Pääkaupunkiseudun lähellä ei ole tavattu vähään aikaan susia. Kirkkonummen poliisi tutkii tapahtunutta.


Susi raateli torstaiaamuna kuoliaaksi palkitun metsästyskoiran kesken metsästysharjoituksen Kirkkonummen Porkkalanniemellä, lähellä Friggesbytä.

Mäyräkoira Gladan omistaja Ingmar Jaatinen koki karun tapahtuman pian kello yhdeksän jälkeen.

"Päästin koiran ihan normaalisti metsään harjoittelemaan varhain aamulla. Se ajoin ehkä kaksi tuntia metsäkaurista."

Koiran kaulassa ollut jäljityspanta kertoi selkeästi koiran kulureitin. Jaatinen seurasi harjoituksen etenemistä älypuhelimesta.

Parin tunnin jälkeen Jaatinen halusi lopettaa harjoituksen.

Hän kertoo olleensa noin 200 metrin päästä koirasta, kun haukunta yllättäen hiljeni.

Sadan metrin päästä puolestaan haukkulaskuri rekisteröi tiheää haukuntaa, kunnes se taas loppui.

"Ajattelin silloin, että koira on jäänyt kiinni johonkin tai kohdannut supikoiran."

"Kun oli vain 60 metrin päässä, näin selkeästi kallion kielekkeellä suden. Jatkoi edelleen kävelyä suden suuntaan. Susi väisti minua vasta, kun olin vain 20 metrin päästä."

Jaatinen kertoo, että koiran löytäessään hän ajatteli viedä sen heti eläinlääkäriin.

Suden raatelun jäljiltä mitään ei ollut enää tehtävissä.

"Otin koiran syliin. Olin niin shokissa, etten ottanut sudesta kuvia."

"En ole koskaan nähnyt sutta. Sen kyllä tunnistin, näin sen niin läheltä."

Jaatinen miettii, että susi liikkuu nyt todella lähellä asutusta.

"Linnuntietä pitkin Espoon kaupungin ulkoilualueeseen on pari sataa metriä tapahtumapaikasta."

Jaatinen on ilmoittanut asiasta Espoon poliisille.

Tutkapannasta saatavat jäljitystiedot on luovuttanut Tracker Oy. Yhtiö ei luovuta mitään asiakkaidensa aineistoa tai paikkatietoa ilman asianomistajan pyyntöä.

 

Havaintoja kirjataan vuosittain


Kirkkonummen poliisin komissaari Nina Lähde kertoo Kirkkonummen tai Raaseporin läheisyydestä raportoidaan vuosittain susihavainnosta. Torstain Friggesbyn susihavainnosta poliisilla ei ole lisätietoa. Muita ilmoituksia sudesta ei ole tule.

Lähde mainitsee, että suden pääsevät Porkkalanniemelle ekologista käytävää pitkin.

Juttu päivitetty Kirkkonummen poliisin kommenteille kello 15.00.
 
Janne Impiö
 
(Lähde: www.maaseuduntulevaisuus.fi)