sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Metsästäjäliitto: Suomen susikanta liian suuri – havaintoja pääkaupunkiseudulla

 

Luonnonvarakeskuksen viime tammikuussa tekemän arvion mukaan Suomessa oli 35 susilaumaa. Nyt laumoja saattaa olla jopa enemmän.



Susi
Kuva: Fabrice Coffrini / EPA

Suomen susikanta on kasvanut voimakkaasti viime vuosina. Luonnonvarakeskuksen (Luke) tammikuussa tekemän arvion mukaan Suomessa oli 35 susilaumaa.

Marraskuussa Luke arvioi alustavasti susimäärän säilyneen vähintään ennallaan tai kasvaneen. Susilaumoja saattaa nyt olla jopa 43. Luke antaa täydennetyn arvionsa susikannasta joulukuussa ja lopullisen kanta-arvion ensi helmikuussa.

 

Sudet ovat tappaneet aiempaa enemmän tuotantoeläimiä


Suomen Metsästäjäliiton mukaan susien tappamien koirien ja tuotantoeläinten määrät ovat nousseet hälyttävän korkeiksi.

Sudet ovat tappaneet tänä vuonna maa- ja metsätalousministeriön tietojen mukaan jo yli 100 lammasta ja yli 40 koiraa. Kaikki koiranomistajat eivät kuitenkaan raportoi koiravahingoista, joten määrä voi olla tätäkin suurempi. Susialueilla asuvat ihmiset ovatkin huolissaan omasta, lastensa ja kotieläintensä turvallisuudesta.

Metsästäjäliitto pitää hyvänä, että hallitus on päättänyt suden kannanhoidollisen metsästyksen toteuttamisesta tulevana talvena. Susi on riistaeläin, jonka kantaa tulee säädellä samoin kuin muidenkin riistaeläinten.

 

Susia jo pääkaupunkiseudullakin


Sudet ovat levittäytyneet viime vuosina koko maahan. Susihavaintoja on tehty tänä syksynä jo pääkaupunkiseutua myöten. Länsi-Uudenmaan 10 suden lauma on yksi Suomen suurimmista.

Metsästäjäliiton mukaan kaatolupia olisi saatava vähintään kaksi lupaa laumaa kohden. Tämä merkitsisi sitä, että kannanhoidollisia lupia olisi oltava käytössä 70–80 kappaletta. Maa- ja metsätalousministeriön esitys, 39 kaatolupaa, on liiton mielestä ehdottomasti liian alhainen.

Kannanhoidollisen metsästyksen tarkoituksena on lisätä susien ihmisarkuutta ja pitää kanta kurissa, tähdentää Metsästäjäliitto.


Jukka_Sinerva Yle 

(Lähde: www.yle.fi)
http://yle.fi/uutiset/metsastajaliitto_suomen_susikanta_liian_suuri__havaintoja_paakaupunkiseudulla/8481085 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti