torstai 15. tammikuuta 2015

Salakaatajille kovat tuomiot: Ehdollista vankeutta ja vuosien metsästyskielto

Kuva: Juha Sahlgren
Keski-Pohjanmaan käräjäoikeus julkisti tänään torstaina ratkaisunsa Perhon susijahdista.
15 syytetystä miehestä 12 tuomittiin ehdolliseen vankeuteen törkeästä metsästysrikoksesta. Tuomion pituus on kaikilla 1 vuosi ja 2 kuukautta. Syyttäjä vaati tekijöille ehdollisen vankeuden lisäksi myös sakkorangaistuksia, mutta sakkoja oikeus ei määrännyt sakkoja kenellekään.

Kolmen miehen syytteet törkeästä metsästysrikoksesta hylättiin.

Tuomituista miehistä seitsemän oli Perhosta, kolme Halsualta ja kaksi Kruunupyystä. Syyte hylättiin kokonaan kahden perholaisen ja yhden vimpeliläisen miehen osalta.

Tuomitut 12 miestä määrättiin myös neljän vuoden metsästyskieltoon, joka päätty 15.1.2019. Metsästyksessä käytetyt aseet oikeus määräsi menetettäväksi valtiolle. Sen sijaan kahdelta metsästäjältä tapauksen yhteydessä takavarikoidut moottorikelkat oikeus määräsi palautettaviksi omistajilleen.

Lisäksi muun muassa metsästyksessä käytetty lippusiima tuomittiin menetettäväksi valtiolle.

Metsästys tapahtui Perhossa ilman kaatolupaa tammikuussa 2013. Maastoon vietiin jahtia varten lippusiimaa, ja metsästäjät käyttivät radiopuhelimia ja moottorikelkkoja.

Kolme eläintä ammuttiin 19. tammikuuta. Tapetuista eläimistä yksi pantiin pakastimeen ja kahta muuta yritettiin hävittää polttamalla. Oikeudenkäynnissä puolustus vetosi siihen, ettei varmuudella tiedetä, olivatko ammutut eläimet susia. Puolustuksen mukaan miehet metsästivät koirasusia.

Susi on rauhoitettu eläin.
 
Maarit Vaaherkumpu, Topi Nykänen
 
(Lähde: www.ksml.fi)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti