MMM:n petokaavailut: Suojelutavoitteista luovutaan, sudelle ja ahmalle tapporaha

18.12.2013

Suurpetokannoissa on pyrittävä "sosiaalisesti hyväksyttävään" kannankokoon ja luovuttava suojelutavoitteisiin perustuvasta kannan koosta. Näin voi summata maa- ja metsätalousministeriön tilaaman suurpetopolitiikan kehittämisarvioinnin ytimen. Keinoina sosiaaliseen hyväksyttävyyteen esitetään muun muassa löyhempää poikkeustappolupien jakoa sekä tapporahaa sudelle ja nykyään täysin rauhoitetulle ahmalle.

Ahman tappamiksi ilmoitettujen porojen määrä on noussut hurjaa vauhtia, vaikka ahman kanta ei ole juuri kasvanut. Petoarviossa ehdotetaan, että ahmoja saisi ampua poikkeusluvalla ja niistä maksettaisiin tapporahaa.
Kuva: MMM / Helsingin yliopisto / Kuvakaappaus raporttiluonnoksesta

Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin tekemä arvio julkaistaan perjantaina, vaikka ministeriö piti aiheesta tiedotustilaisuuden jo maanantaina. Raportista julkaistiin tuolloin vain tiivistelmä. Vihreä Lanka sai käyttöönsä raportin viimeistelyä vaille olevan version.
Raportin toinen kirjoittaja, Mari Pohja-Mykrä kertoo, että raportissa ilmoitettuja lukuja ja sen kieliasua tarkastetaan vielä, mutta periaatteellisiin linjauksiin ei ole tulossa muutoksia.
Sosiaalinen hyväksyttävyys nousee kehittämisarvion keskeiseksi teemaksi. Se sopii hyvin maa- ja metsätalousministeriön jo aiemmin käyttöön ottamaan tapaan perustella petopoliittisia päätöksiä.
Helmikuussa myönnettyä viiden poikkeusluvan lisäystä suden tappokiintiöön ei perusteltu susien aiheuttamilla vahingoilla, vaan niiden aiheuttamilla ongelmilla:
"Joillakin alueilla susilaumat ovat aiheuttaneet talven aikana yleistä turvattomuutta ja konflikteja", ministeriön tiedotteessa sanottiin.
Samoihin aikoihin käynnistettiin nyt valmistumassa oleva kehittämisarviointi, jonka yhdeksi päätavoitteeksi asetettiin suurpetopolitiikan sosiaalisen kestävyyden arviointi.
Kesällä kaatolupien perustelu oli ilvesten poikkeuslupakiintiön kasvattamista koskevassa muistiossa muuttunut jo lähelle nykyistä muotoa. Siinä kirjoitettiin, ettei ilveskannan biologista kantokykyä ole vielä saavutettu, mutta "sosiaalinen sietokyky" on ylitetty.
Ilvesmuistion kirjoittaja oli ministeriön ylitarkastaja Jussi Laanikari, joka näyttää olleen myös tuoreessa arvioinnissa keskeinen henkilö. Hankkeen ohjausryhmään hän ei kuulunut, mutta oli mukana kaikissa aineistonkeruutilaisuuksissa.
Näkemyksiä suurpeto-ongelmasta kerättiin suurpetopolitiikka-arviota varten niin kutsutuissa riskiverstaissa eli viidessä eri tapaamisessa, joihin osallistui kuudesta kahteentoista ihmistä. Raporttiluonnoksen mukaan kokoukset koottiin niin sanotun PAT-periaatteen mukaan eli mukaan kutsuttiin päättäviä, asiantuntevia ja toteuttavia henkilöitä.

Uusi järjestys. Paikallisten metsästäjien roolia halutaan vahvistaa petopäätöksissä.
Kuva: MMM / Helsingin yliopisto / Kuvakaappaus raporttiluonnoksesta

Raporttiluonnoksen nimilistojen perusteella jokaiseen viiteen kokoukseen osallistuivat ylitarkastaja Laanikari sekä Suomen riistakeskuksen hallintopäällikkö Sauli Härkönen. Lisäksi Tohmajärvi-Värtsilän riistanhoitoyhdistyksen suurriistavirka-avun yhteyshenkilö Pekka Kunnas oli mukana neljässä riskiverstaassa.
Kokoonpanojen perusteella metsästäjien edustus ryhmissä on ollut erittäin vahva. Metsästäjäin keskusjärjestöstä ja riistanhoitopiireistä muodostetusta Suomen riistakeskuksesta oli Härkösen lisäksi kolmessa verstaassa ainakin yksi toinenkin edustaja. Muita metsästysseurojen tai -järjestöjen edustajia oli kahdessa verstaassa kaksi ja yhdessä kolme.
Ainoastaan poronhoitoaluetta käsitelleessä riskiverstaassa ei ollut Härkösen ja toisen riistakeskuksen miehen, Harri Nordbergin lisäksi muuta metsästäjäpuolen edustusta. Sen sijaan paikalla oli kolme poromiesten ja paliskuntien edustajaa, saamelaiskäräjien edustaja ja Metsähallituksen erätarkastaja.
Ympäristö- ja luontojärjestöjen edustajat pääsivät mukaan vain yhteen kokouksista, joka oli toinen susia käsitelleistä riskiverstaista. Samassa kokouksessa oli myös vihreiden varapuheenjohtaja Anne Bland.
Toisessa susiverstaassa oli Härkösen, Laanikarin ja Kunnaksen lisäksi kaksi paikallista riistanhoitoyhdistyksen vetäjää ja Metsähallituksen edustaja.
Käytännössä paikallisten – ja itse asiassa myös asiantuntijoiden – ääntä näyttävät käyttäneen metsästäjät, lukuunottamatta poronhoitoaluetta, jossa sitä ovat käyttäneet poromiehet.
Verstaiden keskustelujen tulokseksi saatiin, että kaikkien suurpetojen suhteen petopolitiikka vaatii aktiivista ja nopeaa oikaisemista. Etenkin poronhoitoalueen ja suden osalta nykyisen petopolitiikan riskejä pidettiin monin osin sietämättöminä.
Mitä asialle pitäisi sitten raportin mukaan tehdä?
Yhtenä ongelmana nostetaan esille esimerkiksi susien poikkeuskaatoluvat. Raportin mukaan lupien myöntäminen on liian monimutkaista. Näin siitä huolimatta, että viime vuosina susien tappamiseen on myönnetty selvästi enemmän poikkeuslupia kuin niitä on saatu käytettyä.
Raportin kirjoittajien tulkinnan mukaan tämä ei kuitenkaan ole merkki siitä, että poikkeuslupia olisi myönnetty liikaa tai että petoja ei yksinkertaisesti ole riittänyt poikkeusluvalla ammuttavaksi. Selitys on tämä:
"Tämä osoittaa ongelmia poikkeusluvan käytön ehdoissa, joita täytyy edelleen kehittää vastaamaan tarpeeseen."
Poronhoitoalueelle etenkin suden poikkeuslupia on myönnetty viime vuosina kymmeniä vuosittain, monta kertaa enemmän kuin on saatu käytettyä. Käytännössä poikkeuslupia on ollut tarpeeksi koko poronhoitoalueen pienen susikannan ampumiseen. Raportissa todetaankin, että susikanta on pysynyt poronhoitoalueella "maltillisena metsästyspaineen avulla".
Raportissa ehdotetaan, että susien poikkeustappolupia pitäisi saada jakaa myös kannanhoidollisin perustein, jolloin lupia ei tarvitsisi enää perustella susien aiheuttamalla haitalla.
Ahman aiheuttamiin porovahinkoihin kiinnitetään erityistä huomiota. Ministeriön ahmojen tappamiksi merkityistä poroista maksamat korvaukset ovat singahtaneet parin viime vuoden aikana rakettimaiseen nousuun. Ahmakanta Ylä-Lapissa ei kuitenkaan ole merkittävästi kasvanut.
Arviossa kirjoitetaan, että syynä voi olla ahmakannan aliarviointi, sillä nykyinen vahinkotaso edellyttäisi vähintään kaksinkertaista kantaa. Vaihtoehtoisina selityksinä esitetään, että ahman piikkiin pannaan muista syistä johtuvia porokuolemia tai että ahmoja häiritään jatkuvasti, minkä vuoksi ne joutuvat hankkimaan koko ajan uutta saalista.
Nämä selitysmallit unohdetaan kuitenkin heti tämän jälkeen ja lähtökohtana pidetään ahman aiheuttamien porovahinkojen selittämätöntä valtavaa kasvua. Nykyään täysin rauhoitettuja ahmoja pitäisikin raportin mukaan päästä ampumaan poikkeusluvilla.
Raportin keskeinen sanoma on suurpetojen suojelun höllentäminen: suojeluperusteisesta vähittäiskantatavoitteesta pitäisi luopua kokonaan. Tilalle pitäisi ottaa "sosiaalisesti hyväksyttävä" kantakoko.
"Yhteiselossa suurpetojen kanssa ei ole kyse siitä, kuinka monta sutta, karhua, ahmaa taikka ilvestä alueella elää. Kyse on siitä, kuinka paljon ihmiset kokevat ongelmia niiden läsnäolosta", raporttiluonnoksessa kirjoitetaan.
Ajatus on tuttu jo ministeriön viime kesän ilvesmuistiosta. Toisaalla raportissa päätellään:
"Suurpedoista puhuttaessa oleellista on se, että kokevatko ihmiset ongelmia niiden läsnäolosta. Nämä ongelmat voivat olla taloudellisia, mutta enenevissä määrin sosiaalisia."
Tavoitteeksi pitäisi raportin mukaan ottaa tietyn määritellyn tavoitetason sijaan "kannan kestävä kehitys", jossa otetaan huomioon sosiaaliset, ekologiset ja taloudelliset vaatimukset.
"Kentän toimijajoukot ovat alisteisessa asemassa viranomaisten ja tutkijoiden näkemyksiin nähden niin kauan kuin suurpetopoliittisen toiminnan tärkeimpänä ja ainoana oikeana tavoitteena on suurpetolajien suotuisa suojelutaso."
Sen vuoksi valtaa halutaan siirtää asiantuntijoilta ja valtakunnantasolta paikallisille metsästäjille. Keskeinen toimija uudessa järjestyksessä olisi alueellinen riistaneuvosto, joka paitsi laatisi alueellisia suurpetojen kannanhoitosuunnitelmia, myös panisi niitä täytäntöön.
Petokantojen ekologinen kestävyys pyrittäisiin turvaamaan näin antamalla valtaa ja vastuuta alueen pedoista paikallisille asukkaille, tarkemmin sanoen metsästäjille. Paikalliset ihmiset haluttaisiin saada tuntemaan pedoista omistajuutta ja sitä kautta vastuuta, kuten raportin mukaan karhun suhteen on jo käynyt.
Esimerkiksi susireviirillä asuville maksettaisiin korvauksia. Vielä tärkeämpää olisi se, että valtio alkaisi maksamaan tapporahaa susista ja ahmoista. Poikkeusluvalla tapetusta sudesta maksettaisiin susireviirin asukkaille "suuruudeltaan huomattava" tapporaha, ahman kohdalla tapporaha menisi paliskunnalle.
Esiin tulleesta salakaadosta rangaistaisiin esimerkiksi niin, että yhdestä salakaadosta vaikkapa susireviiri menettäisi yhden tapporahan. Miten salametsästys todennettaisiin, jätetään raportissa auki.
Minkä kokoinen on sosiaalisesti hyväksytty suurpetokanta? Mitään tavoitekokoahan ei enää aseteta. Suurpetopolitiikan kehittämisarvioinnin mukaan esimerkiksi kyselytutkimusten perusteella ja salakaatojen määriä seuraamalla.

(Lähde: www.vihrealanka.fi)
http://www.vihrealanka.fi/uutiset/mmmn-petokaavailut-suojelutavoitteista-luovutaan-sudelle-ja-ahmalle-tapporaha?fb_action_ids=10151866973232057&fb_action_types=og.recommends&fb_source=other_multiline&action_object_map=[236788903164754]&action_type_map=[%22og.recommends%22]&action_ref_map=[]