perjantai 21. marraskuuta 2014

Porot petojen uhreina entistä useammin

 

Ylä-Kainuussa petojen aiheuttamia porovahinkoja on ilmoitettu jo tähän mennessä huomattavasti enemmän kuin viime vuonna. Hyrynsalmella petovahinkojen määrä on jopa yli kaksinkertaistunut. Petopolitiikkaan halutaan muutosta, jotta poronhoitoelinkeino säilyisi.

 

ahmatuhoja
Ahma tappaa tai halvaannuttaa poron usein puremalla sitä niskaan tai selkään. Kuva: Tuomas Palojärvi

Hyrynsalmen kunnan maataloussihteeri Kaija Korhonen kertoo, että kunnan alueella petovahinkojen määrä on yli kaksinkertaistunut viime vuoteen verrattuna. Suurin osa susivahingoista on tapahtunut tämän syksyn aikana.

– Petojen aiheuttamia vahinkoja on kirjattu tähän mennessä Hyrynsalmella jo 144, kun koko viime vuoden luku oli 65, Korhonen vertaa.

Näistä susien tappamia poroja on 25, ahman 59 ja ilveksen 53 kappaletta. Loput raadot ovat tunnistamattoman pedon jäljiltä.

Myös Suomussalmella pedot ovat tappaneet poroja huomattavasti viime vuotta enemmän, jolloin koko vuonna petovahinkoja ilmoitettiin 271. Ilmoituksia petojen aiheuttamista porovahingoista on kirjattu jo nyt 416 kappaletta, joista susien osuus on 151. Viime vuonna vastaava luku oli 97.

Ahma on saalistanut Suomussalmella saman verran kuin susi, ahman tappamia raatoja on löytynyt tähän mennessä 152 kappaletta. Ilveksen kitaan on joutunut 34 ja karhun suuhun 71 poroa. Muita petojen aiheuttamia poronraatoja on löytynyt 8, joista ei pystytä varmuudella sanomaan, mikä peto on ollut asialla.

– Petopolitiikkaan on saatava muutos. Muuten poronhoitoelinkeino loppuu kokonaan, Korhonen toteaa.

Hallan paliskunnan poroisäntä Ari Junttila tietää myös synkän tilanteen.

– Lyhyellä ajalla on tullut paljon raatoja. Tilanne on nyt vaikeampi kuin viime syksynä.

 Poroisäntä harmittelee, ettei susien pantaseurantaa ole. Sen vuoksi laumojen liikkeet ovat täysin arvailujen varassa. Myös lumitilanne hankaloittaa susien liikkeiden seuraamista.

– Kun lunta ei ole, jälkiä ei käytännössä näy, Junttila toteaa.


Heli Sirviö Yle Kainuu 

(Lähde: www.yle.fi)
http://yle.fi/uutiset/porot_petojen_uhreina_entista_useammin/7644232?ref=leiki-es 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti