lauantai 27. syyskuuta 2014

Uuhia tappaneille susille ei herunut kaatolupaa Toholammilla

 

Riistakeskus hylkäsi poikkeuslupahakemuksen kuuden suden pyyntiin. Sudet tappoivat kesällä 20 lammasta. Poikkeuslupaa haettiin karjan suojelemiseksi.



Sudet aiheuttivat Toholammilla neljä karjatalousvahinkoa heinä-elokuussa. Ne tappoivat 19 uuhta, yhden karitsan ja vasikan. Alueella on kirjattu tänä vuonna 41 susihavaintoa, joista liki puolet on tehty pihojen tai tuotantotilojen läheisyydessä.

Riistakeskus hylkäsi kuitenkin hakemuksen kuuden suden pyytämiseksi. Poikkeuslupaa haettiin karjankasvatukselle aiheutuvan erityisen merkittävän vahingon ehkäisemiseksi ja yleisen turvallisuuden vaarantumisen perusteella.

Lain mukaan poikkeuslupa voidaan myöntää vain tarkoin yksilöidyille eläimelle, joka aiheuttaa vaaraa tai huomattavaa vahinkoa. Riistakeskus katsoi, että Toholammin tapauksessa paras ratkaisu olisi petoaitojen rakentaminen. Karjavahingoille alttiit tilat voivat saada valtiolta susiaitoja.

Riistakeskus kiinnitti huomiota myös siihen, että syyskuussa tehdyistä susihavainnoista suurin osa on tapahtunut navettojen yhteydessä, joissa sudet ovat käyttäneet hyväkseen kuolleita nautoja. Nämä pihakäynnit olisivat estettävissä jos kuolleita eläimiä säilytettäisiin Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran ohjeiden mukaisesti.

Poliisi on myöntänyt Toholammin vahinkoalueelle ja sen läheisyyteen Lestijärven puolelle susien karkotusluvan. Susista yritetään tehdä arkoja säikäyttämällä ne koirien avulla.

 

Lue myös

Ari Vihanta Yle Keski-Pohjanmaa 

(Lähde: www.yle.fi)
http://yle.fi/uutiset/uuhia_tappaneille_susille_ei_herunut_kaatolupaa_toholammilla/7494661 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti