lauantai 24. toukokuuta 2014

Karkailevien susihybridien luvat puhuttavat


Perussuomalaisten kansanedustaja Reijo Hongisto on esittänyt torstaina kirjallisen kysymyksen koirasusista.


LKS 20120419 Kansanedustaja Kimmo Kivelä  eduskunnan suullisella kyselytunnilla 19. huhtikuuta 2012. Vasemmalla Reijo Hongisto.

 LEHTIKUVA Heikki Saukkomaa
Kansanedustaja Reijo Hongisto eduskunnassa. ()


Hongisto otti kysymyksessään kantaa Finnish Wolf Hybrid Association FWHA ry:lle myönnettyihin susien eläintarhalupiin. Hongiston mukaan koirasusien karkailu on ongelma.

"Juvan-Mikkelin alueelta on poistettu suurriistavirka-apuna suden ja koiran risteymiä vuosina 2005 ja 2012. Vuonna 2005 poistettu susihybridi ja sen susipari ehtivät raadella kymmeniä kotieläimiä ennen hybridin poistamista. Yksi metsissä viikkokausia vapaana juossut koirasusi-risteymä poistettiin FWHA ry:n tarhan lähialueelta", Hongisto totesi.

Hongisto korosti, että tarhalupien ehdoissa mainitaan, että susien lastaus ja kuljetus tulee tehdä niin, etteivät ne karkaa. Lisäksi Hongisto epäili, että yhdistyksen tarhalle on siirretty enemmän susia kuin sen lupaehdot sallivat.

"Eri medioissa on käyty keskustelua siitä, minkä vuoksi maa- ja metsätalousministeriö ei ole peruuttanut FWHA ry:lle myöntämäänsä susien siirtolupaa ja eläintarhalupaa, vaikka yhdistyksen tarhalta on todistettavasti karannut eläimiä maastoon", Hongisto päivitteli.

Hongisto kysyi hallitukselta, onko FWHA ry säilyttänyt tarhallaan enemmän susia kuin sen lupaehdot sallivat. Lisäksi Hongisto tiedusteli mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä tilanteen korjaamiseksi, jos selviää, ettei yhdistyksen tarha täytä sille myönnetyn luvan ehtoja.

(Lähde: www.verkkouutiset.fi)
http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/hybridisudet-20885