perjantai 9. toukokuuta 2014

Satakunnan sudet säästyneet uusilta kapitartunnoilta

Eteläisessä Satakunnassa pelättiin kapitartuntojen leviävän jopa koiriin, kun alueelta löytyi talvella kuollut kapinen susi. Uusia kapitartuntoja ei kuitenkaan ole havaittu.

Susi
Susi. Kuva: Yle
Eteläisen Satakunnan susilauma näyttää säästyneen uusilta kapitartunnoilta.

Huittisten ja Köyliön rajamailta löytyi talvella kuollut kapinen susi, ja taudin pelättiin levinneen myös muihin lauman eläimiin. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen mukaan kaikki viime aikojen havainnot kertovat, että sudet ovat hyväkuntoisia.

Eteläisessä Satakunnassa liikkuvassa susilaumassa on ollut 7–8 sutta. Lauma saattaa kasvaa, sillä sudet saavat näihin aikoihin uusia pentuja.

– Pentujen määrä selviää myöhemmin kesällä, tutkimusapulainen Antti Härkälä Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksesta kertoo.

Viime talvena susihavaintoja tehtiin edellistä talvea vähemmän. Talvella 2012–2013 susihavainnot herättivät huomattavaa keskustelua ja jopa pelkoa. Esimerkiksi lapsia kyydittiin kouluun taksilla susien takia.

 

Lue myös

Antti Laakso Yle Satakunta 

(Lähde: www.yle.fi)
http://yle.fi/uutiset/satakunnan_sudet_saastyneet_uusilta_kapitartunnoilta/7228034 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti