torstai 6. marraskuuta 2014

Susi ilmestyi taas taajaman nurkille

 
Asta Tenhunen
Poliisin tietoon on tullut uusia havaintoja yksinään liikkuvasta sudesta, joka liikkuu asutuksen liepeillä Sonkajärvellä. Uusimmat havainnot ovat Sonkajärven taajaman lähistöltä keskeltä päivää.

Sonkajärvellä on tehty havaintoja yksin kulkevasta pienehköstä sudesta 12. lokakuuta alkaen. Poliisi teki viime viikon perjantaina poistopäätöksen sudesta, mutta poliisin johdolla eläintä jahdanneet metsästäjät eivät saaneet ammuttua eläintä.

Sudesta tehtiin havaintoja viime sunnuntaina järjestetyn jahdin aikana, mutta se pakeni metsästäjiä.

Poliisi kerää edelleen uusia havaintoja eläimestä ja järjestää tarvittaessa organisoidun jahdin eläimen lopettamiseksi.

Tiedossa ei ole, onko eläin haavoittunut tai sairas, kun sen arvioidaan olevan pieni kooltaan. Aiempina vuosina Ylä-Savossa pihoissa pyörineistä, poliisin päätöksellä lopetetuista susista on löytynyt muun muassa hauleja ja muita aiempien vammojen jälkiä, mikä on selittänyt eläimen poikkeavan käyttäytymisen.

Poliisi pyytää ilmoittamaan tuoreet havainnot Sonkajärven sudesta poliisin Ylä-Savon eräyhdyshenkilölle numeroon 0295 456 569 tai riistanhoitoyhdistysten petoyhdyshenkilöille. Lisäksi kotieläimet ja lemmikkieläimet kannattaa pitää öisin sisällä vahinkojen välttämiseksi.

(Lähde: www.savonsanomat.fi)
http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/susi-ilmestyi-taas-taajaman-nurkille/1928861?pwbi=704e96b1de3383f0a5073e302641135b

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti