Susi-Kalle tukee Wassbergiä - ”Mies vastaan susi olisi reilu peli”
Kalevi Oikarainen Markku Ulander
Kalevi Oikaraisesta tuli suomalainen hiihtolegenda, kun hän voitti 50 kilometrin MM-kultaa 1970 Ylä-Tatralla. Thomas Wassberg pystyi samaan 12 vuotta myöhemmin Oslossa.
Oikarainen
on jo yli 50 vuotta kantanut lempinimeä Susi-Kalle, jonka hän sai
27-vuotiaana joulukuussa 1963. Kuusamossa liikkui poromiesten viikkoja
jahtaama häirikkösusi. Rajamies Oikaraisen korviin tuli vinkki suden
liikkeistä, ja mies lähti saman tien matkaan.
- Se oli hämärästä hämärään jahti 60-senttisessä lumessa Koillismaan lyhyessä päivässä. Hiihdin sutta kiinni koko joulukuisen päivän, oli aikamoista rämpimistä. Päivän päätteeksi ammuin sen viimeisessä valossa 60-70 metristä lintuluodikolla. Tämä tapahtui 10 kilometriä Kuusamon keskustasta kohti Rukaa. Muita susia en ole sitä ennen enkä sen koommin ampunut, ikänsä luonnossa liikkunut ja Suomen petoeläimet hyvin tunteva Oikarainen muisteli.
Oikarainen katsoo, että Ruotsin susipoliitikkaa arvosteleva Wassberg on oikealla asialla.
- On selvä, että susilaumassa ruuantarve kasvaa niin, että sitä haetaan luonnosta mistä vain ja lopulta pihoilta. Luonnossa ja pihoilla voi olla myös lapsia. Yksinään liikkuva susi on paljon vaarattomampi olento. Kanta olisi järkevää pitää koko ajan hilittynä eikä antaa sen koon muuttua hallitsemattomasti. Se johtaa vain vaikeuksiin.
Oikaraisen mukaan susiongelma on Kuusamon seudun poronhoitoalueella pääasiassa kurissa, mutta tilanne on huonompi etelään päin, kohti Kainuuta mentäessä.
- Aikanaan kun porojaan sai suojella vapaammin oli varmaa, että häiriöksi käyneeltä sudelta lähti turkki. Poromiehet pitivät kyllä siitä huolen. Nyt luvat ovat tiukemmassa.
Oikarainen painottaa, että hänestä tietty susikanta ilman muuta kuuluu Suomen luontoon.
- Ja sudenmetsästyksessä en hyväksy mitään helikoptereita, maastoautoja ja moottorikelkkoja enkä tielle ampumista. Mies vastaan susi olisi reilu peli. Niin harva nykyihminen pystyy luonnossa omin nokkineen suden kellistämään, ettei taatusti olisi sukupuuton vaaraa. On se niin vaikea homma ja taitava eläin.
- Se oli hämärästä hämärään jahti 60-senttisessä lumessa Koillismaan lyhyessä päivässä. Hiihdin sutta kiinni koko joulukuisen päivän, oli aikamoista rämpimistä. Päivän päätteeksi ammuin sen viimeisessä valossa 60-70 metristä lintuluodikolla. Tämä tapahtui 10 kilometriä Kuusamon keskustasta kohti Rukaa. Muita susia en ole sitä ennen enkä sen koommin ampunut, ikänsä luonnossa liikkunut ja Suomen petoeläimet hyvin tunteva Oikarainen muisteli.
Oikarainen katsoo, että Ruotsin susipoliitikkaa arvosteleva Wassberg on oikealla asialla.
- On selvä, että susilaumassa ruuantarve kasvaa niin, että sitä haetaan luonnosta mistä vain ja lopulta pihoilta. Luonnossa ja pihoilla voi olla myös lapsia. Yksinään liikkuva susi on paljon vaarattomampi olento. Kanta olisi järkevää pitää koko ajan hilittynä eikä antaa sen koon muuttua hallitsemattomasti. Se johtaa vain vaikeuksiin.
Oikaraisen mukaan susiongelma on Kuusamon seudun poronhoitoalueella pääasiassa kurissa, mutta tilanne on huonompi etelään päin, kohti Kainuuta mentäessä.
- Aikanaan kun porojaan sai suojella vapaammin oli varmaa, että häiriöksi käyneeltä sudelta lähti turkki. Poromiehet pitivät kyllä siitä huolen. Nyt luvat ovat tiukemmassa.
Oikarainen painottaa, että hänestä tietty susikanta ilman muuta kuuluu Suomen luontoon.
- Ja sudenmetsästyksessä en hyväksy mitään helikoptereita, maastoautoja ja moottorikelkkoja enkä tielle ampumista. Mies vastaan susi olisi reilu peli. Niin harva nykyihminen pystyy luonnossa omin nokkineen suden kellistämään, ettei taatusti olisi sukupuuton vaaraa. On se niin vaikea homma ja taitava eläin.
Pekka Holopainen
(Lähde: www.iltasanomat.fi)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti