torstai 27. marraskuuta 2014

Kokko: Susihavaintoihin- ja vahinkoihin reagoitava nopeammin

 


Perussuomalaisten kansanedustaja Osmo Kokko jätti kirjallisen kysymyksen susihavainnoista ja -vahingoista. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen mukaan susikanta on hienoisessa kasvussa. Tämän lisäksi itärajan tuntumassa elää suurehkoja susilaumoja, joiden reviireistä merkittävä osa on kuitenkin Venäjän puolella.

- Marraskuun alussa Pohjois-Karjalaan myönnettiin poikkeuslupa sudenkaatoon Tohmajärvelle ja Kiteelle sijoittuvalle alueelle, missä sudet olivat aiheuttaneet vahinkoja neljällä lammastilalla ja yhdellä nautatilalla. Sudet olivat tappaneet kaikkiaan yksitoista lammasta, yhden naudan ja yhden koiran. Lammastiloilla vahingot olivat tapahtuneet petoaidoista huolimatta. Lisäksi sudet ovat toistuvasti liikkuneet asuttujen talojen pihoissa ja ovat muun muassa yrittäneet mennä koiratarhaan, Kokko kertoo.

- Poikkeuslupien myöntämisen jälkeen viime viikolla Kontiolahdella sudet tappoivat metsällä olleen koiran. Tämän lisäksi Tohmajärvellä oli tavattu asuintalon ja lammasaitauksen lähellä viiden suden lauma. Susihavaintoja on lisää asutuksen liepeiltä marraskuulta myös Juuasta ja Ilomantsista.

Kokon mielestä susihavaintoihin- ja vahinkoihin pitäisi pystyä reagoimaan nopeammin.

- Suurpetohavaintojen kirjaaminen Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen TASSU-järjestelmään on koettu liian hitaaksi ja byrokraattiseksi, poikkeuslupien myöntämisestä puhumattakaan. Sudet luovat turvattomuuden tunnetta ja aiheuttavat taloudellista vahinkoa eläintiloille, Kokko huomauttaa.

(Lähde: www.perussuomalaiset.fi)
https://uutiset.perussuomalaiset.fi/kokko-susihavaintoihin-ja-vahinkoihin-reagoitava-nopeammin/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti