
Luonto-Liiton susiryhmä ja Isokummun luomulammastila järjestävät yhdessä ensi viikonloppuna susiaitatalkoot Sievin Kukonkylässä. Talkoissa rakennetaan sähköaitaa tilan lammaslaitumien ympärille.
Susiaidoilla on merkitystä sekä kotieläinten että suden suojelun kannalta. Sähköaita estää petoja pääsemästä kotieläinten kimppuun ja mahdollisten kotieläinvahinkojen ennaltaehkäisyn.
– On tärkeää ennaltaehkäistä petovahinkoja, jotta asenteet sutta kohtaan eivät kärjistyisi petoalueilla. Susiaitatalkoot ovat käytännöllistä ja myönteistä sudensuojelutyötä. Tilalliset ja vapaaehtoiset tekevät töitä yhteistyössä, kertoo Luonto-Liiton susiryhmän puheenjohtaja Mari Nyyssölä-Kiisla.
Susiaitoja on rakennettu Suomessa useita. Aitaamistarvetta on edelleen runsaasti sekä vakiintuneilla susialueilla että uusilla seuduilla, jonne sudet ovat vaeltaneet. Susiaidoista saadut kokemukset ovat olleet tähän mennessä myönteisiä.
– Lammastilamme sijaitsee petoalueella ja meidän on ollut mahdollista saada valtion kustantamana materiaalit susiaidan rakentamiseen. Aitaamalla laitumet pyrimme välttämään laiduntaville lampaille aiheutuvat susivahingot. Aita suojaa lampaita susien lisäksi myös karhuilta ja irtokoirilta, kertoo sieviläinen luomulammaskasvattaja Satu Kumpulainen.
(Lähde: www.kp24.fi)
http://www.kp24.fi/uutiset/Default.aspx?newsid=412416
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti