Keski-Pohjanmaan käräjäoikeus alkoi 2. lokakuuta käsitellä Perhon yli vuoden takaista susijahtia valmisteluistunnolla. Törkeästä metsästysrikoksesta on syytteessä jahtiin osallistuneet 15 miestä. Syyttäjä vaatii heille ehdollista vankeusrangaistusta ja sakkoa törkeästä metsästysrikoksesta. Lisäksi syytetyt tulee tuomita vähintään kuuden vuoden metsästyskieltoon. Suomen Kuvalehti kävi Keski-Pohjanmaalla, kun jahdista oli tullut valtakunnan uutinen. Juttu on julkaistu ensimmäistä kertaa SK:ssa 7/2013.

Pariskunta hymyilee toisilleen maalaistalon pihanurmikolla kaasugrillin edessä. Punamullalla sivellyn talon nurkalta kurkistaa riippakoivu, takana on niittylaidun ja metsää. Perhealbumin kuvassa aurinko paistaa, elämä maistuu Ekille ja Tainalle Halsualla Keski-Pohjanmaalla.

”Eki oli kova metsästäjä. Hän grillasi mielellään itse kaatamaansa riistaa ja teki siitä paljon muutakin ruokaa”, Taina sanoo.

Metsästys kuului yhtä luontevasti karjatilan elämään kuin kahdenkymmen lypsävän lehmän hoitokin.

”Aina meillä on oltu metsällä. Eki nautti metsässä liikkumisesta kaikin tavoin, aurasi työkseenkin UPM:lle metsäteitä ja oli aina hän valmis lähtemään kun soitettiin.”

Eki oli halsualaisen metsästysporukan pomo – ronski kaveri, muttei kiero, kovaluontoinen ja jämäkkä päätöksissään. Ja antoi kuulua, jos joku laisti siitä mistä sovittiin, pitkäaikainen metsästyskaveri Antti (nimi muutettu) muistelee. Oli siis itsestään selvää, että hän oli mukana lauantaiaamuna 19. tammikuuta [2013]. Silloin vajaa parikymmentä kokenutta metsästäjää lähti yhteistuumin laittomaan susijahtiin Halsualla ja sen naapuripitäjässä Perhossa.

Jahdin seuraukset kasvoivat valtakunnalliseksi uutiseksi. Poliisi ja rajavartiosto lopettivat jahdin sunnuntaina 20. tammikuuta voimakkain ottein.

Sunnuntain ja alkuviikon aikana he pidättivät kuusi metsästäjää törkeästä metsästysrikoksesta epäiltyinä. Sitä ennen metsästäjät olivat surmanneet kolme sutta. Niistä kaksi oli halsualaisten hallussa, yksi löytyi perholaisten pakastimesta.
 
Vajaan 3000 asukkaan Perho on susikiistan keskipisteessä. Kuva Konsta Leppänen.

Keski-Suomesta Kokkolaan vievä valtatie kulkee Perhon läpi ja jatkaa liikenneympyrän kautta kohti naapuripitäjää Halsuaa. Talvi on imenyt maisemasta värit. Mustia latoja, valkoista suota ja peltoa. Tykkylumen kattama männikkö seisoo elottomana. Takana on korpea ja suota niin paljon kuin jaksaa hiihtää.

Tällainen oli tuo jahtipäiväkin. Susia oli runsaasti, Antti kertoo. Paikalliset metsästysseurat olivat anoneet niille toistuvasti mutta turhaan kaatolupia. He väittivät susien tottuneen vaarallisella tavalla ihmisiin ja liikkuvan yhä lähempänä asutuksia ja karjalaitumia.

”Ainahan täällä on susia liikkunut, muttei tällaisia jopa yli kymmenen eläimen laumoja. Tämä susiporukka oli pyörinyt kauemman aikaa näillä nurkilla. Perjantai-iltana tuli tieto, että se oli nyt tuolla Perhon yhteismetsäalueella. Päätettiin lähteä katsomaan. Ei näille lupia haettu. Se on ihan turhaa touhua. Mitä tahansa kerrotaan, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos vastaa, ettei täällä susia ole.”
 
