perjantai 16. tammikuuta 2015

Sudet saivat satoja metsäpeuroja liikkeelle

Lukijan kuva



Antero Komulainen

Monet tielläliikkujat ovat nähneet metsäpeuroja tai ainakin tuoreita jälkiä Kuhmon ja Sotkamon välillä ajaessaan ja erityisesti Sotkamon puolella.

Eilen torstaina sotkamolainen naisen ajaman auton edestä tien ylitti 30 metsäpeuran lauma. Havaintopaikka on 21 kilometrin päässä Sotkamosta Kuhmoon päin. Kun lauma oli tulossa tielle etelälaidasta tien pohjoispuolelle, niin etummainen metsäpeura ei arkaillut liikenteestä huolimatta ollenkaan vaan työntyi tielle ja veti koko lauman perässään.

Samoin eilen torstaina sotkamolainen mies kertoi läheltä piti tilanteessa samalla tiellä Sotkamon itäpuolella päätien pitkällä Härkölänsuoralla.

Muutamien ammattikuljettajien arvion mukaan metsäpeura-alue on viime viikkoina ulottunut Tipasojalta 80 km/h:n rajoituksen paikkeilta Juholankylälle Sotkamon taajaman tuntumaan.

Tutkimusmestari Arto Juntunen Luonnonvarakeskuksesta totesi metsäpeurojen liikehdinnästä, että alueella on muutamia susia sekä Tipaksella että Sumsalla, jotka voivat pitää metsäpeurat liikkeellä.

Tutkimusmestari Juntunen kertoi, että metsäpeuroja on Sotkamossa satoja myös Niskalankylällä, mutta myös Kaitaansalmella. Noin 800 metsäpeuran sijainti jakautui nyt loppuviikosta Sotkamon itäosassa niin, että alle puolet oli Tipaksella ja siitä Sotkamoon päin ja vajaa puolet Sotkamossa Sumsajärven ja Niskalankylän seudulla. Tätä ennen ne olivat suurimmalta osin Sumsalla. Siellä niitä voi liikkua myös päätiellä eli Sumsantiellä, joka Kuhmon puolelle jatkuessaan on nimeltään Pohjoispuolentie.

(Lähde: www.kainuunsanomat.fi)
http://www.kainuunsanomat.fi/sotkamo-lehti/sotkamo/metsapeuroja-nahty-nyt-paateilla-sotkamossa/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti