maanantai 27. tammikuuta 2014

Eripuraa susien määrästä - "Koirasusien osuus yli puolet"

Karjalainen 
 
 
Sudet ja niiden aitouskin nousee keskusteluun herkästi, kun metsästäjät kohtaavat.
-  Suomen todellinen susikanta on tällä hetkellä noin 250-300 yksilöä. Niistä ainakin puolet on risteymiä eli koirasusia, sanoo Kaj Granlund.
-  Koirasusien osuus susikannassa voi olla enemmänkin kuin puolet, arvioi puolestaan Tohmajärvellä asusteleva emeritus petotutkija Erik S. Nyholm.
Tietotekniikan ja -liikenteen parissa elämäntyötään tehnyt lestijärveläinen filosofian maisteri Kaj Granlund on eläkepäivillään ryhtynyt syventymään susien filosofiaan.
Internetissä kaikkien luettavana oleva, noin 30-sivuinen julkaisu Harmaasudesta koirasuteen on jo käännetty sekä ruotsiksi että tanskaksi ja sitä käännetään parhaillaan kansainvälistä levitystä varten englanniksi. Vihkosen suosiota osoittaa se, että sitä on ladattu yli 220  000 kertaa.
Kiinnostus asioiden selvittämiseen on lähtöisin vuoden 2013 tammikuulta, jolloin perholaiset metsästäjät lahtasivat kolme sutta suunnitellussa salakaato-operaatiossa.
Granlundin mukaan Perhossa tiedettiin yleisesti, ettei ympärillä pyörivä susilauma ollut aito.
-  Tämä tapahtuma tavallaan selvensi sitä tosiseikkaa, että meillä on jotain vikaa susikannassa.
Hän tähdentää, että jos jahtiporukka on ampunut oikeita susia, niin se on rikos.
-  Mutta jos nämä eläimet olivat sekarotuisia, he tekivät susikannalle hyvän palveluksen.
Granlundin mukaan useimmat tutkijat ovat yksimielisiä siitä, että DNA ei yksin riitä erottamaan koirasusia oikeista susista, vaan rinnalle tarvitaan niin sanottu morfologinen tutkimus.
-  Morfologisesta tutkimuksesta on kysymys esimerkiksi silloin, kun koira viedään näyttelyyn ja tuomari arvostelee sen ulkonäköä, hän havainnollistaa.
Metsästäjien arviot sekä maastossa tehdyt laskennat ja Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen viralliset arviot päätyvät yhteisymmärrykseen tuskin koskaan. Noin vuosi sitten julkaistussa RKTL:n virallisessa arviossa Suomen susikannaksi arvioitiin 120-135 yksilöä.
RKTL:n erikoistutkija Ilpo Kojola toteaa, että uusi yhteenveto susikannasta valmistuu parin viikon sisällä, mutta lukemia ei voi vielä julkistaa.
-  Mutta kyllä se määrä pienemmäksi jää kuin Granlundin arvio, hän sanoo.

(Lähde: www.karjalainen.fi)
http://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/kotimaa/item/42741-eripuraa-susien-maarasta-koirasusien-osuus-yli-puolet

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti