lauantai 4. lokakuuta 2014

Poliisi: eläimet yöksi sisälle



Pohjois-Karjalan poliisi kehottaa susialueilla asuvia laittamaan tuotantoeläimet yöksi sisätiloihin. Sudet ovat tappaneet perjantaiaamuna kolme lammasta Tohmajärvellä. Lampaat olivat olleet yön katoksessa. Paikallisen riistanhoitohyhdistyksen edustajan mukaan alueella on ollut kaksi aikuista ja kaksi pienempää sutta. Poliisi kehoittaa että alueilla, joissa tiedetään liikkuvan susia, tuotantoeläimet siirrettäisiin ainakin yön ajaksi tuotantoeläinrakennuksiin.

Sudet tappoivat 3 lammasta Tohmajärven Timolantiellä perjantaina 3.10.2014
klo. 06.00 - 09.00 välisenä aikana. Tapetut lampaat olivat jalostusuuhia.
Yön ne olivat viettäneet katoksen alla ja siirtyneet päivän valjettua
pellolle. Yksi tapetuista lampaista oli noin 150 metrin päässä asuintalosta.

Vahingot kävi paikan päällä toteamassa edustaja paikallisesta riistanhoitoyhdistyksestä. Hänen mukaansa, alueella oli ollut kaksi
aikuista sutta ja kaksi pienempää sutta (pentua).

Poliisi toivoo, että alueilla, joissa tiedetään liikkuvan susia, tuotantoeläimet siirrettäisiin ainakin yön ajaksi tuotantoeläinrakennuksiin. On hyvin todennäköistä, että kyseiset sudet
saattavat pyrkiä jatkossakin hankkimaan ravintonsa tuotantoeläintiloilta.
Jos suurpedot aiheuttavat tuotanto- tai kotieläinvahinkoja, niistä tulee
ilmoittaa heti joko alueensa maaseutuasiamiehelle, petosyhdyshenkilölle tai
poliisille. Riistaeläimen aiheuttamat vahingot tutkitaan aina viipymättä paikallisen maaseutuasiamiesten toimesta. Myös poliisi kirjaa aina vahinkotapauksista tutkintailmoituksen. 

(Lähde: www.radiorex.fi)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti