sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Karjalohjan Kuusialla nähty susi


KARJALOHJA | Kuusiantien ja Salo-Inkoo -tien risteyksessä nähtiin joulukuussa susi. Karjalohjan petoyhdyshenkilö Ville Venell pitää havaintoa luotettava.

Samoihin aikoihin Katteluksen takana nähtiin suden tassunjälkiä lumessa.

– Kävin tarkastamassa jälkihavainnot, ja ne olivat suden jäljet, Venell kertoo.

Hän epäilee, että kyse on yksittäisestä, läpikulkumatkalla olevista sudesta.

Tämä on toinen talvi peräkkäin, kun Karjalohjalla tehdään susihavaintoja. Vuosi sitten talvella kaksi kirvesmiestä näki kaksi sutta keskellä päivää.

Erja Hinkkanen
 
(Lähde: www.lansi-uusimaa.fi)

Itä-Suomeen haettu useita poikkeuslupia sudenpyyntiin

 

Susien hoitosuunnitelmassa esitetään, että vuodenvaihteesta alkaen susia voisi kaataa kannanhoidollisilla poikkeusluvilla. Itä-Suomeen on haettu pitkälti toistakymmentä poikkeuslupaa sudenpyyntiin.



Suden jättämäksi epäilty jälki oulun Maikkulassa 5. helmikuuta 2014.
Suden jättämäksi epäilty jälki oulun Maikkulassa 5. helmikuuta 2014.  
Kuva: Niko Mannonen / Yle

Itä-Suomeen haettu useita poikkeuslupia sudenpyyntiin. Lausuntokierroksella olevassa susien hoitosuunnitelmassa esitetään, että vuodenvaihteesta alkaen susia voisi kaataa kannanhoidollisilla poikkeusluvilla.

Pohjois-Savoon on haettu yhtä poikkeuslupaa sudenpyyntiin. Kannanhoidollista lupaa on haettu yhteensä neljälle sudelle Rautavaara-Varpaisjärvi-Sonkajärvi -alueella.

Pohjanmaalle on haettu kahta lupaa, joista toinen ulottuu Ylä-Savoon Vieremän alueelle. Pohjois-Karjalaan on tähän mennessä poikkeuslupaa yhteensä yhdelletoista eläimelle. Etelä-Savosta ei ole tullut yhtään hakemusta.

Tulevaa muutosta ennakoiden poikkeusluvat sudenpyyntiin piti hakea perjantaihin mennessä Suomen Riistakeskukselta. Lopullinen haettujen lupien määrä varmistuu maanantaina.

Lupia päästään käsittelemään asetuksen tullessa voimaan. Riistakeskus selvittää tapauskohtaisesti perusteet poikkeuslupien myöntämiselle, ja niitä voidaan myöntää vain vahvoihin, vakiintuneisiin ja elinvoimaisiin susilaumoihin, joista on käytettävissä kannanseurantatietoa.

Kannanhoidollinen poikkeusluvan mukainen pyyntikuukausi tulee olemaan maaliskuussa 2015. Pyyntiaika tullaan rajaamaan enintään 21 vuorokautta kestäväksi.

Riikka Nurmi Yle Savo 

(Lähde: www.yle.fi)
http://yle.fi/uutiset/ita-suomeen_haettu_useita_poikkeuslupia_sudenpyyntiin/7728601 

Suden epäillään liikkuneen Sulkavalla

 
Sulkavan suunnalla on todennäköisesti liikkunut susi vuodenvaihteen tienoolla. Eläimestä on sekä näkö- että jälkihavaintoja. Myöhemmin suden havaittiin liikkuneen Orimattilan puolella Tuuliharjan lähellä.
Mäntsälässä tehtiin susihavainto myös viime keväänä Ohkolassa, jolloin saatiin sekä silminnäkijä- että jälkihavaintoja.

Suden jäljet erottaa suuren koiran jäljistä muun muassa määrätietoisen kulun sekä pitkän askellusvälin perusteella. Ohkolassa askellusväliksi mitattiin 75-80 senttimetriä.

(Lähde: www.mantsalanuutiset.fi)
http://www.mantsalanuutiset.fi/artikkeli/258666-suden-epaillaan-liikkuneen-sulkavalla