Kannanhoidollisen suden metsästyksen aikana kaadettiin 17 eläintä. Suomen luonnonsuojeluliitto kritisoi, että nuorien yksilöiden sijaan kaadettiin liian monta aikuista urosta.
Suomen luonnonsuojeluliitossa (SLL) katsotaan, että sunnuntaina päättynyt susikokeilu meni pieleen. Puheenjohtaja Risto Sulkavan mielestä kokeiluluonteinen susien harvennus ei ylipäätään olisi ollut tarpeen ja siinä tehtiin paljon virheitä.

"Kohteina piti olla lauman nuorimmat, mutta nyt ammuttiin liian monta alfayksilöä. Siksi toisekseen salametsästettyjen susien lukua ei vähennetty kannanhoidollisista luvista eli salametsästys ikään kuin palkittiin."

Sulkava ei sulata myöskään pantasusien ampumista.
"Se on veronmaksajien rahojen tuhlausta ja haitta myös susien seurannalle. Metsästäjien olisi saatava omat porukat kuriin, eikä luvallisessa metsästyksessä liipaisinsormi saa olla liian kireällä."


Kaksivuotinen kokeilu jatkuu


Suomen riistakeskuksessa korostetaan kyseessä olevan kaksivuotinen kokeilu, eikä sen tuloksia vielä voi analysoida tarkemmin.

Kaadetut eläimet ovat tutkittavina Luonnonvarakeskuksessa, ja esimerkiksi ikätiedot saadaan vasta parin kuukauden päästä. Tiettävästi vain yksi alfanaaras olisi ammuttu ja pantasusia kolme Kuhmossa, mutta niissäkään sinänsä ei ollut mitään kiellettyä, kertoo julkisten hallintotehtävien päällikkö Sauli Härkönen riistakeskuksesta.


Salametsästyksistä on hänen mukaansa vasta epäily, joka tuli ilmi poikkeuslupien myöntämisen jälkeen.


"Päätöstä ei voi perua jälkikäteen, mutta mahdollinen salametsästys voidaan ottaa huomioon seuraavilla kerroilla."


Härkösen mukaan nyt vajaiksi jääneitä lupakiintiöitä ei voi siirtää seuraavalle vuodelle, vaan päätökset tehdään ajankohdan kanta-arvioinnin perusteella. Luonnonvarakeskus arvioi tammikuun puolivälissä, että Suomessa olisi 220–245 sutta.


Kokeilu oli ensimmäinen kerta sitten vuoden 2007, kun Suomessa on myönnetty kannanhoidollisia poikkeuslupia sudenmetsästykseen. Kannanhoidollinen metsästys on tähän saakka koskenut ilvestä ja karhua.

Sunnuntaina päättyneessä kokeilussa ammuttiin 17 sutta. Suomen riistakeskus oli myöntänyt maa- ja metsätalousministeriön asetuksen perusteella 24 poikkeuslupaa.

Valituksista johtuneiden hallinto-oikeuksien toimeenpanokieltojen vuoksi myönnetyistä luvista vain 19 oli käytössä. Hakemuksia oli siihen nähden tuplamäärä.


MT-STT
 
(Lähde: www.maaseuduntulevaisuus.fi)