Metsästäjä keskustelee juuri löydetyistä sudenjäljistä Perhon ja Halsuan rajaseudulla. Kuva Konsta Leppänen.
Halsualaiset lähtivät hiihtäen Ekin johdolla Perhon ja Halsuan rajamailla sijaitseviin laajoihin yhteismetsiin. Kolme miestä jäi kiväärien kanssa passiin odottamaan susia, Antti hiihteli kaikille miehille aiemmilta metsästysretkiltä tutussa maastossa jälkiä etsien. Niitä oli vaikea havaita, lunta oli satanut.

Kymmenen ja yhdentoista välillä Antti kuuli muutaman laukauksen. Kaksi sutta kaatui. Perholaiset surmasivat samaan aikaan yhden. Jahti jatkui seuraavana päivänä, mutta sudet eivät enää osuneet tähtäimeen.

”Eki tuli jahdista hyvällä tuulella”, Taina muistelee. ”Viikonloppu sujui mukavasti. Mutta maanantaina poliisi sitten tuli. Se oli järkytys. Katselin vain kun maija ajoi pihalle. En osannut tehdä mitään.”

Poliisit olivat asiallisia, katsoivat paikat läpi järjestelmällisesti ja tiesivät tarkkaan mitä etsivät. ”He veivät aseet ja panokset. Ja Ekin. Minä ajattelin, että yhden illan pärjään eläinten kanssa yksin, mutta romahdinkin siitä Ekin viemisestä täysin. Jalat menivät alta, menin äidin kanssa lääkäriin.”

Eki palasi torstaina pidätyspaikasta Kokkolasta muuttuneena miehenä.

”Hän pelkäsi kaikkea, veti sälekaihtimet kiinni ja hioi kädellään pöydänpintoja ettei niissä vain ole kuuntelulaitteita. Hän oli varma, että poliisi tarkkaili kotia.”

”Navetalla hän merkkasi kaikki tilan lehmät, jotta ne tunnettaisiin kun hän menee vankilaan. Pidätysajan oloistaan hän puhui ylikehumalla. Oli älyttömän hyvä ruoka, hyvää kohtelua, pääsi tupakalle ja suihkuun. Se johtui siitä, että hän luuli että meitä kuunnellaan koko ajan. Kuulusteluista hän ei puhunut mitään.”

”Sen haluaisin tietää, mitä hänelle niissä tapahtui”, Taina pohtii. ”Mutta muuten hän oli ihana, hoiti tilan työt kuten ennenkin. Oli hyvä kun hän oli kotona.”
 
Perhon susiparlamentti St1-asemalla hiljenee heti kuvaajan saapuessa. Kuva Konsta Leppänen.
Eivät kuulustelut kovin pehmeitä olleet, niin ikään syytteen saanut Antti muistelee.

”Sanoivat, että jos et ole yhteistyökykyinen, jäät tänne. Melkein joka miehellä oli karjaa. Kun sanoimme, ettei emäntä selviä tilan töistä yksin, kehottivat kääntymään sossun puoleen. Mutta ei täällä sydänmailla mitään sossuja ole.”

Susien jahtaajat olivat muuttuneet jahdatuiksi. Lehdet tuomitsivat miehet, muistuttivat törkeän metsästysrikoksen rangaistuksista: vankeutta neljästä kuukaudesta neljään vuoteen.

Ekiä pelotti. Ajatus vankilaan joutumisesta sai tunnollisen miehen suunniltaan, uskovat Taina ja Antti. Miten perhe silloin pärjäisi? Myös mahdollinen metsästysoikeuden menetys 3–10 vuodeksi masensi.

”Lauantaina pelkotila kasvoi”, Antti muistelee. ”Eki sanoi, että heitä kuunneltiin koirien tutkapannan kautta. Yritettiin tyynnytellä. Mutta silmät sillä oli jo tyhjinä, ei se kuunnellut.”

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Ekin ahdistus kasvoi yli äyräiden. Puoli yhdeltä laukaus kajahti navetan takana pellolla. Taina oli mennyt tuntia aikaisemmin nukkumaan. Perheen 18-vuotias poika juoksi heti paikalle ja soitti hätänumeroon.
 
Taina-vaimon mukaan Eki jätti Halsuan metsästysseuralle kirjeen ennen kuin ampui itsensä. Kuva Konsta Leppänen.
”En minä sitä osannut aavistaa, ainahan Eki meni noihin aikoihin iltatarkastukselle. Oliko miettinyt tätä jo siellä putkassa, vai napsahtiko nyt vain jotain päässä?”

Poliisi toi Ekin verisen lakin seuraavana päivänä. Luovutetut aseet ovat yhä takavarikossa.

”Enkä niitä tarvitse takaisin. Enkä ole siellä navetan takana vielä käynyt. Ehkä se pitää vielä tehdä.”

Avioliitto oli hyvä, Taina sanoo.

”Kyllä minä tästä olisin jo ajat sitten lähtenyt, jos olisin ollut lähteäkseni. Niin paljon on yhdessä kestetty, ja olisi kestetty vieläkin. Kirjeen hän jätti, jossa kertoi että rakasti meitä yli kaiken, ja pyysi anteeksi. Se tuntui hyvältä, että sai jonkun selityksen.”

Eki jätti jälkeensä toisenkin kirjeen, jonka vaimo vakuuttaa aidoksi. Se on Halsuan metsästysseuralle osoitettu poliittinen kannanotto. Sen hän pyysi saattamaan julkisuuteen, koska ”mä lähden nyt autuaammille metsästysmaille”. Suomen Kuvalehti on saanut tutustua alkuperäiseen kirjeeseen. Vahvoilla, selkeillä harakanvarpailla se kehottaa syyttämään vihreitä ja EU:ta tästä kaikesta.

”Tää kaikki johtakoon siihen että minä oon todella se ennakkotapaus eikä susi.”

Eki haudattiin Halsualla viikko sitten. Hautajaisista tuli hiljainen mielenosoitus. Siihen osallistui 150–200 henkilöä. Se on paljon Halsualla, jossa on 1 250 asukasta. Siellä ja Perhossa vallitsee nyt koko yhteisön kattava sokki ja kapinatunnelma, asukkaat kertovat.
 
Suomen pystykorva Perhon maatalousoppilaitoksen koiratarhalla. Kuva Konsta Leppänen.
Susien kaatoon tartutaan ankaralla kädellä ja lupia myönnetään niukasti, koska Suomen susikanta on Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen arvioiden mukaan romahtanut reilussa viidessä vuodessa 250–300:sta alle 150:een. Suden salakaato on törkeä metsästysrikos. Mutta miksi se on nostattanut suuren osan yhteisöstä tukemaan kaatajia?

”Paikallisten mitta on täyttynyt ja on mennyt jo lasista ylikin. Eihän tällaista olisi voinut muuten tapahtua”, jahtiporukan hyvin tunteva perholainen metsästäjä sanoo.

SK tapasi jahdista tietäviä ja siihen osallistuneita perholaisia ja halsualaisia Halsuan kunnantalolla. Kukaan heistä ei halunnut esiintyä omalla nimellään eikä tavata kotonaan. Rikosepäilyt ovat kesken, ja epäluulo syvää. Myös ”luontoterroristien” kostoiskuja pelätään.

Susijahti on jo kasvanut susia suuremmaksi kiistaksi, asukkaat muistuttavat. Kyse on pitkään kyteneestä katkeruudesta, joka on nyt purkautunut avoimeksi uhmaksi ja kansalaistottelemattomuudeksi. Juopa menestyjien ja sinnittelijöiden kesken on kasvanut syvemmäksi kuin ehkä koskaan itsenäisen Suomen historiassa.

Lainkuuliaisuus rapisee koska oikeusnormit eivät vastaa yhteisön yleistä oikeustajua. Esivallassa ja poliittisessa johdossa ei nähdä enää juuri mitään, mitä voisi kunnioittaa.

Kapinahenki kasvaa, koska ”meistä koskevista asioista päättävät ihmiset, jotka eivät tiedä meistä ja oloistamme mitään”, halsualaiset ja perholaiset sanovat.
 
Perhon koulun oppilaat hiihtävät kunnan keskustassa. Kuva Konsta Leppänen.
Ekin leski Taina tiivistää:

”Maatalon emäntänä en halua susia laitumilleni ja pihoilleni. Mutten minä susia vihaa, enkä poliiseja. Susi on susi, komea ja viisas eläin. Minkä se luonnolleen mahtaa. Ja poliisit tekivät sen, mikä heidän työhönsä kuuluu. Mutta se ylempi taso, sitä minä vihaan, hyysäämistä ja typeriä lakeja. Kaikki päätökset tehdään meitä ylempänä, meillä ei ole niihin mitään sanomista.”

Artturi Järviluoman näytelmässä Pohjalaisia koppava ja ankara vallesmanni tulee ketään kuuntelematta, mitään ymmärtämättä vangitsemaan kyläläisiä. Perhossa ja Halsualla koettiin, että susijahtiin puututtiin samalla tavalla. Kapinoimassa eivät ole kiihkoilijat, vaan tavalliset ihmiset, isännät ja emännät, joiden mitta on täynnä. Halsua ja Perho ovat läpitunnollisia, vanhoillisia pohjalaisia pitäjiä, joissa työn ja rehellisyyden arvostus on korkeaa. Jumala, isänmaa ja lainkuuliaisuus ovat korkeassa kurssissa. Se on syvintä keskustalaista sydänmaata, alkiolaisuuden perikuva.

Eikä kiista rajoitu Halsuaan tai Perhoon, asukkaat muistuttavat. Suomi on täynnä niiden kaltaisia kuntia, joissa räjähdys kytee ja etsii tietään ulos.

Paikallisia kismittää ylimitoitettu tapa, jolla sudenkaatajia otettiin kiinni. Operaation suuruus ei heidän mielestään ole missään suhteessa siihen, miten poliisin voimavaroja yleensä käytetään. Lähimmille poliisiasemille, Kannukseen ja Kokkolaan on yli sadan kilometrin matka.

 Kun perholainen mies katosi yhdeksän vuotta sitten epäillyn henkirikoksen uhrina, etsintöjä tekivät vapaaehtoiset kyläläiset talkoovoimin – ei poliisi. Siitä katkeruus kuohahti yli: kun normaalisti poliisia ei saa tutkimaan ryöstöä tai varkautta, nyt susimiehiin iskettiin suurella joukolla helikopterien avulla.

”Joka puolella tapetaan ihmisiä, varastetaan omaisuutta, ja me ollaan nyt suurimpia syntisiä. Emme me susia vihaa, vaan sitä että joku on luonut tällaisen tilanteen jonka seurauksena susi on päästetty ihan ihmisten viereen, eikä suostu sitä purkamaan. Yksikään metsästäjä ei sano, että sudet pitäisi tappaa viimeiseen asti. Mutta meidän näkövinkkelistämme taajamien ihmiset ja sudet ovat meitä tärkeämpiä. Siltä tuntuu, että ainakaan susi ei ole tässä suojelupelissä voittaja.”

Susia väitetään jahdatun moottorikelkalla. Antti sanoo panevansa kaksi sormea raamatulle, ettei jahdissa ollut ainuttakaan kelkkaa vaan susia ajettiin hiihtämällä. Moottorikelkkaa voidaan käyttää Lapin susijahdeissa, joissa maasto on tasaista jänkää. Tässä jahdissa maasto oli risukkoista, täynnä louhikkoa, syviä metsäojia ja muita maastoesteitä, joiden takia kelkka on käyttökelvoton väline.

”Ei sinne mitään asiaa ollut moottorikelkalla. Lumitilanne on huono, maassa lunta 20-30 senttiä, kelkka olisi kivessä ja kannossa heti. Saattaa olla, että ovat kelkalla ajaneet pitkin metsäautoteitä jälkiä etsimässä, mutta itse jahti tapahtui hiihtämällä”, Antti ja perholainen metsästäjä sanovat.

Susien ajaminen kiinni hiihtämällä onnistui metsästäjien mielestä puolestaan siksi, että ne olivat niin kesyjä: eivät paenneet, vaan jäivät parinkymmenen metrin päähän näreen taakse kurkkimaan seuraajiaan.

”Ennen kun ne lähti makuuksilta, ne meni neljän viiden metrin loikilla karkuun niin että turkki pölisi. Mutta kymmenkunta vuotta sitten sudet muuttuivat yhtäkkiä kesyiksi.”

Vuonna 1982 perustettuun Salamajärven kansallispuistoon on istutettu yli 30 vuoden ajan metsäpeuroja, joita on nykyään viitisensataa. Metsästäjät – muutkin kuin syytetyt – epäilevät vahvasti, että alueelle on vuosien mittaan laskettu nuoria tarhasusia.

”Se on peurojen vasomisaluetta. Niistä olisi nuorten susien nätti näppiä saalista, sen tarhasudetkin oppivat.”

Metsästäjät vaativat, että nyt tapetuista susista otetaan dna-näytteet ja niitä verrataan esimerkiksi Ranuan ja Ähtärin eläinpuistojen susien dna:han.

”Raadot ovat poliisilla. Verinäytteet ammutuista susista on otettu. Nyt olisi helppo verrata. Kyllä se dna nyt tutkitaan. Siitä aiomme pitää huolta. Ja seurataan vastedes tarkemmin niitä vieraita autoja, joita täällä metsäautoteillä liikkuu. Eikä päästetä niitä hyvin helposti jatkamaan touhujaan”, miehet sanovat.

Pienissä pitäjissä tunnetaan, että ote asioihin on karannut omista käsistä kokonaan. Kunnallinen itsehallinto menetettiin ensin EU:lle, sitten isommille kuntakeskuksille. Entistä enemmän asioita ohjaavat kaukaiset kasvottomat ”herrat”.

Vähäkin jäljellä oleva sananvalta omiin asioihin menee sitä mukaa kuin kuntauudistus etenee. Poliisikin on jo kadonnut. Kun huoltoasemalle ilmestyy varkaita, tai kotiin murtaudutaan, kestää ennen kuin partio on paikalla toteamassa, että mitään ei voi tehdä mutta onneksi kenellekään ei käynyt pahemmin.

Muutokset taotaan käskyiksi: ylimielisesti, komentamalla ja kuuntelematta. Ne tuodaan kaukaa ja ymmärtämättä lainkaan, miten ne satuttavat.
Niin susilupa-asiatkin. Perholaismetsästäjän arvio on, että Perhossa on 10-12 sutta.

”Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen mielestä ei ole ainuttakaan”.

Tapaamistamme edeltävänä päivänä metsästysseurueet ovat olleet taas susijahdissa – mutta tällä kertaa etsimässä tuoreita jälkiä. Vieraille halutaan näyttää, että seudulla liikkuu susia.
Jälkiä löytyykin. Peräti kuudet.

”Mutta on kuin kuuroille korville puhuisi.”

Perholainen metsästäjä kertoo esimerkin karhunkaatoluvan anomisesta.

”Sitä ei myönnetty sillä perusteella, ettei täältä ole pentuehavaintoja. Mutta meillä oli yhdeksän havaintoa, ja tarkistin että ne oli sinne lähetetty ja löytyivät tietokannasta.”

Katkeruuden aiheita riittää täyslaidalliseksi. Vaikka asiat sanotaan rauhallisesti, äänistä kuultaa viha ja turhautuminen. Tapa jolla Suomen Natura-luonnonsuojelualueet ovat syntyneet ja pantu täytäntöön, valitukset pääosin hylätty. Voimattomuus suurten valtionyhtiöiden intressien edessä; Vapo ottaa suot ja jättää sotkut. Metsähallitus hakkaa metsää tavalla, josta yksityinen metsänomistaja joutuisi vankilaan. EU:n maaseudulle tuoma järjetön byrokratia sekä toistuvat tarkastukset ja rasitteet. Tiloille tunkeutuvat ”luontoterroristit”. Maiden läpi vedellään kelkka- ja vaellusreittejä, niitä hyödyntävät jokamiehen oikeuden nimissä erilaiset luonto-, elämys- ja marjayrittäjät.

EU:n laiduntamispakko määrää, että karjaa on laidunnettava ulkona vähintään 60 vuorokautta. Toisaalta eläinsuojelulaki kieltää, ettei karjaa saa pitää turvattomissa oloissa.

”Käytännössä on siis mietittävä, kumpaa lakia rikkoo. Sudelle ja karhulle laaditaan kannanhoitosuunnitelmia, mutta pitäisiköhän maaseudun ihmisellekin suunnitella sellaisia? Ainakin täällä syrjäseudulla sellaisia tarvittaisiin. Maataloudessa sanelu on ihan arkipäivää. Ihmiset on pantu selkä seinää vastaan. Pikku hiljaa on painettu maaseudun arkun kansi kiinni.”

Juttu on julkaistu ensimmäistä kertaa Suomen Kuvalehden numerossa 7/2013.

(Lähde: www.suomenkuvalehti.fi)
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/katkera-kapina-pohjalaisten-susijahti-johti-kohuun-ja-kuolemaan/?shared=4622-0d3bc71d-500