torstai 9. huhtikuuta 2015

Susilauma teki karua jälkeä - kuvat eivät ole herkille


Nousiaisten kunnassa asutuksen lähellä liikkunut susilauma raateli peuran rajulla tavalla.

Mauri Ikonen ja petoyhdyshenkilö Seppo Lundgren tutkivat peuran raatoa torstaina.
Mauri Ikonen ja petoyhdyshenkilö Seppo Lundgren tutkivat peuran raatoa torstaina. (JUHA LUUKKA)

Suurpetoryhmä uskoo, että sudet raatelivat Kaiselan kylässä Nousiaisissa peuran aivan kasitien tuntumassa.

- Törkeän näköinen meininki. Raato näkyi kasitielle asti. Röyhkeästi ovat sudet käyneet kimppuun siellä, missä lähellä kulkee karjaa, kertoo peuranraadon kuvannut Juha Luukka Iltalehdelle.

Paikallinen suurpetoryhmä kävi tutkimassa alueen. He arvioivat, että raatelu on tapahtunut kolmisen päivää sitten. Aikaisempien havaintojen ja savipellossa olleiden jälkien perusteella asialla oli noin neljän suden lauma.

Aiemmin alueella poliisina työskennellyt Luukka tietää, että sudet ovat aiheuttaneet aiemminkin harmia paikallisille.

- Tämä tapahtui jonkun sadan metrin päässä asutuksesta. Nämä alueen ihmisten talojen ja teiden lähellä olevat sudet ovat kyllä ongelmana täälläpäin, Luukka sanoo.


 
(JUHA LUUKKA)
MARKKU SAARINEN
markku.saarinen@ilmedia.fi

(Lähde: www.iltalehti.fi)
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015040919491993_uu.shtml

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti