torstai 23. lokakuuta 2014

Taksi vie lapset kouluun susipelon takia


Suvi Toikkanen kertoo susien liikkuvan aivan kotitalonsa nurkilla. Kiikussa Toikkasen lapset Helmi ja Eedla. Kuva: Jorma Rekonen




Toholammin Sykäräisessä on viime viikkoina eletty pelonsekaisten tunteiden vallassa. Sudet kulkevat pihapiireissä. Varma havainto on kahden aikuisen ja neljän pennun laumasta. Sen lisäksi alueella uskotaan liikkuvan myös yksittäisiä susia. Riistakeskus ei ole antanut vahinkoperusteista lupaa susien kaatamiseen. Yksi pedoista on loukannut jalkansa, ja se liikkuu kolmella jalalla. Sykäräisessä ihmetellään, miksei edes tällaiselle eläimelle ole saatu kaatolupaa.

Jo ennen syyslomia Toholammin kunta järjesti pienten koululaisten kuljetuksen kotipihasta saakka. Pelko siitä, että jotain pahempaa vielä sattuu, on vallannut alaa. Toholammin kunnan sivistysjohtaja Leila Pihlajamaa sanoo, että Sykäräisen alakoululaisten koulumatka on pyritty nyt turvaamaan kaikilta osin. Osa haetaan taksilla kotipihasta ja osa saa kulkea linja-autossa.

– Meillä on Sykäräisen alakoulussa käyvä oppilas, jolla on koulumatkaa vain 380 metriä, mutta hän saa kulkea sen matkan turvallisuussyistä autolla, Pihlajamaa huomauttaa.

Suvi ja Pasi Toikkanen asuvat neljän lapsensa kanssa Sykäräisen Tornilassa aivan Lestijärven rajan tuntumassa. Kuusivuotias Eedla haetaan esikouluun kotipihasta asti. Perheen äiti kertoo, että susihavaintoja on aivan pihapiirin tuntumasta.

Sykäräisen kaupassa on lista, jossa on jo noin 400 ihmisen allekirjoitus. Siinä vaaditaan lapsille turvallista koulumatkaa.

(Lähde: www.kp24.fi)
http://www.kp24.fi/uutiset/Default.aspx?newsid=375837

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti