torstai 6. maaliskuuta 2014

Pihasuden kaatoluvasta valitus – Suomen Susi ry vaati luvan kumoamista

Riistakeskus Pohjanmaa myönsi poikkeusluvan pihoilla liikkuneen suden kattoon Alavuden ja Ähtärin alueella viime perjantaina. Lupa on voimassa vielä kaksi viikkoa.


susi silmät
Kuva: Yle
Suomen Susi – yhdistys on jättänyt valituksen Pohjanmaan riistakeskuksen viime perjantaina myöntämästä pihasuden kaatoluvasta. Lupa myönnettiin Alavuden-Ähtärin seudulla sijaitsevalle alueelle.

Valitus on jätetty Maaseutuelinkeinojen valituslautakuntaan. Suomen Susi ry vaatii luvan toimeenpanoa keskeytettäväksi ja päätöksen kumoamista.

Perusteluissaan yhdistys vetoaa muun muassa siihen, että päätöstä tulisi edeltää 30 päivän valitusaika.

Riistakeskus Pohjanmaan vs. riistapäällikkö Sami Tossavaisen mukaan riistahallintolaki kuitenkin mahdollistaa tietyissä tapauksissa päätöksen toimeenpanon myös ilman valitusaikaa.

Alavuden ja Ähtärin alueella on vuoden aikana kirjattu yhteensä 170 susihavaintoa, joista 90 pihoissa.

Suden kaato ei ole toistaiseksi alueella onnistunut. Havainnointia hankaloittaa lumen puute. Poikkeusluvassa on lisäksi määritelty, että pyynti voidaan aloittaa vasta sitten, kun susi on tullut 100 metriä lähemmäs asuttua rakennusta.

Riistakeskus Pohjanmaan tulee antamaan asiasta oman lausuntonsa.


Lue myös



Birgitta Vuorela Yle Pohjanmaa 


(Lähde: www.yle.fi)
http://yle.fi/uutiset/pihasuden_kaatoluvasta_valitus__suomen_susi_ry_vaati_luvan_kumoamista/7123606 

Venäläistutkijat: Perhossa salakaadetut pedot olivat koirasusia

 

Suomalaistutkija määritti Perhossa salakaadetut pedot susiksi, venäläistutkijat koirasusiksi. Tämä koirasusi on kuvattu Riihimäen erämessuilla 2002.

Viime vuoden tammikuussa Perhossa laittomasti tapettuja kolmea sutta venäläiset tutkijat väittävät koirasusiksi, suomalaiset susiksi.

Metsästysrikoksista epäillyt henkilöt ovat toimittaneet tappamistaan eläimistä dna-näytteet Venäjän tiedeakatemian Vavlov-instituuttiin. Samalla on lähetetty näyte myös tammikuussa 2012 Pöytyällä ammutusta Auli-sudesta.

Venäläistutkijoiden mukaan Perhon eläimet ovat koiran ja suden risteymiä. Pöytyän Auli oli venäläisten mielestä koira.

Oulun yliopiston professori Jouni Aspi on määrittänyt sekä Perhossa tapetut eläimet että Pöytyän Aulin susiksi. Aspin määritys perustuu noin 500 suomalaisen ja lähialueen suden geenipankkiin. Vanhimmat näytteet ovat 1800-luvulta.

Suomessa on 2000-luvulla tapettu kolme koiran ja suden risteymää. Parikymmentä vuotta sitten Perhossa tapettiin useita koirasusiksi epäiltyjä petoja.

Asiasta kertoi Metsästys ja kalastus -lehti maaliskuun numerossaan.

Perussuomalaisten kansanedustaja Reijo Hongisto on tehnyt eduskuntakyselyn koirasusista.

Reijo Vesterinen 

(Lähde: www.maaseuduntulevaisuus.fi)