tiistai 23. syyskuuta 2014

Sudet tappoivat ajokoiran Sotkamossa

 

Myös toinen koira joutui suden hyökkäyksen kohteeksi, mutta selvinnee.


Pertti Granqvist

Sudet tappoivat keskiviikkona ajokoiran melkein metsästäjien nenän alta Sotkamon Taavelinjoella.
Wenla-niminen narttu joutui susien saaliiksi puolenpäivän jälkeen kesken ajon, kun osa jänismetsällä olleen seurueen jäsenistä oli vain muutaman sadan metrin päässä.

– Kuului ensiksi pari sellaista rähähdystä, sitten paha rääkäisy. Sitten näin tutkasta, kuinka koira liikkui muutamia kymmeniä metrejä, pysähtyi ja sitten liikkui taas, lähimpänä ollut Jari Viholainen kertoo.

Wenla oli tuossa vaiheessa jo kuollut. Sudet kuljettivat ruumista. Koira löytyi puun juurelta kurkku auki purtuna ja maha revittynä noin 150 metriä paikasta, missä sudet olivat sen ottaneet kiinni.

Koiraa kävi katsomassa myös poliisipartio sekä Riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Jukka Kemppainen ja petovahinkojen arvioinnista Sotkamossa vastaava maaseutupäällikkö Jari Korhonen.

Riistanhoitoyhdistyksen miesten arvio on, että susia on ollut enemmän kuin yksi.

Metsästäjät ihmettelevät susien röyhkeyttä.

– Ammuttiin aiemmin päivällä yksi jänis. Pojat tupakoivat ja puhuivat passissa ollessaan. Nämä sudet eivät vain ihmisistä välitä, Jari Viholainen sanoo.

Susi yritti napata koiran myös tiistaina Sotkamon Saukossa. Kaksivuotiaan pystykorvansa Huukon kanssa metsällä ollut Sari Salonen kuuli myös metsästä oudon haukunnan ja rääkäisyn. Tutkan mukaan matkaa oli noin 300 metriä.

Salonen löysi koiransa ryvettynä ja verissään perun reunalta. Susi oli purrut koiraa selkärangasta. Jostain syystä koira säästyi hengissä, sillä yleensä aikuisen suden puraisu koiran selkärangasta tietää koiralle hengenlähtöä sillä sekunnilla.

Jukka Kemppainen kävi toteamassa asialla olleen aikuisen suden. Samaa mieltä oli ollut myös eläinlääkäri. Koira ilmeisesti toipuu, se on jo syönytkin vähän ja halunnut ulos.

Koiransa menettänyt Ilmari Viholainen kertoi olleensa tapauksesta yhteydessä sotkamolaiseen kansanedustajaan Timo Korhoseen.

– Olen ollut myös yhteydessä paikallisen metsästysseuran puheenjohtajaan. Minun mielestäni näille susille, jotka käyvät koirien kimppuun, on saatava kaatolupa. Jospa metsästysseurat lähtisivät hakemaan lupaa.

Luvan myöntää tai jättää myöntämättä Suomen Riistakeskus.

(Lähde: www.kainuunsanomat.fi)
http://www.kainuunsanomat.fi/kainuun-sanomat/kainuu/sudet-tappoivat-ajokoiran-sotkamossa/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti