sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Kuhmon pantasusien kaataminen ei ollut laitonta

 

Jussi Leinonen/Arkisto
 
Riistakeskuksen julkisten hallintotehtävien päällikön Sauli Härkösen mukaan pannoitetut sudet eivät ole sen suojatumpia kuin pannoittamattomat. Kuvan susi on ikuistettu Ranuan eläinpuistossa.



Marjatta Kurvinen
Hannu Mustonen

Kuhmon susijahdissa on kaatunut myös pannoitettuja susia, sillä molemmat Juntin laumasta ammutut hukat kantoivat pantaa. Alueella pannoitettiin susia muutama viikko sitten.

Metsästyksen johtajan Ari Karppisen mukaan jahdissa yritettiin ensin välttää pannoitettuja susia, mutta kun vastaan ei juuri muita susia tullutkaan, niin jahtiporukka päätyi kaatamaan nuoret pantasudet.

Toinen Juntin susista oli alle vuoden ikäinen naaras ja toinen arviolta puolitoistavuotias uros. Saunajärven laumasta kaadettiin torstaina noin 30-kiloinen pannoittamaton naaras, jonka ikää ei osattu arvioida. Se selviää aikanaan Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkimuksissa.

Kannanhoidollisista kaatoluvista valittanut Luonnonsuojeluyhdistys Tapiola kommentoi pantasusien kaatoa toteamalla, että jahdissa on ollut kiire eikä metsästystä ole rajoittanut kysymys lupapäätöksen lainmukaisuudesta.

- Lähinnä tarkoitus on ollut kaataa kaikki myönnetyt lupasudet mahdollisimman nopeasti. Riistakeskuksella itsellään ei ole toimivaltaa peruuttaa jahtia, vaan toimivalta on hallinto-oikeuksilla, Tapiolan puheenjohtaja Sari Kantinkoski ja varapuheenjohtaja Leena Iivonen totesivat.

Itä-Suomen, Pohjois-Suomen ja Vaasan hallinto-oikeudet eivät kieltäneet toimeenpanoa välittömästi, vaan ne pyysivät Riistakeskukselta lausunnot ennen toimeenpanon keskeytyksen käsittelyä.

- Vaikka susijahdin toteutus on peruuttamaton.

Tapiola odottaa Lukelta lopullista vahvistusta siihen, kuinka monesta laumasta kaadettiin lisääntyvä yksilö juuri suden kiima-aikaan.

Riistakeskuksen julkisten hallintotehtävien päällikön Sauli Härkösen mukaan pannoitetut sudet eivät ole sen suojatumpia kuin pannoittamattomat eivätkä lupaehdotkaan ota asiaan kantaa, joten siinä mielessä Kuhmon pantasusien kaadoissa ei ole ongelmaa.

Asiassa olisi toki voinut miettiä sitä, että pannoituksiin on käytetty määrärahoja ja kannanhoidollisen pyynnin tavoitteena on saada useita pyyntitilanteita susien arkiinnuttamiseksi. Viime kädessä ratkaisut tehdään kuitenkin metsästyksen aikana tilanteen mukaan.

Pantasusien kaataminen johtaa mahdollisesti siihen, että susia on pannoitettava lisää.


(Lähde: www.kainuunsanomat.fi)
http://www.kainuunsanomat.fi/kainuun-sanomat/kainuu/kuhmon-jahdissa-kaadettu-pantasusia/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti