Suomen laajin ja ajantasaisin susiaiheinen uutissivusto
torstai 21. toukokuuta 2015
Juha, 47, pakeni petoa kaivuriin: susi tuijotti vain 20 metrin päässä – katso kuva
Suden kohtaaminen oli metsäkoneyrittäjälle ihmeellinen hetki.
Metsäistutuspuuhissa ollut
Juha Sirkkala kohtasi suden lähietäisyydellä Porkkalassa Kirkkonummella keskiviikkoiltana.
– Olin kylvämässä kaivinkoneella mäntyjä, kun näin suden noin 20
metrin etäisyydellä. Menin koneen koppiin ja pysyttelin siellä
parikymmentä minuuttia, kunnes susi häipyi aukean suuntaan noin 300
metrin päähän, mahdollisesti peuroja etsimään. Kauempana näkyi myös
hirvi, hän kertoo.
Orimattilalainen 47-vuotias metsänviljely-yrittäjä Sirkkala näki suden elämänsä ensimmäisen kerran.
– Sen verran pelottava ja erikoinen tilanne oli, että lähetin
viestejä vaimolle ja neljälle pojalleni, että täällä ollaan kunnossa,
vaikka susi on tuossa lähellä, hän kertoo.
Susi oli Sirkkalan mukaan hyväkuntoinen ja rauhallinen.
– Se repi hieman puunkarahkoja. Päätin toimia luonnon ehdoilla ja
armoilla ja odottelin, että susi poistuu kauemmas enne kuin jatkoin
töitäni, hän kertoo jännityksen jo lauettua.
Luonnonvarakeskuksen tutkija
Samuli Heikkinen ei pelkän kuvan perusteella pysty vahvistamaan sataprosenttisella varmuudella, onko Sirkkalan kohtaama eläin susi.
– Kyllä tuosta kuvasta voi sanoa, että suden näköinen se kovasti on, hän sanoo.
Sirkkalan kertoma tarina on Heikkilälle tuttu.
– Näitä tapaamisia tulee usein juuri näin. Täällä pohjoisempana
varsinkin turvesoilla työskentelevät näkevät usein susia turvekoneiden
liepeillä, Oulun yliopistossa työskentelvä Heikkinen jatkaa.
Hänen mukaansa tähän aikaan vuodesta yksin liikkuvat sudet ovat
usein nuoria yksilöitä, jotka etsivät kumppania ja omaa elinaluettaan.