sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Tutkija: Suden salakaatajat eivät ole eläinten vihaajia



Susien salakaatojen yleistymiseen on vastattu kiristämällä kontrollia. Kuva: Lehtikuva / Heikki Kotilainen

Susien salakaatojen taustalla on syvä epäluottamus eri toimijoiden välillä, katsoo Turun yliopistossa väittelevä Mari Pohja-Mykrä.

Lisääntyneisiin salakaatoihin on vastattu kiristämällä kontrollia, kuten säätämällä laki törkeästä metsästysrikoksesta sekä korottamalla korvaussummia. Pohja-Mykrän mukaan tällaiset keinot eivät tehoa, koska salakaatojen motiivi on virallisen susipolitiikan haastaminen.

Tutkijan mielestä salakaatajat eivät ole eläinten vihaajia tai moraalittomia ihmisiä, vaan äärimmäisen turhautuneita. Heitä myös tuetaan laajalla rintamalla.

– Mikäli kehityskulku halutaan kääntää, tulee ymmärtää paikallisten ihmisten asenteita susia kohtaan, sanoo Pohja-Mykrä tiedotteessa.

Hän esittää ratkaisukeinoksi muun muassa sitä, että suurpetoalueilla eläville ihmisille annetaan vaikutusmahdollisuuksia.

Metsästäjät ovat tutkijan mukaan kantaneet vastuuta susista vuosisatoja ja kokevat siksi omistajuutta lajia kohtaan. Yhteiskunnan virallinen tuki on kuitenkin siirtynyt suojelijoiden puolelle, minkä vuoksi suojelijoiden ja metsästäjien suteen kohdistuva omistajuus on törmäyskurssilla.

Pohja-Mykrän väitöskirja tarkastetaan Turussa perjantaina.

(Lähde: www.ess.fi)
http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2014/12/07/tutkija-suden-salakaatajat-eivat-ole-elainten-vihaajia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti