maanantai 6. lokakuuta 2014

Poikkeusluvasta suden kaatoon Sotkamossa päätös tällä viikolla

Suomen Riistakeskuksen viikko sitten saama poikkeuslupahakemus sudenpyyntiin Sotkamossa on päätöstä vaille valmis. Sotkamon pohjoisosissa metsästys on hiljentynyt susitapausten myötä.




Riistakamerakuvaa sudesta.
Kuva: Heimo Kauppinen
Suurpetojen poikkeuslupia Kainuussa käsittelevä erikoissuunnittelija Marko Paasimaa kertoo, että viikko sitten jätetty poikkeuslupahakemus sudenpyyntiin Sotkamossa on päätöstä vaille valmis.
– Viikonvaihteessa saimme viimeiset selvitykset tehtyä, ja tällä viikolla ratkaistaan myönnetäänkö lupa.

Viimeisen kahden kuukauden ajalta susista on tehty havaintoja Kainuussa etenkin Sotkamossa ja Kuhmossa. Sotkamon riistanhoitoyhdistyksen toiminnanjohtaja Jukka Kemppainen kertoo maanantaiaamuna olevansa matkalla Sumsalle, missä karhu on käynyt viikonvaihtessa särkemässä mehiläispesiä.

– Susihavaintojakin on, mutta viikonvaihteen puheita susilaumasta Kajaanin ja Sotkamon rajalla en pysty varmistamaan. Olen kehoittanut merkitsemään suurpetohavainnot RKTL:n tietokantaan.

RKTL:n suurpetohavainnot 6.10.2014.
Susihavaintoja RKTL:n suurpetohavaintokartalla maanantai 6.10.2014 aamuna. Kuva: Riistahavainnot.fi
– Susien vuoksi metsästystä koiran kanssa varotaan Sotkamon pohjoisosissa. Hankalaksi on mennyt. Joku hurjapää sinne uskaltaa koiran laittaa, mutta hiljaista oli – susitilanne rajoittaa metsästystä, Jukka Kemppainen kertoo.

 

Lue myös

Katja Oittinen Yle Kainuu 

(Lähde: www.yle.fi)
http://yle.fi/uutiset/poikkeusluvasta_suden_kaatoon_sotkamossa_paatos_talla_viikolla/7510972 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti