keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Sudenkaatolupaa anotaan Nousiaisiin – koulukuljetuksiakin haetaan taas

 

Muutama viikko sitten sudet tappoivat kaksi lammasta Nousiaisissa. Viime viikonvaihteessa kaksi lukioikäistä kertoi nähneensä susiparin keskustan tuntumassa.



susi silmät
Kuva: Yle

Nousiaisissa on jälleen haettu koulukuljetuslupia susipelon vuoksi. Kuntaan on tullut neljä anomusta. Ne koskevat kuutta lasta.

Nousiaisten sivistysjohtaja Jyrki Lumiainen sanoo, että hakemuksia saattaa tulla vielä lisää. Kyse on Lumiaisen mukaan jokasyksyisestä asetelmasta.

Susiasiat ovat nousseet pintaan Nousiaisissa, kun pari viikkoa sitten sudet tappoivat kaksi lammasta. Viime viikonvaihteessa kaksi lukioikäistä nuorta kertoi nähneensä susiparin keskustan tuntumassa. Riistamiehet löysivät paikalta muun muassa ulosteita, joissa oli luita, karvoja ja sulamatonta lihaa.

Samaisena viikonvaihteena Nousiaisten ja Mynämäen rajalla susien oletetaan tappaneen hirvikoiran.

Nousiaisten petoyhdyshenkilö Jari Oja kertoo, että riistakamera on tallentanut kuvan sudesta neljän pennun kanssa. Lisäksi alueella oletetaan liikkuvan kahden aikuisen suden parivaljakon.

Varsinais-Suomen riistakeskus käsittelee parhaillaan vahinkoperusteista kaatolupahakemusta Nousiaisten alueelle. Päätös on odotettavissa ensi viikolla.

Sami Tammi Yle Turku 

(Lähde: www.yle.fi)
http://yle.fi/uutiset/sudenkaatolupaa_anotaan_nousiaisiin__koulukuljetuksiakin_haetaan_taas/8339156 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti