tiistai 23. syyskuuta 2014

Susilauma herättää hämmennystä Heinolassa

Susia havaitaan Etelä-Suomessa yhä useammin. Heinolan seudulla on tehty havaintoja viiden suden laumasta.


Susi
Kuva: Yle
Heinolan itäpuolella on tehty lukuisia havaintoja susilaumasta, jonka tiedetään esimerkiksi raadelleen lampaita alle kymmenen kilometrin päässä Heinolan keskustasta.

Näköhavainnot sekä jäljet vahvistavat sen, että kyseessä on todella lauma susia.

Heinolan riistanhoitoyhdistyksen toiminnanjohtaja Osmo Laurila pitää tilannetta vakavana.

– Ihmisten luonnossa liikkumista en rajoittaisi, mutta en missään tapauksessa pitäisi koiraa irrallaan. On olemassa mahdollisuus, ettei se tulekaan takaisin.

Lauma on Laurilan mukaan susiperhe, johon kuuluu pannoitettu uros, naaras ja pentuja.

Paikallinen maatalousyrittäjä kertoi aiemmin sanomalehti Itä-Hämeelle löytäneensä susien jäljiltä kolme lammasta raadeltuina. Kaksi lammasta oli lisäksi kateissa.

 

Läheltä piti -tilanteita metsästäjilläkin


Susiperheen isä on pannoitettu uros, joka kaikesta päätellen on tottunut ihmisiin.

– Rihussa asuva metsästyksen harrastaja kertoi, että on kolmesti joutunut menemään juoksulangassa olleen metsästyskoiran ja susien väliin. Paikalla nähty pantasusi oli jäänyt tarkkailemaan tilannetta muutaman kymmenen metrin päähän, eikä sillä ollut mitään kiirettä poistua paikalta, kertoo Laurila.

Paikalliset metsämiehet kertovat vaarallisemmistakin tilanteista, Laurila tietää.

– Metsästäjä oli palaamassa autolleen peurajahdin päätteeksi ja joutui loppujen lopuksi raivaamaan itselleen tietä ampumalla maahan, sillä neljä sutta oli piirittämässä häntä. Itse en ole tällaisiin tilanteisiin joutunut, mutta minulla ei ole mitään syytä epäillä näiden tarinoiden paikkansa pitävyyttä.

Laurila sanoo, ettei hän halua lietsoa paniikkia, mutta muistuttaa, että susien kanssa on syytä olla varovainen.

– Sudet ovat kuitenkin aika arvaamattomia. Kehotan ihmisiä varovaisuuteen.


Mikko Tuomikoski Yle Lahti 

(Lähde: www.yle.fi)
http://yle.fi/uutiset/susilauma_herattaa_hammennysta_heinolassa/7485345 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti