maanantai 12. lokakuuta 2015

Riistanhoitoyhdistykset: Metsästyskoiria tappavat susilaumat poistettava

 

Yläsavolaiset riistanhoitoyhdistykset vaativat metsästyskoirien kimppuun käyvien liian rohkeiden susien tappamista. Yhdistykset ovat allekirjoittaneet yhteisen kannanoton, joka on julkaistu Iisalmen Sanomissa. 

 

susi silmät
Kuva: Yle
Yläsavolaiset riistanhoitoyhdistykset vaativat tiukempia päätöksiä susikannan hallintaan. Yhdistykset ovat julkaisseet Iisalmen Sanomissa yhteisen kannanoton, jossa vaaditaan sellaisten susilaumojen tappamista, joilta puuttuu ihmisarkuus ja jotka ovat ottaneet koirat ja muut kotieläimet ruoakseen.

Metsästäjät kokevat että heidän oikeuksiaan poljetaan, koska metsästyskoirien suojaamiseksi ei ole tehtävissä mitään. Sudet ovat syöneet tänä syksynä alueella neljä metsästyskoiraa. Riistanhoitoyhdistysten mukaan Ylä-Savossa liikkuu vähintään kuusi susilaumaa, joissa on arviolta 15-20 sutta. Lisäksi on tehty havaintoja yksittäisistä susista.

Iisalmen Sanomien mielipidesivulla julkaistussa kannanotossa muun muassa ihmetellään, kuinka joillakin alueilla voidaan lähteä hirvimetsälle. Havaintojen mukaan hirviporukan äänet ja liikkeet eivät pelota susia sivummalle, vaan ne käyvät entistä rohkeammin kiinni ihmisten lähelläkin oleviin koiriin.

Yhdistysten mukaan asiasta päättävien tahojen on puututtava tilanteeseen, koska kohta se ei ole kenenkään hallinnassa.

Keijo Salokangas Yle Savo

(Lähde: www.yle.fi)
http://yle.fi/uutiset/riistanhoitoyhdistykset_metsastyskoiria_tappavat_susilaumat_poistettava/8366858 
  

1 kommentti:

  1. Täytyy todeta että alkaa ahdistamaan kun ei uskalla enää turvallisin mielin metsään koiraa laskea . Ketä kiittäminen näitä luonnon suojelijoita joita asia ei millään tavoin kosketa , muuta kuin aatteen vuoksi. pienempi susikanta on aiemminkin ollut ihan riittävä. kyllähän susi suomen luontoon kuuluu ,mutta asiallisempi kantakoko.

    VastaaPoista