torstai 29. tammikuuta 2015

Poliisi etsii sutta Kotkassa

 

Poliisin mukaan Kotkan Kyminlinnan alueella on nähty mahdollisesti susi. Poliisilla ei ole omaa näköhavaintoa eläimestä, mutta jäljistä päätellen eläin on poliisin mukaan susi. Poliisi pyytää välttämään liikkumista alueella.

 

Mittanauha ja suden jälki hangessa
Tämä suden jälki ei liity juttuun. Kuva: Yle / Markku Kuossari

Kotkassa Kyminlinnan varuskunta-alueen tuntumassa liikkuu mahdollisesti susi.

Poliisi ei toistaiseksi ole nähnyt sutta. Jälkien perusteella poliisi kuitenkin pitää todennäköisenä, että kyseessä on nimenomaan susi.

Viimeisimmän tiedon mukaan eläintä jäljitetään Kotkan Peippolassa, mistä se on liikkunut kohti Kymin lentokenttää. Poliisin mukaan susi on suuntaamassa pois päin asutuksesta.

Eläintä on jäljittämässä poliisipartioita sekä kaksi petoyhdyshenkilöä. Poliisi on pyytänyt ihmisiä välttämään liikkumista alueella.

Susihavainnoista on saatu useita ilmoituksia. Esimerkiksi hieman 12 jälkeen eläimen oli nähty liikkuvan Kymintietä Kierikkalan suuntaan. Noin tuntia aiemmin eläin nähtiin juoksemassa varuskunnan valleille päin.


Valtteri Kykkänen Yle Kymenlaakso 

(Lähde: www.yle.fi)
http://yle.fi/uutiset/poliisi_etsii_sutta_kotkassa/7768216?ref=leiki-es 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti