla tai poliisin määräyksellä.

Suden metsästykseen ei ole myönnetty kannanhoidollisia poikkeuslupia vuoden 2007 jälkeen, vaan kaikki luvat ovat olleet vahinkoperusteisia.

Luonnonvarakeskuksen mukaan Suomen susikanta 220–245 yksilöä.

(Lähde: www.iltasanomat.fi)
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1424377835222.html

Poliisi liikenteestä metsäautoteillä: "Ei selitä mikään muu kuin salametsästys"

 
Karjalainen 
 
 

Poliisi järjesti alkuvuodesta kolmen viikon mittaisen projektin, jossa hirvieläinten ja suurpetojen eli lähinnä susien ja ilvesten salametsästystä valvottiin tehostetusti Itä-Suomessa, Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla.

Poliisi sai paljastettua kaksi epäiltyä rikosta, joista toinen on tapahtunut Vieremällä ja toinen Oulun alueella.

- Itä-Suomessa, Kainuussa ja Pohjanmaalla on harjoitettu vuosikymmenien ajan hirvieläinten ja suurpetojen salametsästystä. Toiminta on jatkunut aina näihin päiviin asti ja saanut edelleen yhä ammattimaisempia piirteitä ja toisaalta ne ovat muuttuneet yhä röyhkeämmiksi. Tekijät ovat rohkeita ja pelottomia eikä salametsästykseen liittyvää kiinnijäämisriskiä pidetä yleisesti kovin korkeana. Eikä kiinnijäämisriskiä lisää yhtään se, että osa esimerkiksi susien reviirialueilla asuvasta väestöstä antaa toiminnalle vähintäänkin hiljaisen hyväksynnän., poliisi pohtii.

- Osa asukkaista pelkää salametsästäjiä, koska heitä on peloteltu ja käsketty olla puhumatta viranomaisille. Nämä asiat vaikuttavat muun muassa siihen, että viranomaisten on erittäin vaikeaa paljastaa suurpetojen salametsästystä, poliisi jatkaa.

Poliisin mukaan valvontaviranomaisten havainnot tukivat hyvin ennakkokäsitystä siitä, että susia salametsästetään.

- Välillä alueen metsäautotieverkolla oli sellainen ajoneuvoliikenne, jota ei selitä mikään muu kuin salametsästykseen tavalla tai toisella liittyvä toiminta. Kuten eräs valvoja totesi, "jos joku vielä epäilee, ettei Suomessa harjoiteta suurpetojen salametsästystä, voisi tulla tänne katsomaan". Liikennettä oli aika-ajoin sen verran paljon, ettei muuta järkevää selitystä toiminnalle ole. Niillä alueilla, joissa susia ei ole, siellä ei ollut havaittavissa "hiiren hyppyäkään", poliisi havainnollistaa.

Lisää aiheesta täällä.

Metsästäjien näkemys aiheesta on luettavissa täällä.

(Lähde: www.karjalainen.fi)
http://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/kotimaa/item/68195-poliisi-liikenteesta-metsaautoteilla-ei-selita-mikaan-muu-kuin-salametsastys

torstai 19. helmikuuta 2015

Poliisi lopetti pantasuden salametsästysepäilyn esitutkinnan


Itä-Suomen poliisi on lopettanut esitutkinnan, joka koski pantasusi Sakon epäiltyä salametsästystä Tohmajärven ja Joensuun välisellä alueella.


Poliisin mukaan asiassa ei ole tapahtunut rikosta.

Esitutkinta törkeästä metsästysrikoksesta aloitettiin vuosi sitten, kun maastosta löydettiin Sakosta peräisin olleet verijäljet. Poliisin mukaan tuolloin oli epäiltävissä, että susia oli ajettu moottorikelkalla peltoaukealla ja sähkölinjalla.

Poliisi määräsi suden lopetettavaksi, koska eläin oli havaintojen mukaan loukkaantunut. Elintarviketurvallisuusviraston tutkimuksissa selvisi, että susi oli loukkaantunut etutassuistaan. Sen ruhosta ei kuitenkaan löytynyt merkkejä, jotka olisivat tukeneet rikosepäilyjä.

STT

(Lähde: www.iltalehti.fi)
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015021819217712_uu.shtml

keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Luonnonsuojelupiiri: Susien pannoitus olisi riittänyt suojelemaan koiria

 
 
Karjalainen
 
Susien kannanhoidollinen metsästys otetaan käyttöön liian nopeasti uudessa sudenhoitosuunnitelmassa, toteaa Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjois-Karjalan luonnonsuojelupiiri kannanotossaan.

Maa- ja metsätalousministeriö hyväksyi tammikuussa uuden sudenhoitosuunnitelman, jonka myötä susien kannanhoidollinen metsästys alkaa. Luonnonsuojelupiirin mielestä susien metsästyksen olisi pitänyt pysyä entisellään, eli metsästyslupia oltaisiin myönnetty vain poikkeusmenettelyssä.

Kannanotossaan luonnonsuojelupiiri toteaa, että susien pannoitus olisi ollut riittävä keino koiravahinkojen ehkäisyyn. Se pitää myös tärkeänä, että jatkossa metsästysluvan myöntäminen vaatisi vähintään yhden suden pannoittamista lupaa hakeneen metsästysseuran alueella.

Lisäksi piiri haluaa poistaa kaikki haaskat maastosta ennen kannanhoidollisen metsästyksen aloittamista. Se kritisoi myös sudenhoitosuunnitelman metsästysaikaa, joka ajoittuu susien lisääntymisajankohtaan.

(Lähde: www.karjalainen.fi)
http://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/maakunta/item/68049-luonnonsuojelupiiri-susien-pannoitus-olisi-riittanyt-suojelemaan-koiria

Asianajaja: Metsästysrikoksista kohtuuttomat rangaistukset – rattijuoppo pääsee vähemmällä

 

Asianajaja Antti Kejon mukaan rattijuopumustuomiot ovat lieventyneet vuosikymmenien saatossa, kun taas metsästysrikoksien tuomiot ovat koventuneet.

 

Hirvikivääri.
Kuva: Sami Tammi / Yle


Asianajaja Antti Kejo muistelee, ettei kolme kuukautta ehdotonta vankeutta rattijuopumuksesta ollut mikään tavaton rangaistus vielä muutama vuosikymmen sitten. Nykyisin rattijuoppoa tuomitaan harvemmin kiven sisään, mutta oheissakon määrä on kasvanut ja ajokiellot ovat pidempiä kuin ennen. Auton menettäminen valtiolle tuskin rattijuoppoja suitsisi, sillä Suomessa on taparattijuoppoja, jotka saavat alleen auton - tavalla tai toisella.

– Rattijuoppo tuskin ajelee humalassa juuri kaupasta ostamallaan uudella Mersulla. Sen sijaan on paljon tavallisempaa, että rattijuoppo ajaa luvatta käyttöönotetulla autolla tai ainakin vanhalla ajoneuvolla, jonka arvo on varsin vähäinen. Juuri siitä syystä lainsäädäntöä ei olla muuttamassa siihen, että rattijuoppo menettäisi autonsa valtiolle, koska sen vaikutus olisi melko pieni, Antti Kejo arvioi.

Nykyisin ratista kärynnyt saa ensimmäisillä kerroilla ehdollisen tuomion, toisin kuin aiemmin.

– Ehdoton vapausrangaistus tuli ennen huomattavasti helpommin kuin tänä päivänä ja rangaistukset rattijuoppousrikoksissa olivat ankarampia kuin nykypäivänä. Kolme kuukautta ehdotonta linnaa ei ollut mikään tavaton tuomio rattijuopumuksesta, Kejo muistelee.

 

Metsästystuomiot ovat ankaria


Perhon salakaatotapauksessa käräjäoikeus tuomitsi 12 metsästäjää vuoden ja kahden kuukauden ehdolliseen vankeuteen. Lisäksi he saivat metsästyskieltoa neljä vuotta. Tapaus oli ensimmäinen kerta kun suden salakaadosta annettiin tuomio törkeästä metsästysrikoksesta, josta rangaistus on vähintään neljä kuukautta ja enintään neljä vuotta vankeutta.

Puolestaan törkeästä rattijuopumuksesta rangaistus on vähintään 60 päiväsakkoa ja enintään kaksi vuotta vankeutta.

Antti Kejo poseeraa hyllyn edessä.
Asianajaja Antti Kejo. Kuva: Heli Sirviö / Yle

– Jos verrataan yleisellä tasolla esimerkiksi ulkopuolisen kuoleman aiheuttaneen rattijuopon tuomiota ja metsästysrikosta kaikkinaisine seuraamuksineen, niin voidaan perustellusti sanoa, että tuollainen pitkä ehdollinen tuomio metsästysrikoksesta kaikkine liitännäisseuraamuksineen on kohtuuton ja tarpeettoman ankarana. Tai vaihtoehtoisesti sitten rattijuopumusten rangaistuskäytäntö on aivan liian lievä, Antti Kejo toteaa.

Metsästysrikoksesta seuraamuksia voivat olla arvokkaiden aseiden konfiskointi, monen vuoden kielto harrastaa metsästystä ja ehdollinen vankeusrangaistus mahdollisine oheissakkoineen.

Pelkän metsästysrikoksen rangaistus on sakkoa tai enintään kaksi vuotta vankeutta.

 

Metsästysoikeuden menetys kirpaisee


Törkeässä metsästysrikoksessa rangaistusta lisää esimerkiksi suurpedon salakaatotapauksessa aseiden menetys valtiolle.

"Jos verrataan näitä kahta tyyppitapausta, niin voidaan sanoa hyvällä syyllä, että metsästysrikoksessa ovat huikeasti vakavammat seuraukset kuin tietyntyyppisessä rattijuopumusasiassa.
– Antti Kejo

– Metsästysaseet saattavat olla kalliita ja kun arvokkaat aseet takavarikoidaan, niin tästä syntyy merkitttävä taloudellinen lisäseuraamus. Ja sitten vielä se, että menettää metsästysoikeutensa määräajaksi. Se voi olla innokkaalle metsästäjälle todella pahin seuraamus, koska hän joutuu odottamaan monta vuotta, että voi osallistua hyväksyttävällä tavalla metsästykseen. Sen merkitystä on tietysti vaikea mitata rahassa, mutta kaikki jotka metsästystä harrastavat, tietävät sen mielessään, Antti Kejo huomauttaa.

Jos henkilö on syyllistynyt suurpedon, kuten suden, karhun tai vaikka ahman salakaatoon, maksettavaksi tulee vielä riistaeläimen hinta. Esimerkiksi suden luvattomasta kaadosta joutuu korvaamaan valtiolle 4 500 euroa, jos kyseessä on nuori yksilö tai 6 100–9 100 euroa, jos kyseessä on aikuinen susi. Aikuisen karhun ohjeellinen arvo on 8 200–15 500 euroa ja nuoren yksilön 4 500 euroa. Laittomasti kaadetun aikuisen ahman maksimiarvoksi on määritelty 16 500 euroa.

– Jos verrataan näitä kahta tyyppitapausta, niin voidaan sanoa hyvällä syyllä, että metsästysrikoksessa ovat huikeasti vakavammat seuraukset kuin tietyntyyppisessä rattijuopumusasiassa. Ja kaikki seuraamukset eivät ole kohtuullisia metsästysrikostapauksessa. Ja toisinaan rattijuopot pääsevät aika vähällä tekemistään vakavista rikoksista, Kejo toteaa.


Heli Sirviö Yle Kainuu 

(Lähde: www.yle.fi)
http://yle.fi/uutiset/asianajaja_metsastysrikoksista_kohtuuttomat_rangaistukset__rattijuoppo_paasee_vahemmalla/7808579 

lauantai 14. helmikuuta 2015

Perhon susijahdin käsittely jatkuu hovioikeudessa

 

Keski-Pohjanmaan käräjäoikeus on myöntänyt tuomituille lisäaikaa valituksen tekemiseen hovioikeuteen. Käräjäoikeus tuomitsi kuukausi sitten 12 metsästäjää kolmen suden ampumisesta yli vuoden mittaisiin ehdollisiin vankeusrangaistuksiin.

 
Ote tuomiosta
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Kuva: Kalle Niskala / Yle

Keski-Pohjanmaan käräjäoikeus on myöntänyt törkeästä metsästysrikoksesta tuomitsemilleen metsästäjille lisäaikaa 12.3. saakka valitusten tekemiseen hovioikeuteen. Alkuperäinen valitusaika olisi umpeutunut tänään perjantaina.

Lisäajan myöntäminen laajoissa oikeustapauksissa on normaalia.

Kahden metsästäjän asianajajana toimiva Anne Mäkelä vahvistaa päämiestensä valittavan tuomiosta. Mäkelän käsityksen kaikki 12 tuomittua valittavat hoviin. He ilmaisivat käräjäoikeuden tuomion jälkeen tyytymättömyytensä tuomioon. Mäkelä ei vielä tässä vaiheessa kerro valituksen tarkempaa sisältöä.

Käräjäoikeus kumosi kolmea metsästäjää koskevat syytteet, he olivat kiistäneet osallisuutensa jahtiin. 12 käräjäoikeuden tuomitsemaa miestä myönsivät osallisuutensa jahtiin, mutta väittivät metsästäneensä haittaeläimeksi luettavia koirasusia eli jahti ei täyttänyt heidän mukaansa törkeän metsästysrikoksen tunnusmerkistöä.

Syyttäjä tyytyi oikeuden päätökseen. Tuomio oli hänen mukaansa linjassa syyttäjän vaatimusten kanssa. Syyttäjällä on mahdollisuus tyytymättömyyttä ilmoittamatta tehdä vastavalitus, mikäli tuomitut valittavat asiasta hoviin.


Ari Vihanta Yle Keski-Pohjanmaa 

(Lähde: www.yle.fi)
http://yle.fi/uutiset/perhon_susijahdin_kasittely_jatkuu_hovioikeudessa/7801491 

torstai 12. helmikuuta 2015

Vieremäläismiestä epäillään suden salakaadosta

 

Epäilty törkeä metsästysrikos sattui poliisin mukaan Sonkajärvellä 6. helmikuuta. Käräjäoikeus vangitsi miehen tutkinnallisista syistä.


 
Suden jälki lumihangessa.
Kuva: Olli Törönen / Yle


Pohjois-Savon käräjäoikeus on vanginnut tänään keskiviikkona alle 30-vuotiaan vieremäläismiehen suden tai susien salakaadosta epäiltynä. Epäilty törkeä metsästysrikos sattui Sonkajärvellä viime viikon perjantaina 6. helmikuuta.

Poliisi esitti miestä vangittavaksi tutkinnallisista syistä. Vangitsemisistunto oli salainen.

Rikoskomisario Veli-Pallonen Itä-Suomen poliisilaitokselta kertoo, että tapauksen tutkinta on vielä kesken. Asiassa on nostettava syyte maaliskuun loppuun mennessä.

Törkeän metsästysrikoksesta voidaan tuomita vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi. Vieremäläismiehen vangitsemisesta kertoi ensimmäisenä Savon Sanomat verkkolehdessään.

Markku Malinen Yle Savo 

(Lähde: www.yle.fi)
http://yle.fi/uutiset/vieremalaismiesta_epaillaan_suden_salakaadosta/7797375 

tiistai 10. helmikuuta 2015

Sonkajärven loukkaantunut susi lopetettiin

Sonkajärvellä vaeltanut loukkaantunut susi on lopetettu. Loukkaantunut eläin havaittiin ensimmäisen kerran viime marraskuussa Sonkajärven Juudinsalolla riistakameran kautta. Kameran kautta huomattiin että suden takajalka oli loukkaantunut ja poliisi teki loukkaantuneesta eläimestä poistopäätöksen jo saman päivän aikana. Eläin kuitenkin katosi ja seuraavat havainnot sudesta tehtiin vasta tammikuun puolella. Loukkaantunutta sutta on koitettu paikantaa jo muutaman kerran mutta eläin on onnistunut välttämään metsästäjät. Poliisi sai suden tänään kiinni SRVA-toimijoiden avustuksella ja lopetti eläimen Sonkajärvellä ennen puoltapäivää. 

(Lähde: www.radiorex.fi)

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Sunnuntaisuomalainen: Häirikkösuden kaataja saa pian tapporahan

 


Häirikkösusien hävittämiseksi suunnitellaan kaatopalkkiota, kirjoittaa Väli-Suomen Median Sunnuntaisuomalainen.
 
Luonnonvarakeskus valmistelee niin kutsuttua reviiriarvokauppaa, johon tapporaha sisältyy. Uusi järjestelmä mahdollistaisi metsästäjien palkitsemisen suden luvanvaraisesta kaatamisesta.

Reviiriarvokaupan valmistelu kuuluu aiemmin hyväksyttyyn sudenhoitosuunnitelmaan. Luonnonvarakeskuksen mukaan reviiriarvokauppaa voitaisiin kokeilla rajoitetusti vuonna 2016.

Sunnuntaisuomalainen kertoo, reviiriarvokaupassa kerätään varoja susien suojeluun ja haittojen torjuntaan. Lehden mukaan lahjoitukset voitaisiin ohjata esimerkiksi paikallisille metsästysseuroille tai kyläyhdistyksille. Lahjoitusvaroista voitaisiin myös palkita esimerkiksi susiaidan pystyttäjiä tai suden kaatajia.

lauantai 7. helmikuuta 2015

Petoyhdysmies: Susi kävi koiran kimppuun pihassa Ruovedellä, tämä on todennäköinen syy

 
Tomi Nippala
20150205_072958www
Sudenjäljet Ruovedellä olevan talon pihassa.



Ruoveden Muroleen kylässä on viime yönä susi käynyt talon pihassa hätyyttelemässä koiraa. Koira pääsi loukkaantuneena, mutta elävänä turvaan kotiinsa.

Torstaina vähän kello 1:n jälkeen yöllä koira pääsetettiin asioilleen ulos. Pian alkoi kuulua huutoa ja koiran emäntä meni ovelle. Koira tuli hänen jalkoihinsa turvaan, susi seisoi arviolta viiden metrin päässä.

- Jäljistä päätellen koiraa on jahdattu pitkin hankia, kertoo Ruoveden petoyhdysmies Tomi Nippala. Hän on käynyt tarkistamassa jäljet.

Nippalan mukaan Ruovedellä on laskettu olevan yhdeksän sutta.

- Tälle kaudelle on saatu yksi kaatolupa, kertoo Nippala. Metsästyskausi alkaa 23.2. ja susi on kaadettava kolmen viikon aikana.

 

Miksi susi tulee pihaan?

 
Petoyhdysmies kertoo, että Ruovedellä ei ole aiemmin sattunut, että susi olisi käynyt koiran kimppuun pihassa.
 
Sudet tulevat pihaan nyt, koska metsässä on paljon lunta.
 
- Metsässä on lumen vuoksi vaikea metsästää, siksi sudet tulevat pihoihin helpomman saaliin toivossa, sanoo Nippala.
 
(Lähde: www.aamulehti.fi)

keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Susi tappoi Miro-beaglen
 


Suden saaliiksi. Susi raateli Lill-Smedsin perheen beagle-metsästyskoira Miron kuoliaaksi lauantaina Lindkoskella. Kuva: Lill-Smedsin perhealbumi
 
Jänisjahdissa ollut beagle-rotuinen metsästyskoira Miro kuoli suden raatelemana Lapinjärven Lindkoskella lauantaina. Susista tehtiin viikonlopun aikana useita havaintoja eri puolilla Loviisan seutua.

LINDKOSKI Lapinjärveläinen Jerker Lill-Smeds oli lauantaina ystävänsä Kenneth Tallbergin kanssa Lindkosken ja Ruotsinpyhtään välisen Knudsintien alueella metsästämässä, kun 6-vuotias Miro-koira oli normaaliin tapaan lähtenyt jäljestämään jänistä.
-Kesken ajon jostain oli ilmestynyt paikalle susi. Kuulin kyllä koiran äänet metsästä, ja välähti heti mieleen, että jotakin on nyt pielessä, Jerker kertoi.

Ensin löytyi panta sitten Miro

-Koiralla oli tutkapanta mukana, ja näin että koira oli pitkään liikkumatta samassa paikassa. Tiesin, että se oli siinä. Lähdettiin paikalle, joka oli noin 400 metrin päässä meistä. Sieltä löytyi ensin vain koiran kaulapanta, mutta ei muuta, Jerker Lill-Smeds kertoi.
-Myöhemmin, kun tulin uudelleen paikalle, lumessa näkyi suden jäljet, noin 9 senttiä leveät. Niitä, kun seurattiin, niin sitten löytyi raadeltu Miro, joka oli jo kuollut, totesi Jerker vakavalla äänellä.

Näköhavaintoja Lindkoskella

Lähistöltä löytyi myös vanha hirvenraato, josta oli jäljellä vain kasa luita ja sorkat.
-Arvelen, että liikkeellä on useampia susia. En ole kuullut, että vielä olisi muita koiria täällä päin kadonnut, Jerker kertoi.
Hänen mukaansa koiran vakuutus korvaa koiran hankintahinnan, mutta ei koiran vuosia kestänyttä koulutusta. Myös valtiolta voi hakea korvauksia petovahingoista.
Lill-Smedsin mukaan lauantai-iltana kello 21.30 aikoihin sudesta tehtiin useita näköhavaintoja kylätiellä Lindkoskella.
Edellisen kerran susi ammuttiin Loviisan seudulla Marinkylässä vuoden 1984 alussa. Myös Jerker Lill-Smedsin edesmennyt isä oli silloin mukana jahdissa.

Jälkiä myös Määrlahdessa?

Sunnuntaina myös Määrlahdessa asuva Raimo Klemm havaitsi hangessa sudenjäljet lähellä kaupungin keskustaa Nordenskjöldintien metsässä.
-Aamulla 8.30 mittasin jäljet, jotka olivat 8,5 senttiä leveät ja 12,5 senttiä pitkät, Raimo Klem kertoi.

Arto Henriksson
arto.henriksson@lovari.fi


(Lähde: www.loviisansanomat.net)
http://www.loviisansanomat.net/lue.php?id=7511

maanantai 2. helmikuuta 2015

Susi tappoi koiran Lapinjärvellä

 


Tavallisesti susi väistää ihmistä, mutta Lapinjärven sudet ovat vierailleet pihoillakin.
Kuva susi ei liity tapaukseen.
Uusimaan arkisto
LAPINJÄRVI | Beagle-rotuisen jäniskoiran päivät päättyivät suden suuhun lauantaina Lapinjärvellä. Lapinjärven riistanhoitoyhdistyksen petoyhdyshenkilö Jörgen Lill-Smeds vahvistaa, että susi tappoi koiran.

–  Sudet olivat ottaneet koiran suoraan ajosta. Revityn ruumiin ympärillä oli runsaasti selkeitä, yhdeksän senttiä leveitä suden jälkiä. Edellisenä iltana ja myöhemmin samana iltana saatiin näköhavaintoja susista, joten ei tässä ole mitään epäselvää, Lill-Smeds sanoo.

Lill-Smedsin mukaan susihavaintoja on tehty nyt poikkeuksellisen paljon. Lapinjärven lisäksi susia on havaittu Pernajassa, Liljendalissa ja Myrskylässä.

– Koirat kannattaa nyt pitää kiinni ja yöt sisällä, Lill-Smeds kehottaa.


 

Inka Töyrylä

 

(Lähde: www.uusimaa.fi) 

http://www.uusimaa.fi/artikkeli/263726-susi-tappoi-koiran-lapinjarvella