tiistai 6. toukokuuta 2014



Jussi Leinonen/Arkisto
Keskustelun toisessa vaiheessa pohditaan muun muassa keinoja vähentää suden ja ihmisten kohtaamisia, vahinkojen ennaltaehkäisyä sekä paikallisia keinoja suden hyötyjen löytämiseksi.

Susille kaivataan siirtoja ja aitoja

Netin keskustelufoorumissa susiongelmien syynä pidetään niin haaskaruokintaa kuin rauhoitusta.

Hannu Mustonen

Susiongelmiin pitäisi puuttua ennaltaehkäisevillä toimilla. Keinoja voisivat olla susien karkotukset, petoaidat sekä rajoitukset toimenpiteisiin, jotka totuttavat tai houkuttelevat susia lähelle asutusta. Ongelmasusia pitäisi pystyä poistamaan metsästämällä nykyistä joustavammin.

Tällaista antia tarjoaa netissä oleva keskustelufoorumi (www.sudenhoitosuunnitelma.fi), jonka kautta kansalaisilla on mahdollisuus osallistua Suomen susikannan hoitosuunnitelman päivitykseen.

Suomen riistakeskus päivittää suunnitelmaa yhteistyössä Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen kanssa. Suunnitelman vahvistaa maa- ja metsätalousministeriö.

Foorumilla keskustelu käydään kahdessa vaiheessa. Juuri päättyneessä ensimmäisessä vaiheessa keskusteltiin suden ongelmallisesta käyttäytymisestä sekä toimista, joilla ongelmia voitaisiin välttää. Keskusteluun jätettiin lähes 450 kommenttia.

Toisessa vaiheessa pohditaan muun muassa keinoja vähentää suden ja ihmisten kohtaamisia, vahinkojen ennaltaehkäisyä sekä paikallisia keinoja suden hyötyjen löytämiseksi.

Ongelmaksi osoittautui suden tottuminen ihmiseen ja sen seurauksena suden tuleminen lähemmäksi ihmisasutusta. Tämä luo osalle ihmisistä pelkoa ja turvattomuutta.

Suden aiheuttamat vahingot poro- ja karjataloudelle sekä koirien tapot ovat niin ikään ongelmallisia.

Toisaalta osa keskustelijoista ei näe suden läsnäoloa ongelmallisena. He pitävät suden käyttäytymistä luontaisena ja ongelmia vähäisinä.

Ongelmakäyttäytymisen syinä pidetään haaskaruokintaa ja rauhoitusta, joiden seurauksena susi on tottunut ihmisiin. Myös hirvikannan pienuutta, susien sairauksia sekä geneettistä epäpuhtautta epäillään ongelmien syiksi.

Laajasti nousi esille myös susiasioista tiedottaminen. Tietoa halutaan susien liikkeistä ja käyttäytymisestä sekä susikannan tilasta.

Osa keskustelijoista näkee osaratkaisuna paikallisen päätöksenteon lisäämisen siten, että paikallisille annettaisiin oikeuksia ja vastuuta susikannan hoitoon.

(Lähde: www.kainuunsanomat.fi)
http://www.kainuunsanomat.fi/kainuun-sanomat/kainuu/susille-kaivataan-siirtoja-ja-aitoja/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti