tiistai 6. toukokuuta 2014

Susiryhmä esittää: susikorvaukset pois poronhoitoalueelta

Kuva: Joel Maisalmi
 
Susiryhmän mukaan susivahinkojen korvaaminen on verovarojen tuhlausta. 
Kuvan susi on kuvattu Ranuan eläinpuistossa. 
 
Luonto-Liiton susiryhmä esittää petokorvausjärjestelmän täysremonttia poronhoitoalueella.
Nykyisellään järjestelmä ei susiryhmän mukaan toimi, sillä Lapin susikannan romahdettua metsästyspaineet kohdistuvat nyt uhanalaiseen ahmaan.

Maa-ja metsätalousministeriön ahmakannan hoitosuunnitelmassa ehdotetaan ahman metsästyksen sallimista poikkeusluvilla poronhoitoalueella. Susiryhmän mukaan samankaltaisella poikkeuslupamenettelyllä poronhoitoalue tyhjennettiin aiemmin susista. Ryhmän mukaan Lapissa oli lisääntyvä susilauma viimeksi 50 vuotta sitten.

Koska mittavat tuki-ja korvausmenetelmät eivät ole tuottaneet tulosta, pitäisi ryhmän mielestä koko järjestelmä arvioida uudelleen.

– Ainakin suden osalta korvausjärjestelmä voitaisiin poistaa kokonaan, sillä poronhoitoalueella ei ole vakiintunutta susikantaa, ja alueelle satunnaisesti kulkevat yksilöt poistetaan nopeasti poikkeuslupien turvin. On vahva pelko siitä, että ahman kohdalla tulee käymään samoin, sanoo Nina Harju Luonto-Liiton susiryhmästä.

Harjun mukaan verovaroista maksettavat petokorvaukset vaikuttavat turhilta, kun korvauksetkaan eivät mahdollista susien eloa pohjoisessa.

– Pikemminkin korvauskäytäntö ylläpitää epätervettä elinkeinoa keinotekoisesti hengissä.

(Lähde: www.lapinkansa.fi)
http://www.lapinkansa.fi/Lappi/1194899395860/artikkeli/susiryhma+esittaa+susikorvaukset+pois+poronhoitoalueelta.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti