tiistai 14. tammikuuta 2014

Köyliöstä löytyi kapinen susi

Tiistai 14.1.2014 klo 18.43
Köyliön Vuorenmaan kylästä Satakunnassa on löytynyt kuollut ja karvaton naarassusi, kertoo poliisi.
Sudessa ei ollut merkkejä vammoista, joten sen epäillään kuolleen kettukapin aiheuttamaan karvanlähtöön ja kylmyyteen. Alueella saattaa liikkua useampiakin kapisia susia, koska siellä on poliisin mukaan tehty niistä useita havaintoja.
Kuollut susi löytyi syrjäisellä paikalla olevan ulkorakennuksen sisällä olevan pahnakasan päältä, poliisi kertoo tiedotteessa. Rakennukseen oli jälkien perusteella mennyt kaksi sutta ja vain yksi oli tullut ulos.
Susi toimitetaan Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitokselle jatkotutkimuksia varten.
STT

(Lähde: www.iltalehti.fi)
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014011417930968_uu.shtml
  |

Poliisilta ei apua – Perho haluaa vähentää susia nyt poikkeusluvin

Perhon kunta haluaa riistanhoitoyhdistuksen hakevan pikaisesti poikkeuslupaa susien vähentämiseksi. Kunta teki joulukuussa poliisille harvinaisen virka-apupyynnön, jossa se pyysi poliisia poistamaan pedot asutuksen läheltä. Toive ei toteutunut.

Kuvakaappaus Riistakeskuksen internetsivulta.
Kuva: Yle
Perhon kunnanhallitus halusi virka-apupyynnöllä turvata kuntalaisten elinympäristön ja vapaan liikkumismahdollisuuden. Kunnassa oli tehty useita susihavaintoja asutuksen lähellä ja pihapiireissä.
Poliisi ehdotti kuitenkin, että kunta yksin tai yhdessä riistanhoitoyhdistuksen kanssa hakisi mainitsemillaan perusteilla poikkeuslupaa Suomen riistakeskukselta. Poliisilaki antaa poliisille oikeuden ottaa kiinni tai lopettaa eläin, joka aiheuttaa vaaraa ihmisen hengelle tai terveydelle. Poliisihallituksen kirjeessä muistutetaan kuitenkin, ettei pykälää saa käyttää luontodirektiivien kiertämiseen eikä yksilöimättömän uhan tunteminen anna perustetta pykälän soveltamiseen.
Toistuvasti samassa pihassa vieraileva tai ihmisiä karttamaton petoeläin voi aiheuttaa poliisille toimintavelvollisuuden. Perhon kunnanhallituksen lähettämässä virka-apupyynnössä ei kuitenkaan ollut määritelty tarkemmin, mistä petoyksilöistä tai laumasta on kyse, totesi poliisilaitos vastatessaan Perhon virka-apupyyntöön.
Nyt kunta kääntyy riistanhoitoyhdistyksen puoleen ja toivoo sen hakevan poikkeuslupia. Riistanhoitoyhdistys päättää asiasta tammikuun lopulla.

Lue myös

Kuvassa Helena Mehtälä Yle Keski-Pohjanmaa 

(Lähde: www.yle.fi)
http://yle.fi/uutiset/poliisilta_ei_apua__perho_haluaa_vahentaa_susia_nyt_poikkeusluvin/7030554