maanantai 18. tammikuuta 2016

"Susikanta arvioidaan aivan alakanttiin"

Pekka Puustinen
- Jos virallinen arvio Suomen susikannasta pitäisi paikkansa, asustaisi jopa joka viides Suomen susi Ilomantsissa. Se ei tietenkään voi pitää paikkaansa, sanoo ilomantsilainen eräharrastaja Ari Turunen (kuvassa).

Hänen mukaansa yksin Mutalahden tasalla elävässä keskittymässä on 15-17 sutta ja Ilomantsissa asustaa toinen samankokoinen keskittymä.

- Lisäksi yksittäin tai pareina eläviä susia on sen verran, että susia kunnassa on kaikkiaan nelisenkymmentä, hän vakuuttaa.

Turunen moittii riistahallintoa lakisääteisten tehtävien laiminlyönnistä riistakantojen hoidossa ja vahinkojen ehkäisemisessä.

- Pedot kuuluvat Suomen luontoon, mutta esimerkiksi meillä loppuvat pian hirvet eikä susille ole enää ruokaa. Myös ilveskanta on ylitiheä, ja nuoria yksilöitä tulee kuolemaan talven aikana nälkään, hän harmittelee.

(Lähde: www.karjalainen.fi)
http://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/maakunta/item/95212-susikanta-arvioidaan-aivan-alakanttiin