maanantai 28. heinäkuuta 2014

Susihavainto kesämökin pihasta Kuhmossa


Antero Komulainen
Joensuulainen nainen säikähti sutta kesämökkinsä pihassa Kuhmossa Lammasjärventien varressa lähellä Häkkilän kylää. Hän teki havaintonsa torstaina aamulla kello 7. Nainen oli palaamassa käymälästä pihan halki mökille, kun aivan mökin pihametsässä jolkutteli susi. Havaintopaikkaan on Lammasjärventien alkupäästä 11 kilometriä.

Mökki sijaitsee kapealla kaistaleella, jossa rakennukset jäävät maantien ja järven väliin.

– Olin vielä unisena ja luulin näkemääni aluksi hetken joiksikin pieniksi vasoiksi, mutta sitten näin että se olikin pitkähäntäinen susi. Luonto oli aivan hiljaisena.

Kuhmoon lomailemaan perheensä kanssa tullut nainen kertoi säikähtäneensä sutta. Hän juoksi auton taakse ja sieltä sisälle mökkiin. Hän lomailee perheensä kanssa ja siihen kuuluu nuorimpana 2-vuotias lapsi.

– Susi poistui rauhallista vauhtia syvää metsää kohti ja vilkaisi välillä muutaman kerran taakseen.

Alue on naiselle monelta vuodelta tuttu. ja hän on pitkähäntäisen suden tunnistamisestaan aivan varma.

Häkkilän kylän suunnalla Kuhmossa on tehty viime keväänä havainto ainakin 5 suden lauman jäljistä. Alue kuulu Saunajärven susilauman liikkumisalueeseen ja tähän aikaan vuodesta liikkeellä voi olla yksinäisiä susia. Häkkilän kylällä elelee myös puolikymmentä kaurista.

Kuhmon riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Olavi Pääkköstä kiinnosti, onko alueelta tehty susista muita vastaavia havaintoja. Häntä kiinnostaa tässä ja muissakin havainnoissa se, onko eläin kunnossa vai mahdollisesti sairas, loukkaantunut tai hyväkuntoinen liikkumisessaan.

(Lähde: www.kainuunsanomat.fi)
http://www.kainuunsanomat.fi/kuhmolainen/kuhmo/susihavainto-kesamokin-pihasta-kuhmossa/ 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti