tiistai 31. maaliskuuta 2015

Susi liikkuu Virroilla sitkeästi koulun lähellä karkotuksen jälkeen: "Ihmiset huolissaan"

Colourbox
wwwsusi
Kuvituskuva.

Aamulehti
 
Virroilla Vaskiveden koulun alueella liikkuu yksinäinen, isokokoinen susi. Tämä on herättänyt huolta lasten vanhemmissa ja lemmikkien omistajissa.
 
Virtain Riistanhoitoyhdistyksen puheenjohtaja Tapio Luuri sanoo, että viimeksi susi liikkui Vaskiveden koulun lähellä tiistain vastaisena yönä jälkien perusteella. Susi on useita kuukausia aiemmin nähty myös Virtain keskuskoulun lähellä.
 
- Ihmiset ovat olleet huolissaan. Lasten kyydityksestä kouluun on käyty keskusteluja, mutta ilmeisesti siihen ei ole vielä lähdetty, Luuri sanoo.
 
Susi on myös pyörinyt maatilojen pihoissa, joten lemmikkieläimet on pitänyt pitää sisällä.
 
Riistanhoitoyhdistyksellä on vain karkotuslupa, eikä lupaa tappaa sutta. Yhdistys yritti karkottaa sutta maaliskuussa. Se olikin viikon poissa, mutta tuli uudelleen koulun lähelle.
 
- Susi tuntuu olevan ongelmayksilö, eikä karkotuksella tunnu olevan merkitystä.
 
Yhdistys on anonut poikkeuslupaa suden poistamiseen, mutta ei ole sitä saanut. Suden pitää ensin todistaa aiheuttaneen vahinkoa jollekin.
 
- Niin hullua kuin se onkin, pitäisi tulla ensin vahinko ennen kuin vahinkoperusteisen luvan saa, Luuri valittelee.
 
Pääsiäisen jälkeen mökkiläiset tulevat Virroille ja heillä on paljon koiria. Riistanhoitoyhdistys on tiedottanut sudesta ja aikoo jatkaa tätä. Tähän asti suden jäljet on voinut nähdä lumessa, mutta lumien sulamisen jälkeen sen jäljittäminen vaikeutuu.
 
(Lähde: www.aamulehti.fi)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti