lauantai 31. tammikuuta 2015

Karhulalainen katsoi sutta silmästä silmään


Kuva: Lukijan kuva
Liukasliikkeinen susi ei ole liiemmin pysähdellyt kuvattavaksi. Karhulan tehtaan portilla sen ehti kuvata risteykseen tullut autoilija.
Liukasliikkeinen susi ei ole liiemmin pysähdellyt kuvattavaksi. Karhulan tehtaan portilla sen ehti kuvata risteykseen tullut autoilija.


Karhulalainen koiriaan ulkoiluttamassa ollut mies näki suden lähietäisyydeltä Laajakoskella torstaina. Mies ja susi tuijottivat hetken toisiaan silmästä silmään.

Puolilta päivin susi liikkui Karhulan vanhan kartonkitehtaan tienoilla ja jolkotti siitä läheisen talon pihaan.

— Lähdin Karhulaan asioille autolla. Kartonkitehtaan luona risteysalueella oli liikennettä jonkin verran. Kun hiljensin, näin koiran, tai niin ensin luulin, juoksevan risteyksen yli. Soitin työkaverille, koska luulin ensin, että se on hänen koiransa.

Myöhemmin sudeksi vahvistunut eläin lähti jolkottamaan tehtaalta mäkeä ylös ja juoksi välillä miehen auton edessä pitkällä loikalla. Lopulta se kääntyi mäen päältä sivutielle ja erään talon pihaan Karellintiellä. Tie muuttui pyörätieksi, jonka päässä on junarata. Mies näki suden seuraavan kerran radan vieressä.

— Kun juna tuli, susi pysähtyi kuin seinään. Silloin näin sen erittäin läheltä. Siinä sitä katseltiin toisiamme silmästä silmään.

Vielä loppuviikosta oli epäselvää, onko kyseessä susi vai vain sitä muistuttava koira.

— Se on satavarmasti susi, harmaa-valko-ruskea väriltään ja karva on pitkähkö. Se on reilusti omaa 64-senttiä korkeaa koiraani huomattavasti isompi säkäkorkeudeltaan. Veikkaan, että se on uros. Kun aloin ottamaan siitä kuvaa, se häipyi.

Laajakoskella susi kulki Korkeakosken koulun ohi. Paikalla oli poliisipartio, joka kävi varoittamassa koululla suden liikkumisesta.

— Lähdimme siinä lähellä asuvan tutun kanssa katsomaan jälkiä, koska susi meni hänenkin pihansa poikki. Jälkien perusteella se jatkoi matkaa joen yli takaisin Kierikkalan puolelle takaisin eli sinne mistä se oli alunperin tulossakin.

Laajakoskelta susi jatkoi matkaa lentokentälle. Välillä se oli lepäillyt maastossa.

Tehdasalueella suden jäljet näkyivät selvästi. Sen tassun leveydeksi mitattiin 13,5 senttiä.
 
Johanna Tenovirta
 
(Lähde: www.kymensanomat.fi)

perjantai 30. tammikuuta 2015

Tämä susi vältti saartorenkaan kahdesti


Pihasusien poistamisessa oma malli Pohjois-Savossa

Pihoilla liikkunut susi kaadettiin Lapinlahdella.
Pihoilla liikkunut susi kaadettiin Lapinlahdella. (POLIISI)
 
 
Häirikkö- ja vahinkosudet poistetaan Pohjois-Savossa poliisin johtamalla tavalla, jota ei ole käytössä muualla Suomessa. Menetelmää käytettiin viimeksi tiistaina, kun lukuisia kertoja pihoilla Sonkajärven alueella käynyt susi kaadettiin naapurikunnassa Lapinlahdella.

Suden pihakäynneistä oli tehty yli 20 näkö- ja jälkihavaintoja, jonka takia poliisi teki eläimestä poistopäätöksen 19. tammikuuta. Poliisi ja Riistahallinto laskevat suurpetojen pihakäynneiksi kaikki alle 100 metrin päässä asuin- tai tuotantoeläinrakennuksesta tehdyt vierailut.

Poliisijohtoiseen operaatioon osallistui tiistaina lähes 40 metsästäjää koirineen. Muualla Suomessa metsästäjät saavat operoida vastaavassa tapauksessa itsenäisesti, mutta Pohjois-Savossa poliisin johtamana. Maakunnassa on useita eräpoliiseja, joista 1-2 kerrallaan menee paikalle jahka eläin on motitettu metsästäjien toimesta.

- Toimintamalli ei ole epäluottamus metsästäjiä kohtaan vaan kokeneen eräpoliisin johtama jahti lisää turvallisuutta ja jahti on läpinäkyvää eli siten suljetaan pois kaikenlaiset jälkipuheet. Lisäksi vastuuhenkilö löytyy mikäli joku asia menisi pieleen, kertoo Ylikomisario Harri-Pekka Pohjolainen Itä-Suomen poliisista.

Suurriista virka-apuhenkilöstöllä on yllään keltaiset liivit SRVA -tekstillä, joista ilmenee millä asialla miehet liikkuvat aseiden kanssa. Pohjolaisen mukaan pihasusien poistamiseen osallistuu kerrallaan noin 30 metsästäjää. Pohjois-Savon malli on ollut käytössä kolme vuotta.

- Metsästäjät ovat antaneet meille hyvää palautetta toimintamallista, mutta en tiedä laajeneeko se muualle Suomeen. Ainakin Riistahallinto on ottanut meidän kokemuksista mallia rajaamalla kannanhoidolliseen jahtiin osallistuneiden määrän myös 30 metsästäjään, Pohjolainen kertoo.

Susijahtiin osallistuneet metsästäjät olivat poliisin suurriista virka-apuhenkilöstöä, joita käytetään esimerkiksi myös vahingoittuneen hirven jäljittämiseen.

Suden metsästys ei ole helppoa mikä ilmeni Lapinlahdella. Suden poistamista yritettiin ensin viime viikon tiistaina ja sitten tämän viikon maanantaina, mutta molemmilla kerroilla eläin onnistui pakenemaan metsästäjien motista. Tiistaina metsästäjä sai lopulta suden tähtäimeensä.

Poliisin mukaan kaadettu eläin oli aikuinen nuori naarassusi, joka näytti kaikin puolin terveeltä. Poliisi on toimittanut eläimen Elintarviketurvallisuusvirastoon (EVIRA) Ouluun, jossa sille suoritetaan tutkimuksia.
 
MIKA RINNE
 
(Lähde: www.iltalehti.fi)

"Sudesta ei ole vaaraa lapsille" – luontotutkija: Metsästäjät lietsovat susipelkoa

 

Luontotutkija Urpo Koposen mukaan susi ei ole ihmiselle läheskään niin vaarallinen kuin kuvitellaan. Hän sanoo, että sudella, karhulla, kyyllä ja ahmalla on turhan huono maine.



Kotkassa liikkui susi torstaina. Lopulta eläin poistui asuinalueilta
Kotkassa torstaina liikkunut susi jätti terveiset luonnossa liikkujille. Kuva: Olli Törönen / Yle

Urpo Koponen osui torstaina sattumalta paikalle, kun poliisi jahtasi sutta Kotkan Kyminlinnassa.

– Olin kirpputorin kohdalla, kun poliisiauto pysäytti ja kertoi, että lapset tulevat koulusta kotiin ja susi hölkkäsi juuri jään yli, luontotutkija kertoo.

Tällä kertaa Koponen ei nähnyt sutta omin silmin. Susi ei ole kovin yleinen näky edes miehelle, joka viettää vuoden aikana noin 300 päivää luonnossa.

– Olen tehnyt kymmenen vuoden aikana noin kymmenen susihavintoa, etupäässä meren jäällä. Tuoreita jälkiä olen nähnyt paljon enemmän.

 

Susi ja kyy eivät yleensä tapa


Luontotutkija haluaa oikoa vääriä luuloja suden vaarallisuudesta. Hän muistuttaa, että Suomessa on viimeksi kuollut ihminen suden vuoksi 1800-luvun lopulla.

"Kuvitellaan, että ihmisetkin olisivat vaarassa, mutta ei ole oikein näyttöä siitä.
– Urpo Koponen

– Tämä on Pohjois-Karjalasta ja Varsinais-Suomesta metsästäjien kautta lähtenyt buumi, koska metsästäjät menettävät jonkun verran koiria susille. Kuvitellaan, että ihmisetkin olisivat vaarassa, mutta ei ole oikein näyttöä siitä. Ei sudesta ole sen kummempaa vaaraa esimerkiksi lapsille.

Koponen vertaa susipelkoa ennakkoluuloihin, joita ihmisillä on kyykäärmeitä kohtaan. Hän sanoo, että kyyn puremaankin on kuollut sadassa vuodessa varmuudella vain yksi ihminen.

– Tietämättömyys luo tällaista epäluuloa. Susi, ahma, karhu ja kyy ovat erityisen vihan tai epäluulon kohteena olevat lajit.

 

Kohtaaminen metsätiellä


Koponen kertoo, kuinka hän tapasi toissa syksynä karhun metsätiellä.

"Ajattelin, että pitääkö kaivaa ajokortti ja rekisteriote esiin, kun se ei väistynyt ollenkaan.
– Urpo Koponen

– Se seisoi keskellä tietä. Ajattelin, että pitääkö kaivaa ajokortti ja rekisteriote esiin, kun se ei väistynyt ollenkaan ja nousi takajaloilleen. Lopulta se sitten lähti jatkamaan matkaa.

Luontotutkija toivoo, että ihmiset lopettaisivat turhan pelon lietsomisen petoeläinten ympärillä.

– Jos näkee suden, niin ei siinä muuta kuin ihailee näkemäänsä. Susi liikkuu hyvin ketterästi ja aika vauhtia pitää varsinki ihmisten ilmoilla.


Satu Krautsuk Yle Kymenlaakso 

(Lähde: www.yle.fi)
http://yle.fi/uutiset/sudesta_ei_ole_vaaraa_lapsille__luontotutkija_metsastajat_lietsovat_susipelkoa/7770934 


Kotkan susi poistui


Sudeksi epäilty eläin on poliisin mukaan poistunut asutusten läheisyydestä Kotkassa.

Poliisi on lopettanut jäljityksen, joka aloitettiin aamupäivällä.

Eläin nähtiin muun muassa Kyminlinnan linnoituksen alueella asutuksen tuntumassa. Iltapäivällä se kuitenkin siirtyi pohjoisemmaksi pois tiiviin asutuksen alueilta.

TS–STT

(Lähde: www.ts.fi)
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/728723/Kotkan+susi+poistui 

torstai 29. tammikuuta 2015

Poliisi etsii sutta Kotkassa

 

Poliisin mukaan Kotkan Kyminlinnan alueella on nähty mahdollisesti susi. Poliisilla ei ole omaa näköhavaintoa eläimestä, mutta jäljistä päätellen eläin on poliisin mukaan susi. Poliisi pyytää välttämään liikkumista alueella.

 

Mittanauha ja suden jälki hangessa
Tämä suden jälki ei liity juttuun. Kuva: Yle / Markku Kuossari

Kotkassa Kyminlinnan varuskunta-alueen tuntumassa liikkuu mahdollisesti susi.

Poliisi ei toistaiseksi ole nähnyt sutta. Jälkien perusteella poliisi kuitenkin pitää todennäköisenä, että kyseessä on nimenomaan susi.

Viimeisimmän tiedon mukaan eläintä jäljitetään Kotkan Peippolassa, mistä se on liikkunut kohti Kymin lentokenttää. Poliisin mukaan susi on suuntaamassa pois päin asutuksesta.

Eläintä on jäljittämässä poliisipartioita sekä kaksi petoyhdyshenkilöä. Poliisi on pyytänyt ihmisiä välttämään liikkumista alueella.

Susihavainnoista on saatu useita ilmoituksia. Esimerkiksi hieman 12 jälkeen eläimen oli nähty liikkuvan Kymintietä Kierikkalan suuntaan. Noin tuntia aiemmin eläin nähtiin juoksemassa varuskunnan valleille päin.


Valtteri Kykkänen Yle Kymenlaakso 

(Lähde: www.yle.fi)
http://yle.fi/uutiset/poliisi_etsii_sutta_kotkassa/7768216?ref=leiki-es 
 

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Helsingissä marssittiin susien puolesta


Susien kaatolupia vastustavat kokoontuivat keskiviikkona Helsingissä mielenosoitusmarssille.

Osallistujat vastustavat sudenhoitosuunnitelmaa, joka sallii suden kannanhoidollisen metsästyksen. Tänä vuonna susia saa kaataa enintään 29.

Marssijat kulkivat Mannerheiminaukiolta Kruununhakaan. Mielenilmauksen järjestivät Luonto-Liiton susiryhmä, Eläinsuojeluliitto Animalia, Vegaaniliitto, Maan ystävät ja Oikeutta eläimille.
 
STT
 
(Lähde: www.iltalehti.fi)

Kaksi sutta jolkutteli alkuviikosta Janakkalan Leppäkosken kylän liepeillä

 

Kaksi sutta on suurella todennäköisyydellä pyörinyt Janakkalan Leppäkoskella maanantaina ja tiistaina. Silminnäkijähavaintojen lisäksi jälkiasiantuntija kävi maastossa varmistamassa, ettei kyse ollut ainakaan koirista tai ilveksestä.

 


Mittanauha ja suden jälki hangessa
Nämä jäljet löytyivät Leppäkoskelta. Susikaksikko kulkee peräkanaa astuen samoihin jälkiin. Kuva: Yle/ Markku Kuossari


Kaksi sutta on seikkaillut Janakkalan Leppäkoskella alkuviikosta. Leppäkosken koululaisten vanhemmille lähetettiin varmuuden vuoksi tieto maanantaina, että alueen asukkailta on tullut havaintoja sudennäköisistä eläimistä.

Myös Yle Hämeen toimittaja törmäsi susikaksikkoon varhain tiistaiaamuna.

Aluksi paikalliset metsästäjät arvelivat, että liikeellä oli ihmisasutuksen tuntumassa viihtyvä ilves, mutta mieli muuttui myöhemmin aamupäivällä.

Maastoon lähdettiin päivän valjettua ja pian tuli puhelimella tieto.

–Täällä oli jälkiasiantuntija Markku Kuossari paikalla ja hän sanoi, että ne ovat kahden suden jäljet, kertoi janakkalalainen metsästäjä Jarmo Saha puhelimessa.

 

Kiinnostivatko susia Vanantaan fasaanit?


Ylelle Markku Kuossari toppuuttelee sen verran, ettei hänkään voi aivan varma olla että kyse olisi susista. Koirat ja ilvekset eivät kuitenkaan voi tulla kyseeseen.

Saha ja Kuossari havaitsivat jälkien kulkeneen Leppäkoskella vain kivenheiton päässä lähimmistä taloista.

"Siinä oli kaksi erikokoista jälkeä päällekkäin, isompi alla ja pienempi päällä
– Markku Kuossari

Lopulta jäljet hävisivät Vanantaan kartanon fasaanipitoisille maille, kun lumisade lopetti jäljestämisen.

– Siinä oli kaksi erikokoista jälkeä päällekkäin. Isompi alla ja pienempi päällä. Ei siitä ollut kuin 200-100 metriä asutukseen missä me ensimmäisen kerran jälkiä katseltiin, kertaa Markku Kuossari, joka on Etelä-Janakkalan Erätoverien suurpetoyhdyshenkilö.

Aiheuttaako havainto jotakin toimenpiteitä?

– Ei, kyllä vaeltavia yksilöitä liikkuu. Pitäähän susia metsässä olla, mutta ei tietenkään asutuksen keskellä.

Kari Mustonen Yle Häme        Yle Häme

(Lähde: www.yle.fi)
 http://yle.fi/uutiset/kaksi_sutta_jolkutteli_alkuviikosta_janakkalan_leppakosken_kylan_liepeilla/7763409
 

maanantai 26. tammikuuta 2015

”Susihavainto mahdollinen Nurmijärvellä”



Sosiaalisessa mediassa liikkui viikonloppuna tieto, että Rajamäellä olisi tavattu viime viikonvaihteessa susi. Verkossa hienoista kiistaakin aiheuttanut havainto saattaa asiantuntijan mukaan olla oikeakin. Suomen Riistakeskuksen nurmijärveläinen johtaja Reijo Orava on kuullut havainnosta, muttei ota kantaa juuri tämän tapauksen todenperäisyyteen.

– Viimeisimmässä valtakunnallisessa laskennassa kirjattiin 27 niin sanotusti tuottavaa susilaumaa. Lisäksi rajan pinnassa on jatkuvasti muutamia laumoja. Nuoret, paikkaansa vielä hakevat yksilöt liikkuvat reippaasti ja on täysin mahdollista, että tällainen susi on mennyt Nurmijärven halki, Orava toteaa.

Hän ei ole ainakaan vielä kuullut, josko joku petoyhdistyksen jäsenistä olisi käynyt tunnistamassa havaitun eläimen.

Reijo Oravan mukaan peto- ja riistaeläinten määrä on pysynyt viime vuodet Nurmijärvelläkin vakaana.

– Tiedossa olevan tuottokyvyn mukaan suuria muutoksia ei ole tapahtunut sen paremmin ilves-, peura- kuin hirvikannoissakaan.

(Lähde: www.nurmijarvenuutiset.fi)
http://www.nurmijarvenuutiset.fi/artikkeli/262211-susihavainto-mahdollinen-nurmijarvella 

Akaan susiepäily ei huoleta riistamiehiä

Arkisto
koirasusi
Tältä näyttää koirasusi. Kuva on peräisin Vieremältä, jossa on kaupallinen koirasusitarha. Susi ja koirasusi on helppo sekoittaa toisiinsa.


Aamulehti

- Jos se on ollut susi, se on ollut korkeintaan läpikulkumatkalla. Tällä seudulla ei tarvitse olla huolissaan susista, ne eivät parkkeeraa tänne.

Näin kommentoi petoyhdyshenkilö Antti Kaakinen Akaassa lauantaina tehtyä susihavaintoa.

Samaa mieltä on Sääksmäen-Valkeakosken riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Mika Heinonen.

Sudesta tai koirasudesta tehtiin havainto lauantaina aamupäivällä Akaassa 9-tiellä. Eläin etsi riista-aidasta epätoivoisesti aukkoa päästäkseen takaisin metsään. Se puski aitaa ja yritti kaivautua sen ali.

Umpihangessa hätääntyneenä juoksennellut eläin sai autoilijat pysähtymään tapahtumapaikalle tungokseksi saakka.

Eräs autoilija otti tilanteesta myös videon, joka on Yle Hämeen nettisivulla. Akaan susihavainnosta ensimmäisenä kertoi nettijulkaisu Yhtiökatu.fi

Eläimestä soitettiin myös hätäkeskukseen. Antti Kaakinen sanoo, että se oli oikein tehty.

- Tätä kautta poliisit saavat siitä tiedon ja poliisit ottavat tarvittaessa yhteyttä riistayhdyshenkilöihin.-

Valkeakosken seudulla on ollut tänä talvena hyvin vähän havaintoja susista ja jos niitä ylipäätään on, kyse on susista, jotka ovat menossa vain alueemme läpi.

Kaakisen mukaan myös koirasusia on seudulla vähän. Niitä ei ole hänen tietojensa mukaan juurikaan esimerkiksi lemmikkeinä.

(Lähde: www.aamulehti.fi)
http://www.aamulehti.fi/Pirkanmaa/1194956238451/artikkeli/akaan+susiepaily+ei+huoleta+riistamiehia.html

Sudet ovat vierailleet tammikuussa jo 15 pihalla

Sudenjälkiä on tänä talvena riittänyt Oripään ja Pöytyän alueella. Kuva: AVL:n arkisto
Sudenjälkiä on tänä talvena riittänyt Oripään ja Pöytyän alueella. Kuva: AVL:n arkisto


ORIPÄÄ. Oripään ja Pöytyän alueella liikkuu yksi Suomen suurimmista susilaumoista. Laumaan kuuluu 8–10 yksilöä, joiden reviiri ulottuu Oripään ja Pöytyän rajaseudulta Loimaan puolelle lähelle Ysitietä. Laumasta on tehty havaintoja myös Riihikoskella.

–Kyseessä ei ole normaali susilauma vaan sekalauma, jossa uroksia on liikaa. Yksi pennuista on kulkenut laumasta erillään, petoyhdyshenkilö Mika Raatikainen kertoo.

Syksyn aikana näköhavainnot laumasta ovat kolminkertaistuneet. Tammikuussa lauma on käynyt 15 pihalla. Pihakäynniksi lasketaan havainto, joka tehdään alle sadan metrin etäisyydellä talosta.

Osa susilauman kulkureiteistä sijaitsee Oripään taajaman läheisyydessä.

Kiti Salonen

(Lähde: www.alv.fi)
http://www.avl.fi/2015/01/sudet-ovat-vierailleet-tammikuussa-jo-15-pihalla/

lauantai 24. tammikuuta 2015

Havainto tien vieressä jolkottavasta mahdollisesta sudesta sai autoilijat tarttumaan videokameraan 9-tiellä

 

Oletettavasti susi tai koirasusi yritti lauantaina aamupäivällä löytää ulospääsyä riista-aidasta Akaassa 9-tiellä. Eläimen hyppely umpihangessa tien laidassa sai katselijoita ja se taltioitiin myös forssalaismiesten toimesta videolle.

 


Suden näköinen eläin hyppii umpihangessa
Onko se susi? Useat ihmiset näkivät tämän eläimen yritykset päästä riista-aidan läpi takaisin metsään. Katso video jutun perässä olevasta linkistä. 
Kuva: Kuvakaappaus Mikko Anttilan kotivideolta

Forssalainen Mikko Anttila oli lauantaina matkalla kahden muun forssalaismiehen kanssa Tampereelle työasioissa.

Akaan kunnan alueella, Toijalan pohjoispuolella autoon eteen ponnahti iso harmaa eläin, jota autokunnan onnistui juuri ja juuri väistää.

– Kuski huudahti että kato susi! kertoo Mikko Anttila Ylelle.

"Kuski huudahti että kato susi!
– Mikko Anttila

Anttila kaivoi äkkiä tabletin kassista ja ryhtyi kuvaamaan eläintä autosta käsin. Havainto tehtiin  9-tiellä Sallinkulmantien ja Tampereenväylän risteyksessä sillan kohdalla.

Anttilan Youtubeen lataamalla videolla näkyy kuinka epäilty susi tai koirasusi hyppii hätääntyneenä umpihangessa ja yrittää löytää riista-aidasta aukkoa jotta se pääsisi tiealueelta pois takaisin metsän siimekseen.

Eläin puskee aitaa ja yrittää kaivautua ali. Turhaan.

– Siihen alkoi tulla autoilijoita, jotka ryhtyivät myös ihmettelemään että mikä siellä on. Joku tuli jopa ulos autosta. Kamerat ja kännykät kävivät.

Anttila ilmoitti eläimestä hätäkeskukseen. Kun kymmenkunta autoa oli saanut tien hetkeksi tukittua, päätivät forssalaiset jatkaa matkaansa.

– En ole itse sutta elävänä nähnyt, mutta kyllä sen käyttäytyminen vakuutti, Mikko Anttila päättää.

Havainnosta kertoi ensimmäisenä forssalainen verkkolehti Yhtiökatu.

Onko se susi vai ei ? Alla on linkki videoon.


Youtube: Susi yrittää löytää ulospääsyä riista-aidasta

Yle Häme 

(Lähde: www.yle.fi)
http://yle.fi/uutiset/havainto_tien_vieressa_jolkottavasta_mahdollisesta_sudesta_sai_autoilijat_tarttumaan_videokameraan_9-tiella/7758938?ref=leiki-es 

perjantai 23. tammikuuta 2015

Varmistamaton susihavainto Hämeenlinnassa keskellä omakotialuetta

Liikkuiko Hämeenlinnan Myllymäessä maanantai-iltana kaksi sutta? Satu Suonperän Onni-mopsi ainakin pelästyi kahta nelijalkaista ja veti emäntäänsä kiireen kaupalla kotiin. Taisipa emäntäkin hätkähtää.

Epäillyt sudenjäljet hangella
Satu Suonperä kävi ottamassa valokuvia epäillyn suden jäljistä.  
Kuva: Satu Suonperä, Hämeenlinnna
 
Hämeenlinnalaisen Satu Suonperän ja hänen Onni-koiransa maanantai-ilta sai puoli yhdeksän aikaan mielenkiintoisen käänteen. Iltalenkillä parivaljakon ohitti kaksi isokokoista eläintä, jotka Satu tunnisti susiksi.

– Tulimme koiran kanssa metsästä tielle ja pääsimme parikymmentä metriä eteenpäin risteykseen, jossa nämä menivät meidän edestä ohi. Näin ne vain sivusta päin, Satu Suonperä kertaa tapahtumaa.
Välimatkaa Suonperällä ja ohi menneillä susilla oli noin 20 metriä. Sudet tulivat alamäkeen kovaa vauhtia.

– Kyllä niiden askellus oli hyvin määrätietoista. Eivät yhtään katselleet ympärilleen tai haistelleet mitään.

 

"Liitelivät pitkin tienpintaa"


Koiraihmisenä Suonperä tunnistaa koirarodut laidasta laitaan. Kooltaan nämä ohi menneet sudet olivat suurempia kuin isot koirarodut.

– Ne olivat vähän saksanpaimenkoiran mallisia, mutta paljon isompia, kookkaampia, korkeampia ja huomattavasti hoikempia. Väritykseltään ne olivat vaaleanharmaita. Jotkut ovat sanoneet, että sekoitin ne kettuihin, mutta kyllä nämä olivat kaukana ketun värityksestä, Satu Suonperä kertoo.
"Vähän saksanpaimenkoiran mallisia, mutta paljon isompia, kookkaampia, korkeampia ja huomattavasti hoikempia.
– Satu Suonperä
– Askelluksessa oli myös eroa koiran askellukseen. Kun koira menee eteenpäin, niin se menee aika jykevästi. Nämä puolestaan melkeinpä liitelivät pitkin tienpintaa. Tuli sellainen olo, että jos ne olisivat kääntyneet meihin päin, niin emme olisi päässeet paria metriä kauemmas.

Iltalenkki päättyi maanantaina tuohon kohtaamiseen.

– Käännyimme kannoillamme ja palasimme pikaisesti kotiin. Itse kävin paikalla seuraavana päivänä ottamassa kuvia jäljistä, mutta Onnia ei paikalle enää tapahtumapaikalle saanut. Se laittoi sellaiset jarrut päälle, ettei muu auttanut kuin kantaa se takaisin kotiin, Suonperä naurahtaa.

Hämeenlinnan Myllymäki on omakotitaloaluetta lähellä kaupungin keskustaa. Vaikka alueella on pieniä metsäalueita, niin susien liikkuminen alueella on hyvin harvinaista. Satu Suonperä arvioikin, että sudet olivat läpikulkumatkalla.

– Mielenkiintoinen kokemus, kun asutaan näin lähellä keskustaa.

 

Riistapäällikkö: Havaintoa varmistetaan vielä


Etelä-Hämeen riistapäällikkö Jyri Rauhala kertoo Yle Hämeelle saaneensa tiedon havainnosta keskiviikkona.

– Olen ollut yhteydessä alueen petoyhdyshenkilöihin ja havaintoa varmistetaan vielä. En ole nähnyt valokuvia, mutta jälkeen perustuva havainnointi, jos kyseessä on yksittäinen jälki, voi olla hiukan hankalaa. Nyt seurataan, aikovatko ne jäädä siihen vai ovatko kyseessä ohikulkijat.
Rauhala pitää susihavaintoa kuitenkin täysin mahdollisena ja arvioi, että maakunnassa liikkuu puolentusinaa sutta. Niitä havaitaan silti maakunnassa vain harvoin lähellä asutusta.

"Meillä tällaiset taajamahavainnot ovat aika harvinaista, koska susia ei ole paljon ollut.
– Jyri Rauhala

– Meillä tällaiset taajamahavainnot ovat aika harvinaista, koska susia ei ole paljon ollut. Nehän ovat laajalla alueella liikkuvia eläimiä, ja väistämättä joskus osuvat asutuksenkin lähelle. Erityistä syytä ne eivät siihen tarvitse, reitti vain tuo. Susien esiintyminen on maakunnassa ollut vakaampaa tuosta joulukuun puolivälin paikkeilta, Rauhala sanoo.

Luonnonvarakeskus arvioi Suomen nykyiseksi susikannaksi 220-245 sutta. Epäillyistä susihavainnoista kannattaa ottaa yhteyttä riistanhoitoyhdistykseen tai Suomen Riistakeskuksen Etelä-

Hämeen aluetoimistoon havainnon varmistamiseksi.

– Susikannan arvioidaan olevan nousussa ja se saattaa täällä meilläkin näkyä. Ilmoituksia susihavainnoista on normaalisti tullut muutamia kymmeniä vuosittain ympäri koko toimialueen.

Hämeenlinnan Rengosta on tehty susihavaintoja asutuksen läheltä joulukuussa. Rauhalan mukaan on täysin mahdollista, että Hämeenlinnassa on havaittu samat eläimet.

Asiasta kertoi ensimmäisenä sanomalehti Hämeen Sanomat.


Nina Keski-Korpela Yle Häme
 Mikko Moilanen. Yle Häme

(Lähde: www.yle.fi)
http://yle.fi/uutiset/varmistamaton_susihavainto_hameenlinnassa_keskella_omakotialuetta/7754305?ref=leiki-uup

tiistai 20. tammikuuta 2015

Riistapäivät Oulussa: Lauman tarkka tieto susien kannanhoidon pohjaksi

 

Suden kannanhoidollista metsästystä kokeillaan kaksi vuotta.  
Suden kannanhoidollista metsästystä kokeillaan kaksi vuotta.
Jarmo Kontiainen
 
Pekka Rahko

”Kansalaiset pitää saada luottamaan tutkijoiden näkemykseen”, maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpo (kok.) pohjustaa kestävää susipolitiikkaa.

Luonnonvarakeskuksen tutkijat saavat ministeriöltä puhtaat paperit. ”Luotan asiantuntijoihin”, Orpo painottaa.
Valmisteilla olevassa kannanhoitosuunnitelmassa susikannan hoidon tavoitteet asetetaan erikseen jokaiselle reviirille. Toteutus vaatii tarkkaa tietoa laumoista.

”Kannanhoitosuunnitelmassa lähdetään siitä, että tiedetään koko ajan tarkemmin laumojen koko ja reviirit”, Orpo kertoo. Tähän päästään muun muassa pantasusien seurannalla ja dna-tutkimuksella.

Suden kannanhoidollista metsästystä kokeillaan kaksi vuotta, jonka aikana seurataan, miten metsästys vaikuttaa susikantaan ja ihmisten asenteisiin susia kohtaan.

Orpo uskoo, että seuraavan kahden vuoden aikana susipolitiikan uskottavuutta saadaan kohennettua.

Orpo avasi vuotuiset Riistapäivät Oulussa tiistaina. Riistapäivien alla maanantaina julkaistiin tuorein arvio Suomen susikannan koosta. Luonnonvarakeskuksen mukaan Suomessa on susia tällä hetkellä 220–245.

Orpo kertoo lumitilanteen olleen laskenta-aikaan hyvä ja mahdollistaneen paikkansapitävän arvion tekemisen. Susien määrä on selvässä kasvussa, sillä viime vuonna helmikuun alussa susia arvioitiin olevan 140–155.

(Lähde: www.kaleva.fi)
http://www.kaleva.fi/teemat/luonto/riistapaivat-oulussa-lauman-tarkka-tieto-susien-kannanhoidon-pohjaksi/687259/

Metsästäjät vaativat lisää sudenkaatolupia – ainakin 48 pitää myöntää


Suomen Metsästäjäliiton mielestä Luonnonvarakeskuksen tänään julkistamat luvut susikannan koosta vastaavat käsitystä siitä, että Suomen susikanta on voimakkaassa kasvussa.


– Susikanta on nyt todella vahva. Aiemmin on arvioitu, että suotuisa suojelun taso olisi 20 laumaa ja nyt niitä on jo 27, huomauttaa Suomen Metsästäjäliiton puheenjohtaja Lauri Kontro.

Kontron mielestä metsästyksen aloittamiselle on nyt hyvät perusteet.
 – Kannanhoidollinen metsästys pitää aloittaa, ja suunniteltu 29 suden kaato on minimimäärä. Meidän mielestämme kanta kestää kovemmankin metsästyksen. Riistakeskukselta on haettu tähän mennessä lupia 48 suden metsästykseen, ja meidän mielestämme sen verran lupia pitäisi myöntää.

 

Mallia naapurimaista


Kontro huomauttaa, että sekä Virossa että Ruotsissa sutta jo metsästetään. Virossa on jo pidemmän aikaa kaadettu 100 sutta vuodessa ja Ruotsissakin susijahti alkoi viime perjantaina.

– Meidän pitää ottaa mallia Virosta ja Ruotsista.

Luontojärjestöt ovat olleet huolissaan siitä, erottavatko metsästäjät alfa-sudet ja nuoret yksilöt toisistaan. Kannanhoidollinen metsästys on tarkoitus kohdistaa nuoriin yksilöihin.

– Vahingon mahdollisuus on olemassa. Jos sudet tulevat laumana, alfayksilöt on helppo erottaa, mutta jos lauma on hajallaan, se on vaikeaa. Jos alfayksilöillä on panta, erottaminen on helpompaa. Ei siitä suuria vahinkoja tule, jos joku alfayksilö kaatuu vahingossa. Tässähän on tarkoituksena myös palauttaa suden ihmisarkuus, muistuttaa Kontro.

(Lähde: www.mtv.fi)
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/metsastajat-vaativat-lisaa-sudenkaatolupia/4707076

Susien määrä lähes tuplaantui vuodessa – Tämä on arvio lukumäärästä nyt

COLOURBOX
wwwsusi 
 
STT, Aamulehti
 
Suomen susikannan koko on tällä hetkellä 220–245 yksilöä, kertoo Luonnonvarakeskus (Luke). Viime vuonna helmikuun alussa susia oli 140–155.
 
Susien määrä kasvoi kaikilla kannanhoitoalueilla. Suurinta kasvu oli itäisen Suomen kannanhoitoalueella, jossa on 130–140 sutta. Määrä lähes kaksinkertaistui viime vuodesta.
 
Luken arvio susien määrästä pohjautuu pääosin petoyhdyshenkilöverkostolta saatuihin havaintotietoihin.
 
- Talviolosuhteet vaihtelivat suuresti maan eri osissa vielä joulukuussa 2014. Kunnollinen lumipeite saatiin keskiseen ja pohjoiseen Suomeen joulukuun kuluessa ja eteläiseen Suomeen vasta vuoden vaihteen jälkeen. Jälkihavaintojen tekemiseen käytettävissä ollut lumiaika on ollut kokonaisuudessaan lyhyt, minkä vuoksi arvioon liittyy osan laumoista kohdalla jonkin verran epävarmuutta, Lukesta arvioidaan.
 
(Lähde: www.aamulehti.fi)

maanantai 19. tammikuuta 2015

Susien määrä lisääntyi viime vuodesta jopa sadalla

 
Suomen susikanta on vahvistunut tuntuvasti vuodessa.

Susien määrä on kasvanut viime vuodesta Suomessa.
Susien määrä on kasvanut viime vuodesta Suomessa. (COLOURBOX.COM)


Luonnonvarakeskuksen mukaan kanta on tällä hetkellä 220-245 yksilöä. Viime vuonna helmikuun alussa susia oli 140-155.

Susien määrä kasvoi kaikilla kannanhoitoalueilla. Suurinta kasvu oli itäisen Suomen alueella, jossa on 130-140 sutta. Määrä lähes kaksinkertaistui viime vuodesta. Läntisellä kannanhoitoalueella susia on 83-91 ja poronhoitoalueella 7-14.

Arvion perustana ovat tunnetut laumat ja kahdestaan liikkuvat sudet, jotka ovat todennäköisiä susipareja.

Maa- ja metsätalousministeriö esitti joulukuussa, että susien kannanhoidollinen metsästys tulisi sallia kahden vuoden kokeiluajaksi. Muutosesitystä perusteltiin Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen alustavilla arvioilla, joiden mukaan kanta oli vahvistunut merkittävästi.
 
STT
 
(Lähde: www.iltalehti.fi)

Toholammin pihasusi jäi henkiin

 

Toholammin alueelle saatu kolmen viikon poikkeuslupa suden kaatamiseksi on jäänyt käyttämättä. Sunnuntaina umpeutunut lupa oli myönnetty pihapiiriin tulleen suden kaatamiseksi.


Sykäräisten Metsästysseuran puheenjohtaja Marko Isosaari pitää syynä jahdin epäonnistumiseen runsasta lumentuloa, mikä peitti jäljet ja vei sudet etsimään ruokaa sydänmailta.

Kesällä pedot aiheuttivat vahinkoa nauta- ja lammastiloilla Toholammilla.

Alueella on tehty havaintoja susista lähes päivittäin. Riistakeskuksen mukaan alueella liikkuu kuusi sutta. Seuraavaksi metsästäjät odottavat ratkaisua hakemaansa kannanhoidolliseen lupaan.

(Lähde: www.yle.fi)
http://yle.fi/uutiset/toholammin_pihasusi_jai_henkiin/7746269

Vielä pari päivää aikaa antaa susilausuntoja


Kuva: Jussi Nukari/LEHTIKUVA
Suomeen sorvataan uutta sudenhoitosuunnitelmaa. Parina vuotena kokeillaan kannanhoidollista metsästystä.
 
Suomeen sorvataan uutta sudenhoitosuunnitelmaa. Parina vuotena kokeillaan kannanhoidollista metsästystä.
Susikannan hoitosuunnitelmista voi antaa lausuntoja kuluvan kuun 21. päivään asti. Lausuntoajan piti päättyä jo 14. tammikuuta, mutta maa- ja metsätalousministeriö päätti jatkaa aikaa viikolla. Myös lausunnon jo antaneilla on mahdollisuus täydentää lausuntoaan.

Hoitosuunnitelman tavoitteena on sovittaa yhteen sudensuojelu ja susireviireillä asuvien ihmisten tarpeet. Uutena asiana halutaan sallia suden kannanhoidollinen metsästys.

Susikannan hoitosuunnitelma aktivoi ihmiset ja yhteisöt ottamaan kantaa. Neuvotteleva virkamies Sami Niemi maa- ja metsätalousministeriöstä kertoo lausuntoja tulleen noin 45 jo varsinaisena lausuntoaikana. Niitä on tullut myös pyyntöjakelun ulkopuolisilta tahoilta.

Palaute jakautuu selkeästi kolmeen ryhmään. Kahden ääripään välissä ovat lausunnot, joissa suunnitelmaa lähestytään varsin neutraalisti.

Suden tämän talven kanta-arviota odotetaan julkisuuteen jo tällä viikolla. Arvio tulee tavallista aikaisemmin.

(Lähde: www.esaimaa.fi)
http://www.esaimaa.fi/Online/2015/01/19/Viel%C3%A4%20pari%20p%C3%A4iv%C3%A4%C3%A4%20aikaa%20antaa%20susilausuntoja/2015518511762/4 

perjantai 16. tammikuuta 2015

Sudet saivat satoja metsäpeuroja liikkeelle

Lukijan kuva



Antero Komulainen

Monet tielläliikkujat ovat nähneet metsäpeuroja tai ainakin tuoreita jälkiä Kuhmon ja Sotkamon välillä ajaessaan ja erityisesti Sotkamon puolella.

Eilen torstaina sotkamolainen naisen ajaman auton edestä tien ylitti 30 metsäpeuran lauma. Havaintopaikka on 21 kilometrin päässä Sotkamosta Kuhmoon päin. Kun lauma oli tulossa tielle etelälaidasta tien pohjoispuolelle, niin etummainen metsäpeura ei arkaillut liikenteestä huolimatta ollenkaan vaan työntyi tielle ja veti koko lauman perässään.

Samoin eilen torstaina sotkamolainen mies kertoi läheltä piti tilanteessa samalla tiellä Sotkamon itäpuolella päätien pitkällä Härkölänsuoralla.

Muutamien ammattikuljettajien arvion mukaan metsäpeura-alue on viime viikkoina ulottunut Tipasojalta 80 km/h:n rajoituksen paikkeilta Juholankylälle Sotkamon taajaman tuntumaan.

Tutkimusmestari Arto Juntunen Luonnonvarakeskuksesta totesi metsäpeurojen liikehdinnästä, että alueella on muutamia susia sekä Tipaksella että Sumsalla, jotka voivat pitää metsäpeurat liikkeellä.

Tutkimusmestari Juntunen kertoi, että metsäpeuroja on Sotkamossa satoja myös Niskalankylällä, mutta myös Kaitaansalmella. Noin 800 metsäpeuran sijainti jakautui nyt loppuviikosta Sotkamon itäosassa niin, että alle puolet oli Tipaksella ja siitä Sotkamoon päin ja vajaa puolet Sotkamossa Sumsajärven ja Niskalankylän seudulla. Tätä ennen ne olivat suurimmalta osin Sumsalla. Siellä niitä voi liikkua myös päätiellä eli Sumsantiellä, joka Kuhmon puolelle jatkuessaan on nimeltään Pohjoispuolentie.

(Lähde: www.kainuunsanomat.fi)
http://www.kainuunsanomat.fi/sotkamo-lehti/sotkamo/metsapeuroja-nahty-nyt-paateilla-sotkamossa/

Susi jolkutteli Kiskon maisemissa


Perniöläinen Jarmo Markkanen seurasi ja mittasi suden jättämää jälkijonoa Kiskossa pitkään, ennen kuin varmistui lajista.
Perniöläinen Jarmo Markkanen seurasi ja mittasi suden jättämää jälkijonoa Kiskossa pitkään, ennen kuin varmistui lajista.


Kaksi ihmistä näki auton valokeilassa lyhyen ajan välein suden Kiskossa keskiviikkoiltana. Jälkien perusteella varmistettiin torstaina, että kyseessä oli susi, joka oli mennyt aivan Toijan taajaman läheltä.

Salon seudun luonnonsuojeluyhdistyksen nisäkäsvastaava, perniöläinen Jarmo Markkanen tutki jälkiä kilometritolkulla yhdessä suomusjärveläisen petoyhdyshenkilön Anders Fagerholmin kanssa.

– Mitä todennäköisimmin se on susi, Markkanen päätteli.

Hän totesi jo ensimmäiset tassun painallukset mitattuaan, että koko kyllä täsmää suden tassuun. Hän kuitenkin huomautti, että yksi jälki ei kerro mitään eikä riitä, että jälkijonoa seurataan viisi, kuusi metriä.

– Jälkijonoa pitää seurata jopa kilometrin verran, mutta vähintään puoli kilometriä.

Seuraamalla jälkiä voidaan tehdä havaintoja eläimen etenemistavasta. Markkanen sanoo, että susi etenee hyvin määrätietoisesti eikä poikkea koiran tavoin haistelemaan jokaisen rakin jättämiä jälkiä.

(Lähde: www.sss.fi)
http://www.sss.fi/uutiset/723277.html

torstai 15. tammikuuta 2015

Metsästäjät kiittelevät häirikkösusien poistolupia




Metsästäjäliitto katsoo, että susien kannanhoidollisen metsästyksen lupakiintiötä on kasvattava. Häirikkösusien poistotarpeen myöntämistä liitto kiittelee.


Metsästäjäliiton mielestä kannanhoidollisten lupien myöntäminen on paras tapa pitää susikanta ihmisarkana. Asetusesityksen mukainen 29 suden lupamäärä on kuitenkin liian matala, liitto katsoo.

”Laumojen selvän lisääntymisen vuoksi lupakiintiön ylärajaksi tulisi määritellä 58 sutta, mikä mahdollistaisi kaikkien haettujen lupien myöntämisen”, todetaan liiton tiedotteessa.

Metsästäjäliiton näkemys on siten päinvastainen, kuin asiaan tänään myös kantaa ottaneen WWF:n. WWF pitää 29 suden metsästystä ylimitoitettuna.

Sudenhoitosuunnitelmassa on susikannan tasoa nostettu 20:sta 25 laumaan. Metsästäjäliitto katsoo, että aiemmassa sudenhoitosuunnitelmassa määritelty susikannan koko, 20 lisääntyvää laumaa, olisi edelleen oikea taso.

Liiton mielestä kannan enimmäismäärän ylittävä susimäärä tulee aina voida poistaa.

Metsästäjäliitto perää helpotusta myös käytännön toimiin: metsästyslupien byrokratiaa pitää keventää ja luvan saantia ripeyttää. Lisäksi toistuvasti pihoissa vierailevat häirikkösudet tulee liiton mielestä voida poistaa ilman aikaa vievää hakemusprosessia kuten häirikköilvekset ja -karhut.

”Kun susi uhkaa ihmistä, koiraa tai muuta kotieläintä, hätävarjelun on sallittava suden ampuminen tapahtumapaikalla.”

Metsästäjien mukaan myönteistä esityksessä on se, että siinä esitetään korvattavaksi täysimääräisesti ja nopeasti suden koirille ja tuotantoeläimille aiheuttamat vahingot.

Suunnitelma ei kuitenkaan riittävästi huomioi paikallisten näkemyksiä.
Juhani Reku
(Lähde: www.maaseuduntulevaisuus.fi)

Salakaatajille kovat tuomiot: Ehdollista vankeutta ja vuosien metsästyskielto

Kuva: Juha Sahlgren
Keski-Pohjanmaan käräjäoikeus julkisti tänään torstaina ratkaisunsa Perhon susijahdista.
15 syytetystä miehestä 12 tuomittiin ehdolliseen vankeuteen törkeästä metsästysrikoksesta. Tuomion pituus on kaikilla 1 vuosi ja 2 kuukautta. Syyttäjä vaati tekijöille ehdollisen vankeuden lisäksi myös sakkorangaistuksia, mutta sakkoja oikeus ei määrännyt sakkoja kenellekään.

Kolmen miehen syytteet törkeästä metsästysrikoksesta hylättiin.

Tuomituista miehistä seitsemän oli Perhosta, kolme Halsualta ja kaksi Kruunupyystä. Syyte hylättiin kokonaan kahden perholaisen ja yhden vimpeliläisen miehen osalta.

Tuomitut 12 miestä määrättiin myös neljän vuoden metsästyskieltoon, joka päätty 15.1.2019. Metsästyksessä käytetyt aseet oikeus määräsi menetettäväksi valtiolle. Sen sijaan kahdelta metsästäjältä tapauksen yhteydessä takavarikoidut moottorikelkat oikeus määräsi palautettaviksi omistajilleen.

Lisäksi muun muassa metsästyksessä käytetty lippusiima tuomittiin menetettäväksi valtiolle.

Metsästys tapahtui Perhossa ilman kaatolupaa tammikuussa 2013. Maastoon vietiin jahtia varten lippusiimaa, ja metsästäjät käyttivät radiopuhelimia ja moottorikelkkoja.

Kolme eläintä ammuttiin 19. tammikuuta. Tapetuista eläimistä yksi pantiin pakastimeen ja kahta muuta yritettiin hävittää polttamalla. Oikeudenkäynnissä puolustus vetosi siihen, ettei varmuudella tiedetä, olivatko ammutut eläimet susia. Puolustuksen mukaan miehet metsästivät koirasusia.

Susi on rauhoitettu eläin.
 
Maarit Vaaherkumpu, Topi Nykänen
 
(Lähde: www.ksml.fi)

Professorit pitävät Perhon susituomiota merkittävänä – koirasuden ja suden ero selvisi

 

Keski-Pohjanmaan käräjäoikeuden mukaan koiran ja suden risteymää voidaan pitää sutena, jos se elää villinä luonnossa eikä perimältään enää vaaranna suomalaisen villin susikannan geneettistä puhtautta. Törkeästä metsästysrikoksesta tuomitut valittavat päätöksestä hovioikeuteen.



Ote tuomiosta
Kuva: Kalle Niskala / Yle


Keski-Pohjanmaan käräjäoikeuden mukaan koiran ja suden risteymää voidaan pitää rikoslain tarkoittamana sutena, jos risteymä elää villinä suomalaisessa luonnossa eikä perimältään enää vaaranna suomalaisen villin susikannan geneettistä puhtautta. Moiseen määrittelyyn jouduttiin, koska metsästyslaissa ei ole risteymiä koskevia säännöksiä ja metsästäjät väittivät ammuttuja eläimiä koirasusiksi.

Oikeudenkäynnissä käytettiinkin pääosa ajasta lajimääritykseen ja DNA-testien luotettavuuden setvimiseen. Sama näkyi myös tuomion perusteluissa.

Oikeus päätteli kuulemansa perusteella, että risteymien määrä villistä susikannasta on vain muutamien prosenttien luokkaa. Se piti epätodennäköisenä, että vuosina 1993 ja -94 alueella havaitut risteymät olisivat jääneet luontoon lisääntymään. Näin ollen oikeuden mielestä olisi jo lähtökohtaisesti ollut varsin epätodennäköistä, että yksikään tapetuista eläimistä olisi ollut risteymä.

Käräjäoikeus painotti tuomiossaan DNA-lausunnon merkitystä. Se ei kuitenkaan täydellä varmuudella voinut sulkea pois sitä mahdollisuutta, että tapetut eläimet olisivat olleet sellaisia suden ja koiran risteymiä, joiden perimästä korkeintaan 12,5 prosenttia tulee koirasta. Oikeuden mukaan suden ja koiran perimä voidaan erottaa takaisinristeymissä varmuudella kolmanteen sukupolveen saakka, jolloin koiran perimää on jäljellä 12,5 prosenttia.

"Ankarampikin rangaistus olisi ollut perusteltavissa.
– Professori Matti Tolvanen

– Päämieheni olivat tietenkin pettyneitä tuomioon. He odottivat tietenkin, että tämä hybridi-kysymys olisi ratkaistu toisin. Tuomion perustelut olivat sikäli kummallisia, että hybridit rinnastettiin susiin kun EU-tasolla vielä neljännen ja viidennenkin sukupolven risteymät katsotaan hybrideiksi, huolimatta siitä kuinka vähän niissä on enää koiran verta, ihmettelee puolustusasianajaja Hannu Lukkarila.
Lukkarila sanookin metsästäjien valittavan tuomiosta hovioikeuteen, myös syyttäjä harkitsee valitusta. Oikeus jätti tuomitsematta kolme miestä, jotka olivat kiistäneet osallistuneensa jahtiin. He olivat omien sanojensa mukaan paikan päällä ilman asetta vain uteliaisuuttaan.

 

Merkittävä päätös – tuomioistuimelle vaikea


Metsästysrikoksen törkeä tekomuoto tuli rikoslakiin vasta vuonna 2011.
– Tämä on merkittävä ratkaisu, koska törkeästä metsästysrikoksesta ei ole vielä oikeuskäytäntöä.

Tämä on merkittävä myös siksi, että suden ja koiran risteymä voi olla oikeuden määrittelemillä edellytyksillä susi, jonka tappaminen on lähtökohtaisesti törkeä metsästysrikos, sanoo Itä-Suomen yliopiston rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen.

– Tämä on ollut kiinnostava asia juridisesti. Mikä on koirasusi, kuinka paljon koiraa pitää sudessa olla jos se on risteymä ja miten näitä arvioidaan, luettelee rikosoikeuden professori Kimmo Nuotio Helsingin yliopistosta.

Professorien mielestä käräjäoikeus tarkasteli lajinmääritystä huolellisesti.

– Kyllä tämä määrittely on hyvinkin tarkka ja se perustuu asiantuntijoiden lausumiin. Oikeushan tarkasteli asiaa myös laillisuusperiaatteen näkökulmasta. Se katsoi, että metsästäjälle on ennakoitavissa, että risteymä voidaan luokitella sudeksi. Metsästäjälle ei siis ole yllättävää, että jos sutta lähtee metsästämään, niin ammuttava eläin myös sudeksi luokitellaan geneettisesti, sanoo Matti Tolvanen.

Jos oikeus olisi katsonut eläimet koirasusiksi, myös vaihtoehtoinen syyte tavallisesta metsästysrikoksesta olisi voinut Tolvasen mukaan kaatua, koska ne eivät ole lain luettelemia riistaeläimiä.

– Tämä on ollut tuomioistuimelle hankala asia selvittää, asianosaisetkaan eivät ole juuri halunneet asioita selvittää. Rikosoikeudenkäynnissä ei tietenkään voida biologisia asioita määrätä, olennaista on juuri se, että mikä on suojelua tarvitseva susi, painottaa Kimmo Nuotio.

 

Tuomio rangaistusasteikon alapäästä – johtajaa ei löytynyt


Lain mukaan törkeästä metsästysrikoksesta on tuomittava vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi vankeuteen. Lisäksi päälle tulee 3-10 vuoden metsästyskielto. Kaikki tuomitut saivat 1 vuoden ja kahden kuukauden ehdollisen vankeustuomion ja neljä vuotta metsästyskieltoa.

Metsästysrikoksen tekee törkeäksi jo se, että metsästettävä eläin susi. Lisäksi jahdissa toteutui tuomion mukaan myös muita törkeän metsästysrikoksen tunnusmerkkejä eli suunnitelmallisuus ja iso tekijäjoukko.

– Ylipäätään Suomessa käytetään yleensä rangaistusasteikon alinta kolmannesta, tämä osuu juuri siihen. Tämä on sillä tavalla poikkeuksellinen, että tässä monia tekijöitä, jota tekevät tämän poikkeukselliseksi. Ankarampikin rangaistus olisi ollut perusteltavissa, pohtii professori Matti Tolvanen.

Syyttäjän mielestä jahdilla oli kaksi johtajaa, joille hän vaati muutaman kuukauden raskaampia rangaistuksia. Oikeuden mielestä syyttäjän esittämät televalvontatiedot eivät riittäneet todisteeksi johtajakysymyksessä.


Ari Vihanta Yle Keski-Pohjanmaa 

(Lähde: www.yle.fi)
http://yle.fi/uutiset/professorit_pitavat_perhon_susituomiota_merkittavana__koirasuden_ja_suden_ero_selvisi/7740297 

keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Susikyydityksiä jatketaan Sotkamossa pimeän ajan

 

Susipelon vuoksi koululaisten erityiskyytejä muutaman lapsen kohdalla on jatkettu Sotkamossa. Erityisjärjestelyjä jatketaan pimeän aikana. Päivänvalon lisääntyessä kuljetuksia harkitaan uudelleen.



Susi
Kuva: Yle

Sotkamossa Tipaksen alueella sudet ovat liikkuneet toistuvasti lähellä asutusta ja koulukuljetusreittejä on järjestetty uudelleen. Suovaaran suunnalta erityiskyydit on lopetettu.

– Erityisjärjestelyjä jatketaan ainakin hiihtolomaan saakka, minkä jälkeen päivät ovat valoisampia. Tuolloin tilanne arvioidaan uudelleen ja kyydityksiä jatketaan jos tarve vaatii, kertoo Sotkamon sivistysjohtaja Mika Kilpeläinen.

– Tipakselle sudet ovat tulleet ilmeisesti peurojen perässä, arvelee Kilpeläinen.


Arto Loukasmäki Yle Kainuu 

(Lähde: www.yle.fi)
 http://yle.fi/uutiset/susikyydityksia_jatketaan_sotkamossa_pimean_ajan/7734187

Susi saa virallisen määritelmän – mikä on sopiva susikanta?

Huomenna saadaan suuren susioikeudenkäynnin tuomio Keski-Pohjanmaan käräjäoikeudesta. Oikeus määrittelee ensimmäistä kertaa suden. Mikä olisi sopiva susikanta?

 

Mahdollisesti suden jättämiä jälkiä Oulun Maikkulassa 5.2.2014
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Kuva: Niko Mannonen / Yle

Törkeästä metsästysrikoksesta ei ole aiemmin ollut syytettynä näin laajaa joukkoa, 15 miestä. Oikeus joutuu määrittelemään ensimmäistä kertaa suden eli paljonko sen suonissa voi virrata esimerkiksi koiran verta.

Lajimäärityksellä on lopputuloksen kannalta suuri merkitys, koska laki määrittelee suden ampumisen törkeäksi metsästysrikokseksi.

Mitä mieltä olet susikeskustelusta? Onko keskustelu paisunut?

Minkälaisia linjanvetoja odotat? Pitäisikö lakia muuttaa?

WWF:n mukaan susia on noin 140 – mikä olisi sopiva susikanta?


Maria Blomberg Yle Uutiset 

(Lähde: www.yle.fi)
http://yle.fi/uutiset/susi_saa_virallisen_maaritelman__mika_on_sopiva_susikanta/7736042 
 

Sudet yllättäen kaikonneet Ähtärin-Alavuden seudulta


 
Viime vuonna Ähtärin ja Alavuden seudulla tuli lukuisia ilmoituksia susista, jotka vierailivat pihapiirissä. 
Myös koiria katosi. 
KUVA: JOUKO HÄNNINEN

Vakituinen susilauma ei ole ainakaan viime aikoina liikkunut Ähtärin-Alavuden seudulla. Siksi alueen metsästäjät eivät lähteneet anomaan kannanhoidollista poikkeuslupaa suden kaatoon.

Lumi on peittänyt maata kolmisen viikkoa. Maastoa haravoinut riistaväki on havainnut vain yksittäisiä suden jälkiä. Ilmoituksia ei ole tullut enää edes pedon pihakäynneistä.

– Keskustelin tilanteesta ähtäriläisten kanssa. Vielä syksyllä näytti, että pakka räjähtää käsiin. Johonkin ne eläimet ovat häipyneet. Myös Virroilla näkyy sama ilmiö. Orivedelle taas on pölähtänyt lauma vähän kuin tyhjästä, sanoo Alavuden-Töysän riistanhoitoyhdistyksen puheenjohtaja Jukka Mäki.

Suomen Riistakeskuksen Pohjanmaan alueella kannanhoidolliset poikkeuslupahakemukset susien kaatoon tulivat Keski-Pohjanmaalta.

(Lähde: www.ilkka.fi)
http://www.ilkka.fi/uutiset/maakunta/sudet-yllattaen-kaikonneet-ahtarin-alavuden-seudulta-1.1753963

Satakuntaan haettiin yksi suden kaatolupa

 

Kuva: Jussi Rakkolainen/Arkisto
 
Satakuntaan haetaan yhtä sudenkaadon poikkeuslupaa. Kuvan susi ei liity tapaukseen.


Suomen susikannan hoitosuunnitelman luonnoksessa esitetään, että tästä vuodesta alkaen susia voidaan kaataa kannanhoidollisilla poikkeusluvilla. Suomen riistakeskukselle on 9. tammikuuta mennessä saapunut 18 hakemusta, joilla haetaan lupaa yhteensä 48 suden metsästämiseen 27 susireviirillä. Eniten lupia haetaan Kainuuseen ja Pohjois-Karjalaan. Satakuntaan haetaan yhtä lupaa.

Maa- ja metsätalousministeriön asetusluonnoksen mukaan kannanhoidollisia lupia olisi mahdollista myöntää enintään 29 suden metsästämiseen. Suomen riistakeskus arvioi ja selvittää tapauskohtaisesti perusteet poikkeuslupien myöntämiselle. Päätökset nyt jätettyihin hakemuksiin voidaan tehdä asetuksen tultua voimaan.

Suomessa kannanhoidollinen metsästys on tähän saakka koskenut ilvestä ja karhua, mikä on vähentänyt niiden aiheuttamia konflikteja. Suden kohdalla on kyse kaksivuotisesta kokeilusta, jonka aikana seurataan tarkasti metsästyksen vaikutuksia susikantaan, laumojen rakenteeseen ja ihmisten suhtautumiseen, kerrotaan Suomen riistakeskuksesta.

(Lähde: www.sydansatakunta.fi)
http://www.sydansatakunta.fi/Uutiset/1194953189936/artikkeli/satakuntaan+haettiin+yksi+suden+kaatolupa.html

Kuhmossa ojasta löytyneessä sudessa 86 haulia


Viime syyskuussa Kuhmossa metsäautotien läheisyydestä ojasta kuolleena löytyneestä sudesta on Eviran tutkimusten mukaan löytynyt 86 haulia, todetaan Luonnonsuojeluyhdistys Tapiolan varhain tiistaina tiedotusvälineille toimittamassa tiedotteessa.

Tiedote pohjaa yhdistyksen varapuheenjohtajan Leena Iivosen mukaan Eviran 20. marraskuuta antamaan avausraporttiin. Sen mukaan susi on tapettu ampumalla haulikolla lavan kohdalle, haulit ovat osuneet pääosin keuhkoihin ja sydämeen. Löytöhetkellä susi oli ollut kuolleena noin viikon ajan.

Sudesta löytyneet haulit ovat tyypiltään 3 mm:n lyijyhauleja ja jakaantuneet eri puolille ruhoa, pääosa suden eturuumiiseen.

Sudessa ei Eviran raportin mukaan ole todettu muita vammoja tai sairauksia ja sen ravitsemustila on ollut hyvä. Susi on raportin mukaan ollut alle vuoden ikäinen urossusi, joka on painanut 23 kiloa.

Luonnonsuojeluyhdistys Tapiolan mukaan susi näyttäisi joutuneen laittoman metsästyksen kohteeksi, ja poliisi tutkii tapausta rikoksena.

(Lähde: www.kainuunsanomat.fi)
http://www.kainuunsanomat.fi/kainuun-sanomat/kainuu/kuhmossa-ojasta-loytyneessa-sudessa-86-haulia/

maanantai 12. tammikuuta 2015

Poikkeuslupia haettiin 48 suden pyyntiin - Pohjois-Karjala ja Kainuu kärjessä

 
 
 
Suomen susikannan hoitosuunnitelman luonnoksessa esitetään, että vuodesta 2015 alkaen susia voidaan kaataa kannanhoidollisilla poikkeusluvilla, Suomen riistakeskus ilmoittaa.

Suomen riistakeskukselle on 9. tammikuuta mennessä saapunut 18 hakemusta, joilla haetaan lupaa yhteensä 48 suden metsästämiseen 27 susireviirillä. Eniten lupia haetaan Kainuuseen ja Pohjois-Karjalaan.

Pohjois-Karjalassa hakemuksia tehtiin kuusi viidelle reviirille. Maakunnassa haettiin lupaa 11 suden pyyntiin.

Maa- ja metsätalousministeriön asetusluonnoksen mukaan kannanhoidollisia lupia olisi mahdollista myöntää enintään 29 suden metsästämiseen.

Suomen riistakeskus arvioi ja selvittää tapauskohtaisesti perusteet poikkeuslupien myöntämiselle. Päätökset nyt jätettyihin hakemuksiin voidaan tehdä asetuksen tultua voimaan.

Euroopan unionin luontodirektiivi mahdollistaa suurpetojen kannanhoidollisen metsästyksen niillä ehdoin, että riistalajille on luotu hoitosuunnitelma, pyynti ei heikennä lajin suojelutason saavuttamista eikä muuta tyydyttävää ratkaisua konfliktien ratkaisemiseksi ole.

Riistakeskuksen mukaan Suomessa kannanhoidollinen metsästys on tähän saakka koskenut ilvestä ja karhua, mikä on vähentänyt niiden aiheuttamia konflikteja.

Suden kohdalla on kyse kaksivuotisesta kokeilusta, jonka aikana seurataan tarkasti metsästyksen vaikutuksia susikantaan, laumojen rakenteeseen ja ihmisten suhtautumiseen.

(Lähde: www.karjalainen.fi)
http://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/kotimaa/item/64853-poikkeuslupia-haettiin-48-suden-pyyntiin-pohjois-karjala-ja-kainuu-karjessa

Salakaatojutussa tuomiopäivä – TS: Asianajaja valehtelun Suomen mestari

 


Keski-Pohjanmaan käräjäoikeus antaa torstaina tuomiot Perhon salakaatojutussa. Syyttäjä vaati 15 miehelle ehdollista vankeusrangaistusta ja sakkoa törkeästä metsästysrikoksesta.

Syyttäjän mukaan miehet ampuivat ilman lupaa kolme sutta tammikuussa 2013. Syyttäjän mukaan miehet suunnittelivat salakaadon tarkkaan. Syytetyt kiistivät syytteet oikeudessa. Heidän mukaansa ammutut eläimet eivät olleet susia vaan koirasusia.

Salakaadoista syytettyjen asianajajana toimii Teppo Laine, jolla on Turun Sanomien mukaan henkilöhistoriassaan mielenkiintoinen yksityiskohta. Laine on nimittäin valehtelun Suomen mestari vuodelta 2006.

Turun Sanomien haastattelema Laine on tittelistään edelleen ylpeä. Ennen lakimieheksi ryhtymistään Laine työskenteli muun muassa stand up -koomikkona.

– Vastaus on yleensä, että "no en kyllä yhtään ihmettele", Laine kertoo ihmisten reaktioista siihen, kun hän paljastaa kisamenestyksensä.

Perhon salakaatojutun lisäksi Aarnio on tullut tunnetuksi Helsingin huumepoliisin entiseen päällikköön Jari Aarnioon liittyvässä oikeudenkäynnissä.
 
Ville Grahn
 
(Lähde: www.ksml.fi)