tiistai 23. syyskuuta 2014

Metsästäjä raahasi raadeltua kaveriaan


Iisalmelaisen metsästäjän Eero Tikkasen sunnuntainen jahtireissu Kuhmoon päättyi ikävällä tavalla. Kookas susi raateli hänen metsästyskoiransa, jonka Tikkanen joutui hautaamaan tuttuihin jahtimaisemiin.

Tikkanen oli lähtenyt sunnuntaiaamuna lintumetsälle ja noussut Kylmänvaaran rinnettä koiransa kanssa. Koira kulki noin sadan metrin päässä metsästäjän edessä.

Tikkanen kuuli yllättäen kaksi outoa ulahdusta ja epäili suden olevan koiran kimpussa. Hän juoksi haulikkonsa kanssa ääntä kohti ja näki vilaukselta kookkaan suden.

– Lähemmäksi mennessäni löysin koirani maasta. Susi oli purrut sitä päähän ja keskelle selkää.

– Mietin siinä, pitääkö koira lopettaa. Ajattelin ja toivoin, että jospa se vielä selviäisi. Otin koiran syliini ja lähdin kantamaan autolle, minne oli puolentoista kilometrin matka.

Välillä Tikkanen pysähtyi kannon päähän istumaan ja huilaamaan.

– Kun olimme tulleet kilometrin, huomasin että koiran voimat heikkenevät ja sitten se lakkasi hengittämästä, Tikkanen kertailee tapahtunutta.

Sekarotuinen koira oli suomenpystykorvan ja karhukoiran risteytys.

Tapauksesta uutisoi ensimmäisenä Kuhmolainen.

(Lähde: www.iisalmensanomat.fi)
http://www.iisalmensanomat.fi/news/metsstj-raahasi-raadeltua-kaveriaan/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti