torstai 6. marraskuuta 2014

Susi ilmestyi taas taajaman nurkille

 
Asta Tenhunen
Poliisin tietoon on tullut uusia havaintoja yksinään liikkuvasta sudesta, joka liikkuu asutuksen liepeillä Sonkajärvellä. Uusimmat havainnot ovat Sonkajärven taajaman lähistöltä keskeltä päivää.

Sonkajärvellä on tehty havaintoja yksin kulkevasta pienehköstä sudesta 12. lokakuuta alkaen. Poliisi teki viime viikon perjantaina poistopäätöksen sudesta, mutta poliisin johdolla eläintä jahdanneet metsästäjät eivät saaneet ammuttua eläintä.

Sudesta tehtiin havaintoja viime sunnuntaina järjestetyn jahdin aikana, mutta se pakeni metsästäjiä.

Poliisi kerää edelleen uusia havaintoja eläimestä ja järjestää tarvittaessa organisoidun jahdin eläimen lopettamiseksi.

Tiedossa ei ole, onko eläin haavoittunut tai sairas, kun sen arvioidaan olevan pieni kooltaan. Aiempina vuosina Ylä-Savossa pihoissa pyörineistä, poliisin päätöksellä lopetetuista susista on löytynyt muun muassa hauleja ja muita aiempien vammojen jälkiä, mikä on selittänyt eläimen poikkeavan käyttäytymisen.

Poliisi pyytää ilmoittamaan tuoreet havainnot Sonkajärven sudesta poliisin Ylä-Savon eräyhdyshenkilölle numeroon 0295 456 569 tai riistanhoitoyhdistysten petoyhdyshenkilöille. Lisäksi kotieläimet ja lemmikkieläimet kannattaa pitää öisin sisällä vahinkojen välttämiseksi.

(Lähde: www.savonsanomat.fi)
http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/susi-ilmestyi-taas-taajaman-nurkille/1928861?pwbi=704e96b1de3383f0a5073e302641135b

Luonto-Liitto ei hyväksy suden kaatolupia - "Uhka Suomen susikannalle"

 
Karjalainen 
 
 
Suomen riistakeskus myönsi keskiviikkona kaksi poikkeuslupaa häirikkösusien kaatamiseen. Toinen luvista tuli Tohmajärvelle ja Kiteelle sijoittuvalle hakemusalueelle.

Luonto-Liiton susiryhmä ei hyväksy kaatolupien myöntämistä susille nykytilanteessa, sillä Suomen susikanta ei ole kestävällä tasolla.

-  Salametsästyksen ohella valtion hyväksymä laillinen metsästys on tällä hetkellä uhka Suomen susikannalle. Maa- ja metsätalousministeriön petopolitiikka ei tue susikannan elpymistä. Vallitsevassa tilanteessa sudenkaatolupia ei tule myöntää, Luonto-Liitto linjaa.

Syksyn aikana on esitetty vaatimuksia, joiden mukaan poikkeuslupia tulisi voida myöntää nopeammin. Maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo (kok.) on ilmaissut suhtautuvansa ajatukseen suopeasti.

Luonto-Liiton susiryhmä painottaa, että suojauskeinojen hyödyntäminen tulisi olla ensisijainen ratkaisu petovahinkojen estämiseksi.

-  Tuotantoeläinten ruhoja ei saa jättää pihoille, ja koirat on pidettävä yöaikaan sisätiloissa. Yksinkertaisillakin keinoilla voidaan ehkäistä susien hakeutumista pihapiireihin, sanoo Suvi Kolu Luonto-Liitosta.

Karjalainen kertoi Pohjois-Karjalaan myönnetystä suden kaatoluvasta keskiviikkona.

(Lähde: www.karjalainen.fi)
http://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/kotimaa/item/60038-luonto-liitto-ei-hyvaksy-suden-kaatolupia-uhka-suomen-susikannalle