keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Kuhmossa elää kolme susilaumaa ja useita laumoja kaupungin raja-alueilla

Marjatta Kurvinen


Kuhmossa on havaintoja kolmesta susilaumasta. Lisäksi on kaksi laumaa, jotka liikkuvat sekä Suomen että Venäjän puolella Kuhmon kohdalla. Lisäksi yksi pari asustaa Venäjän ja Suomen raja-alueella.
Tiedot perustuvat Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen, RKTL, keskiviikkona julkaisemaan arvioon Suomen susikannasta. Arvion mukaan Kainuun susikanta keskittyy edelleen Kuhmoon.
Lisäksi Sotkamossa asuu 4 suden lauma, joka on yhteinen Kuhmon kanssa.
Kuhmon susilaumoista kahdessa on neljä ja yhdessä kolme sutta.
Itärajalla liikkuvassa laumassa on toisessa 4 ja toisessa 5 – 6 yksilöä.
Kainuussa asuu yhteensä 25 – 30 sutta. Maakuntien tai valtakunnan rajan molemmin puolin liikkuvista susista puolet on laskettu kainuulaisiksi.
Pohjois-Karjalassa Kuhmon rajaa vasten elää yksi tai kaksi susilaumaa, jotka saattavat olla samaakin laumaa.
Poronhoitoalueella Kainuussa on pääsääntöisesti vain yksittäisiä susia, mutta Suomussalmen Kuivajärvellä on havaintoja myös neljän suden laumasta.

(Lähde: www.kuhmolainen.fi)
http://www.kuhmolainen.fi/Uutiset/1194872647659/artikkeli/kuhmossa+elaa+kolme+susilaumaa+ja+useita+laumoja+kaupungin+raja-alueilla.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti