perjantai 21. marraskuuta 2014

Sutta vai sekundaa? Onko ongelmasusi sittenkin koirasusi?

 

Puhdasta sutta on kohta vaikea löytää Suomen luonnosta, lataa eläköitynyt suurpetotutkija Erik S. Nyholm. Hänen mukaansa koirasusien määrä lisääntyy koko ajan. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen tutkija ei tyrmää väitettä, mutta kaipaa todisteita.



Susi
Kuva: Yle


Erik S. Nyholmilla on vankka kokemus koirasusista.

– Minulle tuli Venäjällä syntynyt koirasusi. Sain kaikki luvat kuntoon tuodakseni eläimen tänne Suomeen. Se oli minulla reilut 14 vuotta.

Noiden vuosien aikana Nyholm pääsi tutkimaan kotioloissaan Aliisa-nimistä koirasutta.

– Sain sellaisen käsityksen, että suden ja koiran pariutuessa ominaisuudet eivät mene tasan. Vaikka eläintä voi verrata ulkomuodoltaan koiraan, sillä on kuitenkin myös suden ominaisuuksia.

Suden sekoittuessa koiraan syntyyn Nyholmin mukaan ominaisuuksia, jotka ovat hankalia.

– Normaali susihan on arka ihmisenkin suhteen. Koirasusi puolestaan ei ole arka. Se ei pelkää ihmistä, sillä on suden luonne ja voima, kuvailee Nyholm.

 

Koirasusiurokset pidettävä kiinni – haistaa susinaaraan kiiman kaukaakin


Tarkkoja koirasusien määriä eläköitynyt suurpetotutkija ei osaa sanoa. Koiran ja suden sekoittumiseen johtaneen porsaanreiän hän tiedostaa.

– Suomen koirasudet -yhdistyksen johtaja itse arvioi, että maassamme on lemmikkinä tuhat koirasutta, sanoo Erik S. Nyholm.

"Puhdasta sutta on kohta vaikea löytää Suomen luonnosta.
– Erik S. Nyholm

– Pitäisi olla sellainen määräys, että koirasusiurosta ei pitäisi päästää irti suden kiiman aikana. Se voi hyvin äkkiä pariutua suden kanssa. Silloin syntyy näitä sekapentueita.

Erik S. Nyholmin mukaan Lappeenrannasta on löytynyt tällainen sekapentue.

– Kallonmuoto, mitat, ulkomuoto. Koirasuden varmin paljastaja on dna, sanoo Nyholm.

 

Vain genetiikka paljastaa koirasuden


Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen tutkija Samuli Heikkinen ei tyrmää suurpetotutkija Erik S. Nyholmin väitettä. Hän kuitenkin ihmettelee, että mihin väite perustuu.

– Yleisestihän on tiedossa, että luonnosta on löytynyt kolme koirasutta. Kuhmosta, Parkanosta ja Juvalta.

"Genetiikka on erikoisala, jonka avulla saadaan varmin tulos. Siihen asti kaikki on arviointia ja arvailua.
– tutkija Samuli Heikkinen

– Juvan tapauksessa eläin oli tuotu ulkomailta. Se ilmeisesti karkasi, jolloin siitä tehtiin havainto. Se kuitenkin palasi takaisin omistajan luo, sanoo Heikkinen.

Tutkija Samuli Heikkinen tukeutuu koirasudista puhuttaessa geneettiseen tutkimiseen.

– Genetiikka on erikoisala, jonka avulla saadaan varmin tulos. Siihen asti kaikki on arviointia ja arvailua.

– Pitää saada ehdottomasti lisää tietoa, niitä on vaikea erottaa esimerkiksi kallon muodon perusteella, muotoilee tutkija Samuli Heikkinen.


Sanna Kähkönen Yle Kainuu 

(www.yle.fi)
http://yle.fi/uutiset/sutta_vai_sekundaa_onko_ongelmasusi_sittenkin_koirasusi/7640924 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti