sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Haittaa tai vahinkoa aiheuttaviin susiin puututtava-kansalaisaloite

 

Aloitteen sisältö 

 

Susikannan vahvistumisen ja susireviirien laajentumisen myötä susi on menettänyt ihmisarkuuttaan merkittävästi. Susialueilla yksittäiset sudet tai susilaumat kulkevat ja aiheuttavat vahinkoa lähellä asutusta ja jopa pihapiireissä jatkuvasti.

Haittaa tai vahinkoa tuottaviin susiin voidaan lain mukaan puuttua vain Suomen riistakeskuksen poikkeusluvalla tai poliisin määräyksellä. Poliisi ei kuitenkaan puutu tai puuttuu vasta äärimmäisissä tapauksissa suden aiheuttamaan uhkaan.

Kun vaaratilanne on akuutti, on kohtuutonta vaatia käynnistämään lupaprosessia tilanteeseen puuttumiseksi. Vahinkoperusteisen poikkeusluvan hakeminen Suomen riistakeskukselta vie aikaa ja luvan saamisen kriteerit ovat useissa tapauksissa myös kohtuuttoman korkealla.

Niissäkin tapauksissa joissa poikkeuslupa voidaan saada, tekevät luvan tiukat ehdot suden pyytämisen vaikeaksi. Lisäksi poikkeusluvan toteuttaminen voidaan estää perusteettomillakin valituksilla.

Susialueilla asuvilla ihmisillä ei nykyisin ole riittäviä keinoja puuttua haittaa tai vahinkoa aiheuttaviin susiin. Uusi sudenhoitosuunnitelma ei tavoitteistaan huolimatta vastaa tähän ongelmaan.

Haittaa tai vahinkoa aiheuttaviin susiin tulee voida puuttua nykyistä tehokkaammin. Lainsäädännössä on selvennettävä kriteereitä, jolloin puuttuminen on mahdollista. Myös eri toimijoiden välisiä toimivaltasäännöksiä on selvennettävä. Lisäksi koirasusien lainsäädännöllinen asema on selkiytettävä ja myös varmistettava susivahinkojen korvaaminen täysimääräisesti ja nopeasti.

Haittaa tai vahinkoa aiheuttavien susien käyttäytymiseen puuttuminen palauttaa suden ihmisarkuutta. Susialueilla asuvien ihmisten huolen huomioiminen myös lisää suden suojelun hyväksyttävyyttä. Haittaa tai vahinkoa aiheuttaviin susiin puuttuminen ei myöskään vaaranna suden suotuisan suojelutason säilyttämistä.

(Lähde: www.adressit.com)
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1461

Sudet raatelivat useita lampaita Kiikalassa

 


Susi tai sudet raatelivat neljä lammasta kuoliaaksi Kiikalassa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Yksi oli syöty peräpäästä, ja muut oli jätetty raadeltuina laitumelle. Lisäksi useat muut lampaat joutuivat hyökkäyksen kohteeksi ja vahingoittuivat.

Lampuri Lauri Kaivosoja kertoo, että hänen appensa havaitsi asian sunnuntaiaamuna, kun verinen lammas käveli lampolan lähettyvillä. Laidun, jolla lampaat olivat, sijaitsee aivan Kiikalan kirkonkylän tuntumassa Komisuon koulun lähellä.

Laitumella oli noin 80 lammasta, ja ne otettiin nyt sisään lampolaan.
Kaivosojan lammastilalla on 600 uuhta ja karitsoita syntyy 700-800 vuosittain.

Kiikalan ja Someron alueella on useita suuria lammastiloja, ja Kaivosoja toteaa, että viime viikkoina susia on nähty useiden tilojen lähistöllä.

– Olen tiennyt, että tällaista voi olla tulossa. Jos ongelmasta tulee pysyvä, niin onhan tämä aika hurja tilanne.

Lammaslaidun sijaitsee aivan Kiikalan kirkonkylän tuntumassa.
Lammaslaidun sijaitsee aivan Kiikalan kirkonkylän tuntumassa.

(Lähde: www.sss.fi)

perjantai 23. lokakuuta 2015

Svensk Jakt: Hirvikoira kuvasi susien hyökkäyksen kimppuunsa - ja selvisi


Klara ja susi. Hirvikoira koetti ensin väistää ja sitten paeta susia, mutta ne eivät antaneet periksi.
Klara ja susi. Hirvikoira koetti ensin väistää ja sitten paeta susia, mutta ne eivät antaneet periksi.

Ruotsalaislehden saama video susien hyökkäyksestä hirvikoiran kimppuun on tuskaista katsottavaa.

Torstaina verkossa levisi ruotsalaisen metsästyslehden raju video, jossa jämntlanninpystykorva Klara joutui kahden suden hyökkäyksen kohteeksi. Klaran valjaisiin kiinnitetty kamera tallensi hirvijahdissa tapahtuneen lähes 10-minuuttisen urhean taistelun susien kanssa.

Klara ja sen omistaja Tommy Berglund olivat metsällä kotiseudulla Sunnessa, joka sijaitsee Värmlannissa Oslon korkeudella.

Svensk Jakt -lehti kertoi lohduttavaa tietoa siitä, että 4-vuotias narttu selvisi kuin ihmeen kaupalla 12. lokakuuta sattuneesta raatelusta. Täyttä varmuutta sen tervehtymisestä ei edelleen ole, sillä koiran jalkojen lihaksissa on vammoja, jotka vaativat lisätutkimuksia ja seurantaa.

Onni onnettomuudessa oli se, että Berglund sai kannettua koiransa vajaan kilometrin matkan tielle. Eläinlääkäriin asti vaadittiin vielä reilun 20 minuutin ajomatka, mutta narttu ei kuollut verenhukkaan.

Berglund sanoo Klaran olevan rohkeaa tekoa, mutta oma kysymyksensä on, toipuuko koira psyykkisesti niin, että siitä on uudelleen jahtiin.

"Olen etsinyt sopivaa uutta metsästysmaastoa, pohjoisempaa. Mutta matkustaminen vaatisi enemmän aikaa ja rahaakin", hän sanoo Svensk Jaktille.

Klaralla oli päällään niin sanottu susiliivi, joka osaltaan auttoi sinnikästä koiraa selviämään.

Svenskjakt-lehden verkkouutinen jolta löytyy myös 10-minuuttinen video.

Suora linkki videoon: http://vidmax.com/video/124888-Wolf-attack-dog-all-filmed-with-gopro-attached-to-dog    (Susiuutiset.net)

Kaijaleena Runsten
 
(Lähde: www.maaseuduntulevaisuus.fi)

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Susi tappoi koiran Savonlinnan Varparannalla

 



















Niirasen perheen Jätkä-koira menehtyi suden suuhun perjantai-iltana Savonlinnan Varparannalla. Kuvakaappaus.


Susi tappoi koiran Savonlinnan Varparannalla myöhään perjantai-iltana. Koira löytyi käytännössä useana kappaleena, kun Niirasen perhe 13-vuotiasta Jätkää etsiskeli. Koira  löytyi kodin lähistöltä pellolta kuolleena.
- Olisin toivonut Jätkälle luonnollista kuolemaa, koko perhe on järkyttynyt, kertoo perheenäiti Mervi Niiranen.
Ennen hautaamista koiran jäänteistä otettiin kuvia, jotka toimitettiin alueella asuvalle petoyhdyshenkilölle, Savonlinnan Riistanhoitoyhdistyksen hallituksessakin toimivalle Eero Ojasalolle.
- Kyllä se susi on ollut. Ei mikään muu voi tuolla tavoin repiä koiraa, Ojasalo toteaa ja huomauttaa, että pellolla myös nähtiin susi illalla.
Pellolla oli myös suden jälkiä. Lisäksi lähialueella oli tehty tuikiharvinainen havainto kahdesta sudesta Willanutun pellolla paria päivää aiemmin.

Ojasalon mukaan alueen koiranomistajien kannattaa nyt olla tarkkana - eikä koiria ole syytä pitää vapaana. Myös lähistöllä olevan lammastarhan omistajaa on varoitettu.
Ojasalo on kuullut toisestakin kadonneesta koirasta, mutta syytä tähän katoamiseen ei ole tiedossa. Sutta ei voi sulkea pois.
Metsästäjät eivät pysty ihmeitä tässä vaiheessa asian eteen tekemään. Ojasalon mukaan susien kaatolupien saaminen on hyvin vaikeaa vain yhden koirakuoleman perusteella.
- En usko, että tämän vuoksi vielä pystyy lupia hakemaan. Pitää yleensä tapahtua enemmän ennen kuin lupa annetaan, Ojasalo tuumii.

Ojasalon mukaan Savonlinnan pohjoisilla kylillä ei vuosikausiin ole ollut kuin ohikulkususia.
- Nyt kaksi sutta, joista toinen on selvästi isompi, on lyöttäytynyt yhteen, ja on mahdollista, että ne jäävät kulmille ja ensi kesänä tänne syntyy pentua.
- Nyt kannattaa olla varuillaan koirien kanssa, koska usein on suuri vaara, että kun susi tappaa yhden koiran ja pääsee makuun, koiria alkaa hävitä useampiakin.

(Lähde: www.ita-savo.fi)
http://www.ita-savo.fi/uutiset/lahella/susi-tappoi-koiran-savonlinnan-varparannalla-312904

lauantai 17. lokakuuta 2015

ÅU: Paraisilla taas susihavaintoja

 

TS arkisto/Esko Inberg
TS arkisto/Esko Inberg

Paraisilla on Åbo Underrättelserin mukaan nähty taas susia. Aiemmat havainnot ovat muutaman viikon takaa.

Mantereella sudet ovat jo arkipäiväisempi ilmiö. Esimerkiksi Mynämäessä ja Nousiaisissa kanta on pysyvä. 2011 ja 2013 yksittäinen hukka on uskaltautunut jopa Turun Runosmäkeen.

Paraisilla ollaan ÅU:n mukaan huolissaan lähinnä viikonlopun hirvijahtiin osallistuvista koirista. Sudet eivät toistaiseksi ole käyneet kotieläinten kimppuun.

TS
 
ÅU:n artikkeli
 
(Lähde: www.ts.fi)
http://www.ts.fi/uutiset/turun+seutu/822068/U+Paraisilla+taas+susihavaintoja

Sudet valtasivat ensimmäisen reviirinsä Hämeessä – peuranraadot vahvistavat susiparin liikkeet

 

Renkolaisesta kuusitaimikosta löytyy verisiä raahausjälkiä. Viime perjantain aamuyön tunteina sudet saivat saaliikseen valkohäntäpeuran ja söivät siitä suuren osan. Aamulla korppien parveilu paljasti yön tapahtumat. Viimeisen parin viikon sisällä metsämiehet ovat löytäneet susien jäljiltä tusinanverran hirvieläinten raatoja. Useimmiten susien saaliiksi on joutunut valkohäntäpeura.



Riistakamerakuva sudesta.
Tammelan Teurolla riistakamera kuvasi suden jo tänä keväänä. Kuva: Hämeen poliisi
Riistakamerakuvat ja näköhavainnot vahvistavat susien löytäneen pysyvästi paikkansa Hämeestä. Susia on nähty myös lähellä asutusta.

Havaintojen perusteella Kanta-Hämeen alueella liikkuu varmuudella yksi susipari ja yksinäinen urossusi, vahvistavat Suomen Riistakeskuksen riistasuunnittelija Sirpa Kuhlström ja Luonnonvarakeskuksen tutkimusmestari Antti Härkälä.

 

Nuoret sudet hakevat uusia asuinalueita


Susilaumoja on elänyt jo useamman vuoden ajan Satakunnassa varsinkin Säkylän ja Köyliön alueella. Hämeeseen sudet ovat voineet tulla lännestä, jossa reviirit ovat käyneet ahtaiksi. Tutkimusmestari Antti Härkälä sanoo kuitenkin, ettei tästä voi kuitenkaan olla varma.
Puoliksi syöty valkohäntäpeura
Sudet raatelivat valkohäntäpeuran Rengossa. Kuva: Yksityishenkilö, joka ei halua nimeään julkisuuteen
– Nuorten susien vaellukset saattavat olla satoja kilometrejä. Ne ovat voineet tulla mistä vaan aikaisemmin asutulta susireviiriltä Suomesta. Suden reviiri voi hyvinkin olla laajuudeltaan tuhat neliökilometriä eli ne liikkuvat alueella, jonka halkaisija on 30-40 kilometriä.

– Nuoret sudet pyrkivät etsimään uusia elinalueita ja -kumppaneita. Se on niille aivan luontaista käyttäytymistä. Tyypillisimmillään noin vuoden iässä ne irtaantuvat omasta synnyinlaumastaan ja vaeltavat kuka minnekin.

Susipentuetta odotellessa

Susi voi saada pentuja kaksivuotiaana. Kanta-Hämeessä liikkuvan susipariskunnan myötä maakunnassa saattaa syntyä ensimmäinen susipentue vuosikymmeniin.

– Jos kyseessä on uros ja naaras, jotka ovat muodostaneet susiparin, kyllä siinä on mahdollisuus, että ne ennemmin tai myöhemmin tekevät pentuja ja muodostuu lauma.

"Ennemmin tai myöhemmin ne tekevät pentuja ja muodostuu lauma
– Antti Härkälä

Jos sudet eivät koe liikkuessaan häirintää, ne saattavat tulla myös asutuksen lähelle, huomauttaa tutkimusmestari Antti Härkälä.

– Susi on sopeutuvainen eläin ja se mukautuu erilaisiin elinympäristöihin. Jos se ei ole kokenut ihmisasutuksesta uhkaa, se ei myöskään osaa sitä pelätä.

Menneisiin vuosikymmeniin verrattuna aika on nyt susien kannalta merkittävästi erilainen. Kun vielä viisikymmentä vuotta sitten susijahtiin valjastettiin jopa satoja miehiä ja sutta jahdattiin yli maakuntarajojen, saavat sudet elää nyt varsin rauhassa.

– Aiemmin ei kovin kauan ihmetelty pihapiirissä liikkuvaa sutta, kun se pyrittiin tappamaan. Nyt politiikka on eri ja siksi havaintoja asutuksen liepeillä kertyy, huomauttaa Härkälä.

 

Varovaisuutta syytä noudattaa


Satakunnan susilauman elämä on sujunut entiseen tapaan. Keväällä susilaumaan syntyi uusia pentuja, jotka huhtikuun liepeillä irtaantuvat omasta laumastaan. Silloin Hämeeseenkin saattaa pyrkiä lisää susia.

– Laumasta lähdön jälkeen nuorista susista voi kertyä havaintoja mitä ihmeellisimmissä paikoissa ja erikoisimmissa tilanteissa.

Tutkimusmestari Antti Härkälä ei pidä sutta suoranaisena uhkana ihmisille, mutta ison petoeläimen kanssa on syytä noudattaa varovaisuutta.

– Tämän hetken kokemusten ja näkemysten mukaan uhkaa ei ole, mutta ei voi myöskään luvata mitään, etteikö jotain voisi sattua.


Timo Leponiemi Yle Häme

(Lähde: www.yle.fi)
http://yle.fi/uutiset/sudet_valtasivat_ensimmaisen_reviirinsa_hameessa__peuranraadot_vahvistavat_susiparin_liikkeet/8381535

Sudet koiran kimpussa myös Vaalassa

 
 
 
                                                                                                    Eero Pyykkönen
Ristijärvellä tuli tällaista jälkeä, kun susi puri koiraa päästä.


Myös Vaalassa ovat sudet hyökänneet koiran kimppuun. Iltalehden mukaan Jarno Karppinen oli sunnuntaina koiransa kanssa hirvimetsällä Vaalassa, kun susilauma yllätti hänet.

Karppisen koira liikkui vähän matkan päässä omistajastaan metsässä, kun se alkoi haukkua hirveä.
Karppisen mukaan metsästä ilmestyi viisi sutta, joista kaksi oli täysikasvuisia ja kolme pentuja. Sudet hyökkäsivät koiran kimppuun.

Karppinen yritti huutaa ne pois koiran kimpusta. Hänellä ei ollut kivääriä mukanaan sillä hetkellä.

Koira pääsi irti, mutta kaksi susista lähti kiertämään Karppista ja koiraa.

Lähimmillään sudet tulivat 30 metrin päähän. Sudet lähtivät, kun metsästyskaverit tulivat paikalle.

Koira sai pahat raatelujäljet. Sille laitettiin kuusi tai seitsemän tikkiä. Koiraa raadeltiin pahasti varsinkin takaruumiista, ja se on Karppisen mukaan kauttaaltaan mustelmilla.

(Lähde: www.kainuunsanomat.fi)
http://www.kainuunsanomat.fi/kainuun-sanomat/kainuu/sudet-koiran-kimpussa-myos-vaalassa/

Koira jälleen suden suuhun Ristijärvellä

 
 
Susi tappoi metsästyskoiran maanantaina iltapäivällä Ristijärven Hiisijärvellä hirvenmetsästyksen yhteydessä.

Metsästystä johtanut Hiisijärven metsästysseuran puheenjohtaja Eero Pyykkönen kertoo, että karhukoira oli noin 150 metrin päässä omistajastaan, kun susi oli käynyt kimppuun. Koira loukkaantui pahoin ja kuoli matkalla eläinlääkäriin Kajaaniin.

Edellisen kerran Hiisijärvellä sattui vastaava tapaus perjantaina, jolloin susi raateli jämtlanninpystykorvaa. Koira sai vakavia vammoja, mutta jäi henkiin.

– Kuka uskaltaa enää löysätä koiraa metsään, tuskailee Pyykkönen.

Hän ratkaisisi ongelman poistamalla koirien kimppuun käyvät sudet metsistä.

(Lähde: www.kainuunsanomat.fi)
http://www.kainuunsanomat.fi/kainuun-sanomat/kainuu/koira-jalleen-suden-suuhun-ristijarvella/

maanantai 12. lokakuuta 2015

Poikkeuslupa yhden suden pyyntiin Perhon alueelle



 
Tämä susi on kuvattu Ähtärin eläinpuistossa. Arkistokuva: Jouko Hänninen


Suomen riistakeskus on myöntänyt susien aiheuttamien vahinkojen perusteella poikkeusluvan yhden suden pyyntiin Perhon ja Kivijärven kuntien alueelle.

Sudet ovat aiheuttaneet erittäin merkittävää vahinkoa karjankasvatukselle tappamalla lyhyen ajan kuluessa lampaita sekä Perhossa että Kivijärvellä, Riistakekuksesta kerrotaan.

Riistakeskuksen mukaan Perhosta sudet tappoivat lampaita, vaikka lampaat oli suojattu petoaidalla. Tämä on erittäin poikkeuksellista, sillä laajan kokemuksen mukaan petoaidat estävät tehokkaasti karjatalouden susivahinkoja. Lisäksi sudet ovat tappaneet Perhossa yhden metsästyskoiran.

Susien aiheuttamat lammasvahingot on tehty asutuksen välittömässä läheisyydessä. Poikkeuslupa on myönnetty rajatulle alueelle vahinkojen kohteena olleille tiloille ja niiden välittömään lähiympäristöön, jotta voidaan varmistua pyynnin kohdentumisesta vahinkoja aiheuttaneeseen susiyksilöön. Poikkeuslupa ei mahdollista pyyntiä laajemmalla alueella.

Poikkeuslupa on voimassa 21 vuorokautta.

(Lähde: www.pohjalainen.fi)
http://www.pohjalainen.fi/uutiset/maakunta/poikkeuslupa-yhden-suden-pyyntiin-perhon-alueelle-1.1923909

Susi puri koiran henkihieveriin Ristijärvellä

 

Eero Pyykkönen
Koira kuvattuna kotona eläinlääkärireissun jälkeen. Eläinlääkäri oli ajanut karvoja pois.
 


Susi hyökkäsi koiran päälle ja puri sen henkihieveriin perjantaina Ristijärvellä.

Tapaus sattui Hiisijärvellä puolenpäivän aikaan hirvenmetsästyksen yhteydessä.

Ristijärveläisen miehen omistama jämtlanninpystykorva haukkui hirveä ja vasaa, mutta yhtäkkiä haukku loppui. Metsästysseurue kuuli tappelunnujakkaa ja rähinää noin 300 metrin päässä.

Nuori uroskoira oli tippunut syvään ojaan. Se nostettiin sieltä huonossa kunnossa ja vietiin eläinlääkäriin Kajaaniin.

Koira sai vakavia vammoja ja halvaantui takapäästä. Sillä on mahdollisuus kuitenkin toipua.

Petoyhdysmies tarkisti tappelupaikan ja löysi suden käpälän jälkiä ja karvoja maasta. Koirassa oli hampaanjälkiä.

(Lähde: www.kainuunsanomat.fi)
http://www.kainuunsanomat.fi/kainuun-sanomat/kainuu/susi-puri-koiran-henkihieveriin-ristijarvella/

Riistanhoitoyhdistykset: Metsästyskoiria tappavat susilaumat poistettava

 

Yläsavolaiset riistanhoitoyhdistykset vaativat metsästyskoirien kimppuun käyvien liian rohkeiden susien tappamista. Yhdistykset ovat allekirjoittaneet yhteisen kannanoton, joka on julkaistu Iisalmen Sanomissa. 

 

susi silmät
Kuva: Yle
Yläsavolaiset riistanhoitoyhdistykset vaativat tiukempia päätöksiä susikannan hallintaan. Yhdistykset ovat julkaisseet Iisalmen Sanomissa yhteisen kannanoton, jossa vaaditaan sellaisten susilaumojen tappamista, joilta puuttuu ihmisarkuus ja jotka ovat ottaneet koirat ja muut kotieläimet ruoakseen.

Metsästäjät kokevat että heidän oikeuksiaan poljetaan, koska metsästyskoirien suojaamiseksi ei ole tehtävissä mitään. Sudet ovat syöneet tänä syksynä alueella neljä metsästyskoiraa. Riistanhoitoyhdistysten mukaan Ylä-Savossa liikkuu vähintään kuusi susilaumaa, joissa on arviolta 15-20 sutta. Lisäksi on tehty havaintoja yksittäisistä susista.

Iisalmen Sanomien mielipidesivulla julkaistussa kannanotossa muun muassa ihmetellään, kuinka joillakin alueilla voidaan lähteä hirvimetsälle. Havaintojen mukaan hirviporukan äänet ja liikkeet eivät pelota susia sivummalle, vaan ne käyvät entistä rohkeammin kiinni ihmisten lähelläkin oleviin koiriin.

Yhdistysten mukaan asiasta päättävien tahojen on puututtava tilanteeseen, koska kohta se ei ole kenenkään hallinnassa.

Keijo Salokangas Yle Savo

(Lähde: www.yle.fi)
http://yle.fi/uutiset/riistanhoitoyhdistykset_metsastyskoiria_tappavat_susilaumat_poistettava/8366858 
  

Susipariskunnasta havainto Valkealassa


Kuva: Kai Skyttä
Sudet voivat käydä koirien kimppuun erityisesti reviiriä etsiessään. Kuvan susi ei liity tapaukseen.
Sudet voivat käydä koirien kimppuun erityisesti reviiriä etsiessään. 
Kuvan susi ei liity tapaukseen.

Valkealan Savistossa tehtiin viime maanantaina illalla havainto kahdesta yhdessä liikkuneesta sudesta.

Paikallinen maanviljelijä oli nähnyt viljakuivurin lähelle tulleet sudet 50 metrin päästä.

Valkealan-Kouvolan riistanhoitoyhdistyksen puheenjohtaja Kai Korpi sanoo, ettei eläimiä pystynyt jälkien perusteella varmistamaan aukottomasti susiksi.

— Jäljet olivat isoja, mutta epäselviä. Koiraeläimestä on joka tapauksessa kyse.

Korven mukaan susihavaintoja tulee tasaisin väliajoin.

— On huolestuttavaa, jos sudet vaeltavat pariskuntana, koska silloin ne etsivät reviiriä. Ihmisten kimppuun ne eivät käy, mutta ne kokevat metsästyskoirat uhaksi itselleen. Riskit ovat suuret nyt, kun hirvenpyynti on vilkkaimmillaan.

Riistanhoitoyhdistys seuraa tilannetta ja varoittaa tarpeen mukaan koiranomistajia.
 
Kimmo Puhakka
 
(Lähde: www.kouvolansanomat.fi)

perjantai 2. lokakuuta 2015

Iso koiraeläin puri lenkkeilijää reiteen ja käteen - Poliisi: Kyse ihmiselle vaarallisesta otuksesta 

Jani Leinonen 
 

Poliisi varoitti myöhään torstai-iltana ihmisiä Ilomantsissa liikkuvasta sudesta tai isosta koirasta, joka voi olla vaarallinen. Kyseinen eläin puri iltalenkillä ollutta miestä käsivarresta ja reidestä Huhuksessa keskiviikkoiltana kello 19 aikaan.

Poliisi kertoo jatkavansa asian selvittelyä perjantaiaamuna paikan päällä Huhuksessa sekä asiantuntijoita kuulemalla.

- Niin hölmölle kuin se saattaakin kuulostaa, tällä hetkellä emme pysty varmuudella sanomaan, onko kyseessä ollut susi vai koira vai edellämainittujen sekoitus, Itä-Suomen poliisi viestittää.

- Joka tapauksessa kyse on ihmisille vaarallisesta otuksesta. Hommaa ei helpota se, että Huhuksenkin alueella jolkuttelee melko paljon ihan normaalistikin käyttäytyviä susia, poliisi jatkaa.

Poliisi kaipaa tietoja Huhuksen alueen susi- tai irtokoirahavainnoista poliisipäivystyksen numeroon 0295 415 320 tai hätäkeskukseen.

Ilomantsin kuntaa on pyydetty huomioimaan tapaus alueen koulukuljetuksissa.

Lisää aiheesta:
Poliisi: Huhuksessa saattaa liikkua vaarallinen koira tai susi

(Lähde: www.karjalainen.fi)
http://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/kotimaa/item/86114-iso-koiraelain-puri-lenkkeilijaa-reiteen-ja-kateen-poliisi-kyse-ihmiselle-vaarallisesta-otuksesta