torstai 16. lokakuuta 2014

Susien pantaseurannan puuttuminen harmittaa metsästäjiä

Susien pantaseuranta -verkkopalvelua ei voitu avata metsästyskauden alussa, koska viime talvena ei saatu pannoitettua yhtään sutta. Verkkopalvelun puuttuminen on aiheuttanut paljon kysymyksiä ja kymmennittäin soittoja Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitokseen.



Susi hakkuuaukealla
Kuva: Pentti Kallinen / Yle

Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen tutkija Samuli Heikkinen kertoo, että koirien turvaksi tarkoitetun pantaseurannan puuttuminen aiheutti erityisesti metsästyskauden alussa päivittäin kymmeniä puhelinsoittoja.

– Runsaasti tuli soittoja ja kysymyksiä, että eikö palvelua todella ole. Selkeästi se oli koettu avuksi metsästyksen suunnitteluun. Edelleen näinä päivinäkin kysellään, onko pantaseuranta käynnissä ja tuleeko se ensi vuonna. Se on suosittu palvelu.

Palvelun puuttuminen on kiinnostanut myös muita kuin metsästäjiä.

– Se kiinnostaa myös ihan tavallisia metsässä ja maastossa liikkujia kautta linjan, Heikkinen vahvistaa.

RKLT yritti avata syyskuun lopussa riistahavainnot.fi-palvelua, josta saa tietoa susien levittäytymisestä. Se ei kuitenkaan Heikkisen mukaan ole sama asia, sillä se ole yhtä tarkka ja yksityiskohtainen kuin pantaseuranta-verkkopalvelu.

 

Lunta tarvitaan melkein puoli metriä


Susia ei voitu pannoittaa viime talvena ainuttakaan, koska lunta ei ollut riittävästi. Tutkija Samuli Heikkisen mukaan pannoitusta ei päästy kertaakaan edes yrittämään. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksessa onkin kova halu saada susia merkittyä ensi talvena.
Edelleen näinä päivinäkin kysellään, onko pantaseuranta käynnissä ja tuleeko se ensi vuonna.
– Samuli Heikkinen
Tässä vaiheessa syksyä ensi talven kuviot ovat kuitenkin täysin auki. Esimerkiksi eläinten merkintä- ja liikkumisluvat pitää olla kunnossa. Heikkisen mukaan edessä on usean kuukauden setviminen, joka osittain on jo aloitettu.

Pannoitusta on suunnitelmissa tehdä perinteisillä susialueilla, mutta myös siellä, missä on valtion maita eli metsähallituksen hallinnassa olevia alueita.

– Tarkat paikat ovat vielä hakusessa, mutta käytännössä tulemme toimimaan Kainuussa, Pohjois-Karjalassa ja Pohjois-Savossa valtion mailla.

Jotta pannoituksen onnistumisesta voidaan edes haaveilla, tarvitaan lunta vähintään 20–40 senttimetriä.

– Ideaalitilanne olisi, että lumi ei olisi ihan läpipehmyttä. Suden jäljet pitää näkyä hyvin lumessa, eli lumessa ei saa olla kovin kova pinta.

Heikkinen arvioi, että mikäli kaikki menee hyvin ja suunnitellusti, niin susia voidaan päästä pannoittamaan ensi vuoden puolella.


Minna Heikura Yle Kainuu 

(Lähde: www.yle.fi)
http://yle.fi/uutiset/susien_pantaseurannan_puuttuminen_harmittaa_metsastajia/7532076 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti